lauantai 26. tammikuuta 2013

Esittelyssä LPS Blythe 9# + Monsterfieldin kohtalo!!!

No niin nyt sain revittyä pikkuisen aikaa bloggaamiseen :) tällä kertaa päädyin tekemään tarkan esittelyn LPS Blythe nukestani jonka sain joululahjaksi:

LPS Blythe #9

eli tästä todella pienestä neidistä on kyse ;) Itse en pidä "aidoista" täysikokoisista Blythe nukeista ollenkaan, mutta nämä pienet Little Pet Shop Blythe nuket ovat mielestäni todella suloisia, kuten tämä kyseinen pikku nukke.

LPS Blythe #9

LPS Blythe on asentojensa suhteen hiukan tönkkö jos verrataan Monster high nukkeihin, mutta toisaalta se on ihan ymmärretävää nuken pienen koon takia.

LPS Blythe #9

Nukessa erityisen kiehtovaa ovat silmät, en oikein osaa sanoa mikä minua kiehtoo näissä silmissä, kai se johtuu siitä että on jo niin tottunut Monster High nukkejen maalattuihin silmiin tai jotain?

LPS Blythe #9

Pikku neidiltä saa tietenkin otettua kuulokkeet pois jolloin todella suloinen kissa pipo pääsee oikeuksiinsa ^.^!

LPS Blythe #9


LPS Blythe #9

Piponkin saa pois jolloin näkee nuken hiukset kokonaisuudessaan, olen kyllä vahvasti sitä mieltä että nämä nuket näyttävät jotenkin liian korkea otsaisilta ilman otsatukkaa, tuossakin kuvassa ilman pipoa nuken pää näyttää hitusen kummalta, mutta otsatukka pyrkii pelastamaan tilanteen parhaansa mukaan ;D

LPS Blythe #9

Pettymys tämän nuken suhteen oli takahiuksien leikkaus, siis todella epätasaisesti leikattu, kuten kuvasta mahdollisesti näkyy :(

LPS Blythe #9

Yksi suosikki yksityiskohtiani tässä nukessa ovat ihanan pienet kumiset kengät jotka saa otettua jopa pois nuken jaloista >w<! aaw so cute!

LPS Blythe #9

Muutenkin nuken asukokonaisuus on todella suloinen, mekon helmassa on parit vekit ja  värimaailmasta löytyy paljon yhtä suosikkiväriäni nimittäin vihreää :)

LPS Blythe #9

Tosin nukke näyttää vähäsen oudolta ilman vaatteitaan, jotenkin hassun muotoinen vartaloltaan ja muutenkin muotoilultaan?

LPS Blythe #9

vaatteet takaisin pikku neidille ja heti paljon paremman näköinen mekon luoman illuusion ansiosta

LPS Blythe #9

nuken mukana tuli ständi ja hiusharja, mutta tietenkin myös LPS lemmikki ja asuste lemmikille (lemmikki+asuste pikkusiskoni Puupin Pet Shop kokoelmissa...)

LPS Blythe #9

Harmittaa vain tuon ständin suhteen se että nukke ei meinaa pysyä siinä, joutuu laittamaan nuken nojaamaan vähäsen taakse päin jotta pysyy nätisti tuossa...Pienistä haitta ominaisuuksista huolimatta pidän tästä nukesta kovasti, katsotaan päätyykö hyllyyni joku päivä lisää näitä pieniä LPS Blythe nukkeja vai ei? olen kyllä kaupassa pari sellaista ihan suloistakin yksilöä nähnyt, joten saa nähdä...

Sitten päästään aiheeseen joka on kovin surullinen, nimittäin siihen että Yoru Mist on poistanut Monsterfield bloginsa ;____; mutta Yoru Mist ei ole onneksi kokonaan poissa nukkebloggaus kuvioista, hän on jäänyt tänne bloggeriin seuraamaan meidän muiden blogeja :')

muistakaahan kommentoida :)

ai niin ! pian tulossa aikas iso uudistus tänne Alien-Chanin nukkeihin, saa toki arvailla mitä tulee tapahtumaan, se selviää pian....

Yoru Mistille, jos et huomannut kommenttiani Tinjan monsteri blogissa (Tinjan monsteri blogi):

Hyvä että olet edelleen maisemissa ; u ; onhan tuo ihan ymmärrettävää, minullakin paha mieli liima ongelman takia ja on vähäsen hankala blogata juuri nyt monstereista, bloggaan näin vaihteeksi sitten vähäsen muistakin nukeistani mitä hyllystä sattuu löytymään :) mitä nukeillesi on käynyt ja onko useampi piloilla juuri nyt kun sai pitämään taukoa bloggaamisesta ? itse laskin että minulla on 395 euron arvosta nukkeja piloilla (14 kpl) ja uusien kuitujen osto tulee maksemaan noin 130 euroa + postit yms. muut kulut, päädyin sitten valittamaan mattelille uudestaan tällä kertaa asiakaspalautuksen muodossa, eli lähetin kaikkien piloilla olevien nukkejeni hiukset + liimat kauniissa kirjekuoressa näsäviisan kirjeen kera mattelin Suomen osastolle ;DDD se lohduttaa jo kummasti kun tietää että kummastuvat siellä avatessaan sen ja mahdollisesti kuidut lentävät pitkin toimistoa sulkemattoman muovipussin takia >:) Mieti mitä hyvää on nukkeharrastuksessasi äläkä anna liima ongelman masentaa liikaa ja ennen kuin huomaatkaan olet taas nukkejesi parissa ;) toivottavasti palaat sitten joskus vielä bloggaamaan, koska blogisi on oikeasti yksi parhaimpia pääosin Monster High aiheisia blogeja mitä Suomesta löytyy ;D tsemppiä!!!


31 kommenttia:

  1. Liimaongelman takiako Yoru lopetti ? Voi ei, tosi harmillista. Liian harmillista. Voi v*ttu ton mattelin kanssa ihan suoraan sanottuna. Yorun blogia lukiessa tulin aina hyvälle tuulelle ja rakastin sitä blogia tosi paljon.. on ollut kamala ikävä häntä ja toivon että hän palaa vielä. Tsemppiä Yoru~! ♥
    Mä en erikoisemmin pidä LPS Blytheistä. Törkeää matkia Petite Blythejä sanon minä. Vaikkein niistä pidäkään. Söpöjähän nämä ovat. Vaatetus on suloinen ja silmätkin kivat. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu liimaongelman takia :( Tuli todella paha mieli. Yritin ottaa asian coolisti, mutta epäonnistuin surkeasti. Minullakin on ikävä teitä ja keskusteluja ja jutustelua, mitä blogi mahdollisti <3 Ihana kuulla pidit blogistani. Kiitos kovasti.

      Poista
    2. Voi että miten paljon pahaa mieltä tästä liimaongelmasta oikein koituu kaikille nukkeilijoille ;____; Yoru, minun puolestani saat tulla tänne kommentteihin höpisemään, keskustelemaan ja muuten vain jutustelemaan nukeista meidän muiden bloggaajien kanssa miten paljon vain haluat :) minäkin pidin kovasti blogistasi ♥ toivottavasti saamme joku päivä todistaa uuden Monsterfieldin avajaisia ;)

      Miku, itseasiassa LPS Blythet ei ole matkittu Petite Blythesta, sillä Hasbro omistaa kaiketi molemmat? joten ovat tavallaan samaa Blythe perhettä mutta kumminkin todella erillään toisistaan, jos ole oikeassa ;D

      Poista
    3. Kyllä tästä tuli enemmän pahaa mieltä kun olisin osannut arvatakaan :( Kiitos paljon :) Minä kyllä luen varmasti kaikki postauksesi ja mielelläni käyn täällä jutustelemassa. Kiitos :) Uuden blogin avaaminen ei tällä hetkellä ainakaan tunnu ihan mahdottomuudelta. Pitää tässä hetki nollata ja katoa mihin suuntaan tämä harrastus nyt menee ja mitä tapahtuu mielenkiinnolle suuren pettymyksen jälkeen. Tällä hetkellä mielipiteet koko harrastuksesta on vähän sekavat, mutta jospa se tästä.

      Poista
  2. Pikkuiset Blythe-nuket ovat kyllä aivan ihana ilmestys :3 ♥ Oli tarkoituksena joskus itsekkin hankkia, muta eipä ole tullut hankittua :( Ehkä joskus vielä sitten :)

    Ja todella surullista ihan oikeasti että Yoru lopetti bloggaamisen :( Se oli piristys tylsään elämääni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin suloisia pikku nukkeja ovat nuo LPS Blythet ^^

      Se on kyllä surullista, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää liimaongelmien takia ;___;

      Poista
  3. Harmi tuo blogin poisto juttu:c + En malta odottaa..haluan tietää mitä uudistuksia tänne on tuolossa8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä voit toistaiseksi vielä vain arvailla, mutta julkaisen tiedon lähipäivinä siitä että mikä tämä uusi uudistus mahtaakaan olla ;D

      Poista
  4. Harmittaa Yorun blogin puolesta, sillä se oli todella ihana ja luin sitä joka päivä :< Toivon että Yoru tekee vielä jonain päivänä uuden blogin, sillä kaipaan jo nyt hänen postauksiaan <3 Tsemppiä kaikille liimaongelman kanssa, kyllä tästä vielä selvitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kiitos kauniista sanoistasi Soffan <3

      Poista
  5. Umm ;__; Vaikka löysinkin MOnsterfieldin vasta loppusyksystä (?) se on silti ollut yksi lempiblogeistani ♥

    Uskottelen täällä itselleni, että Yoru Mist poisti bloginsa vahingossa ._. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olen pahoillani newwi, mutta kyllä minä tarkoituksella poistin blogin. Tuli niin paha mieli näistä vastoinkäymisistä :(

      Poista
  6. Onko puupilla blogi?

    - Spunkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puupilla on ollut joskus eläinaiheinen blogi blogaajassa, mutta lopetti sen ylläpitämisen todella lyhyeen, joten puupilla ei nyt tällä hetkellä ole omaa blogia.

      Poista
  7. Oi huomasin tuolla Tinjan blogin puolella, mutta vastaanpa tähän nyt sitten. Minulla on nyt kans 14 nukkea pilalla. Kaikki kalliimmat ja harvinaisimmat mitä minulla on. Jäljelle jää pääsääntöisesti enää CAMit ja SS ja DT ja RM. Muut lähtevät alkuviikosta Mattelille palautuksena. Olen todella surullinen. Sinne lähtee nyt sellaisia, joita ei ole todennäköisesti koskaan enää mahdollista ostaa uudestaan. En osaa ajatella blogin pitoa ilman suurinta osaa nukeistani, mistä se kertoi. Toisaalta olen kyllä tällä hetkellä myös sitä mieltä, että jos enään ostan nukkeja niin ne ovat sitten kiinassa tehtyjä. Oletko saanut itse vastausta reklamaatioosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä sinullakin noin monta nukkea piloilla :((( minulla ihan sama juttu juuri kaikkein kalleimmat piloilla esim. 40 euron Sweet 1600 Frankie ;____; harmittaa todella todella paljon!!! ai olet saanut saman vastauksen kuin minä mattelilta eli kehottavat lähettämään sinne? itse en siihen suostu vaan vaadin heitä ehdottamaan jotain muuta korvausmuotoa koska en kyllä tasan luovu wave 1 nukeistani >___:( !!! minäkin olen nyt vahvasti siirtymässä siihen että jos ostan lisää nukkeja niin vain ja ainoastaan kiinassa tehtyjä ei muita, en rupea enää leikkimään liimapäiden kanssa yhtään enempää ja mattelin surkean suomen asiakaspalvelun kanssa.

      Omat reklamaationi:
      1. valitus --> ei kunnon vastausta, sanoivat vain lähettäneensä eteenpäin ja pahoittelevansa asiaa
      2. hiuskuidut + liimat asiakaspalautuksena sinne --> kehottavat lähettämään nuket myös sinne eivätkä takaa mitä saa takaisin
      3. valitus --> vastausta ei ole vielä tullut

      Joten olen tässä ystäväni avustuksella saanut tapella mattelin kanssa jo aikas pitkään -___-'

      Poista
    2. Juu ilmeisesti sama vastaus. Nuket sinne ja jotain lähettävät tilalle, mut varoittelivat vielä, että todella rajallinen valikoima niillä on siellä. Minuakin surettaa just wave 1 nuket ihan tosi paljon. Ja Toralei :( Tässä olen puntaroinut viikonlopun aikana, että mitä sinne lähetän ja jätänkö jotain pilalle menneitä itselleni korjattavaksi. Kuluja ja työtunteja tulee kertymään kuitenkin jos alan nuket korjaamaan ja esim Rochelleeni en ole ollenkaan tyytyväinen. Se lähtee palautukseen. Juu kiinanukkeja ainoastaan täälläkin. Surkeaahan tässä on se, että jos ne sieltä jotain lähettää tilalle, niin nehän nyt sitten on varmaan jotain indonesianukkeja kun lupasivat ainakin mailissaan, että samanarvoisia lähettävät tilalle. Eli kohta saa sitten taas olla tekemässä uutta reklamaatiota, koska mun on tosi vaikea olla uskomatta etteikö tämä ongelma ilmenisi jossain vaiheessa kuitenkin uudestaan. Aikaa voi mennä vähemmän tai enemmän, mutta jos kyse on valmistusvirheestä ja samasta liimasta niin...

      Kuitenkin olen hyvilläni, että ovat halukkaita korvaamaan siinä määrin mitä pystyvät ja jos oikein käsitin, niin nuket lähtevät eteenpäinm valmistajalle tutkittavaksi. Sekin on hieno asia. Ehkä valmistukseen tulee jotain muutosta ja jos oikein hienosti käy, niin ehkä tulevaisuudessa voimme ostaa vähän kevyemmin mielin myös indonesiassa valmistettuja nukkeja. Hienoja uutuuksiahan sieltä on tulossa, mutta surettaa kovasti, koska en uskalla harkita ostamista tämän liiman takia.

      Poista
    3. Siitähän tulee silloin vain loppumaton kierre jos lähettävät samoja liimapäisiä Indonesia nukkeja takaisin :( itse yritän pitää omat nukkeni ja korjata heidät, ja laittaa mattelin korvaamaan jollain paremmalla tavalla kuin nukkejen palautuksella...Eihän sinun ole pakko nukkejasi itse kustomoida takaisin kuntoon, vink vink minulle voi lähettää kustomoitavaksi, jos jonkin nuken kohdalla on liian iso kynnys lähteä lähettämään teille tietämättömille, itse en ainakaan uskaltaisi lähettää wave 1 nukkejani :'( nukkekuituja saa aika hyvin netistä, joten neideille saisi helposti lähes alkuperäiset lookitkin takaisin...

      Niin on se kyllä hyvä että sieltä mattelilta löytyy halua korvata, ja juu minulle sanoivat ihan samaa siitä että lähtisivät eteenpäin, mutta ihmettelen että nukkejen liimaiset kuidut eivät sitten riittäneet heille jotka lähetin sinne? se että siihen tulisi muutosta, vie kyllä pitkän ajan, mutta sitä odotellessa ;D toivotaan että edes 50% uutuuksista olisi tehty kiinassa ^^!

      Poista
    4. Kerro sitten miten kävi kun vastausta tuleepi? :) Minäkin kyllä toivon, että tulisi mahdollisimman paljon Kiinassa valmistettuja. Kaikesta tästä huolimatta ostaisin vielä mieluusti nukkesia, mutta toivoisin kyllä todellakin, että minun ei tarvitsisi luopua enää yhdestäkään liimaongelman takia :(

      Poista
    5. Juu kerron toki sitten, mutta nyt ei ole sieltä mattelin suunnalta mitään kuulunut, aika kummallista sillä yleensä he vastaavat lähes heti? niimpä itse toivon ihan samaa tosin vähäsen erimuodossa, sillä toivon ettei minun tarvitse enää vetää yhtäkään nukkea kaljuksi vasten omaa tahtoani, sillä en edelleenkään aio suostua lähettämään neitejäni mattelille ;)

      Poista
    6. Totta, yleensä kyllä ovat vastanneet hyvin nopeasti.

      Poista
  8. Niin, muakin harmittaa kun Yoru Mist poistit blogisi, mutta tavallaan ymmärrän sen, jos aiot lopettaa mh-nukkien keräilyn :/ Mutta jos jossain vaiheessa päätät tehdä uuden nukkeblogin, niin tulen sitäkin varmasti seurailemaan (: onhan tämä liimaongelma rasittavaa, mutta toivotaan tosiaan että muuttaisivat valmistustapaa, ja saisivat antaa kyllä asiaan kuuluvat korvauksetkin, eikä mitään liimanukkeja takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mattel saisi kyllä keksiä jotain vähäsen parempaa kuin liimapäiden vaihtopalvelun joka loppujen lopuksi tuskin edes toimii :( niin Yoru jos teet uuden blogin tule heti paikalla sitten infoamaan siitä tänne, jooko :) ?

      Poista
    2. Minä tulen tänne infoamaan sitten jos uusi blogi syntyy :)

      Poista
  9. Ihana pini nukke=)<3
    +blogissani kuvat ghouls alive spectrasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kävin katsomassa, kaunis neiti on ;DDD

      Poista
    2. Larppa,mikä blogiosoite?

      Poista
  10. Ihmettelinkin mitä Yoru Mistin blogille oli käynyt kun yht äkkiä sitä ei enään ollutkaan. Mutta kiva että se selvisi tosin se harmittaa etten nää enää Yoru Mistin hienoja nukkekuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun pitää varmaan jatkossa keksiä joku paikka minne laitella kuvia. Tuntuu jo nyt, että en voi pitkää olla ilman kuvailuharrastustani ^_^

      Poista
  11. Ihana nukke! Mulla on myös LPS Blythejä ja Petite Blythejäkin. :)

    VastaaPoista
  12. Aawww toi on ihanaaa:33Mullakin on lps Blythe mut sain sen käytettynä joten sil ei oo vaatteita D:Voi iyekki hankkii vaikka hmm 3 lisää tommosta owo

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English