torstai 24. joulukuuta 2015

Sweet Errorin tarun päätös ja uuden alku


Joulukalenteri osa miljoona

No niin yritetäämpä uudelleen. Tosiaan poistin tämän postauksen jo kertalleen, eräästä syystä, joka selviää postauksen lopulta. I can promise, there's some happy news :)

Vihdoinkin aikaa istahtaa alas ja viedä tämä kunnolla päätökseen.

Voin rehellisesti todeta, että olen harmissani siitä että minulla on ollut niin kova kiire loppukesästä ja syksyn mittaan ettei minulla ole ollut ollenkaan aikaan bloggaamiselle. Yhtäkkiä minusta tuli Shippoconin pääjärjestäjä ja olin kaulaani myöten töissä. Sitten aivan yhtäkkiä olinkin reilaamassa omine nokkineni sinne sun tänne. Ja toinen toistaan mielettömämpiä cosplay ideoita tulvi sekä ovista että ikkunoista. Kuin myös ovet taideallalle alkoivat pikku hiljaa raottua minulle työpaikan myötä.

Kiinnostukseni nukkeja kohtaan ei ole hiipunut kiireen keskellä, päinvastoin, se vain tuntuu kasvavan sitä mukaan kuin minulla on kiire. Mitä kauemmin olen erossa nukkejen parista, sitä enemmän himoitsen päästä kustomoimaan ja kuvaamaan nukkeja. Mutta ongelmaksi on muodostunut se kuinka paljon aikaa bloggaaminen vie, etenkin jos haluaa tarjota parastaan. Silloin voi helposti vierehtää neljä viisikin tuntia yhden postauksen tekemiseen. Tähän minulla ei valitettavasti ole enää aikaa.

Aloitellessani nukkebloggaajana olin pieni etäopiskelija, jolla oli aikaa kuin roskaa. Sitten lukiolaisena sain värvättyä avukseni hyvän ystäväni, Yulian, blogin ylläpitomylläkkään. Aikaa blogin ylläpitämiseen löytyi aina. Uumoilin että lukion jälkeen blogin ylläpitäminen saattaisi käydä hankalaksi ja harmikseni olin oikeassa. Yulia joutui päättäämään blogaajan taipaleensa ja minä päätin yrittää jatkaa parhaani mukaan vielä. No valkoisen lakin päähäni saatuani, bloggaamisen jatkaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut.

Haluan kiittää sydämeni pohjasta teitä kaikkia ihania lukijoita, jotka olette olleet osana tätä pientä blogaajan taipalettani. Samalla haluan pyytää anteeksi sitä että sain vietyä tämän kunnolla päätökseen vasta nyt. Olen pahoillani ja jätän nukkeblogaamisen taakseni haikein mielin ja hyvin muistoin.

Mutta kuten jo tuolla ylempänä mainitsin, täällä on jotain iloisia uutisia. Viime yönä, postatessani tämän postauksen, jo kertalleen, heräsin uudelleen siihen miten paljon nautin bloggaamisesta. Olin aikeissani siirtyä kokonaan DeviantArtin puolelle, mutta tulin hoksanneeksi että sinne kommentoiminen ei ole yhtä helppoa kuin mitä se on täällä. Ja mainittakoon vielä, että koko paikka on englanniksi mikä voi olla haastavaa nuoremmille lukijoille. Joten päädyin eräänlaiseen kompromissiin:

http://rauratin.blogspot.fi/

Kyllä, se on uusi blogi ja ei, se ei ole nukkeblogi. Mikä se sitten on? Miten ehdin ylläpitää sitä? Se kaikki selviää linkin takaa, mutta voin kyllä paljastaa että siellä tullaan näkemään nukkejani ihan yhtälailla niinkuin niitä nähtiin täälläkin. Niiden lisäksi siellä tullaan näkemään myös paljon muuta.
(Mainittakoon myös, että luvassa muunmuassa minun aktiivista kommentteihin vastaamista).

Haluan toivottaa oikein hyvää joulua ja uutta vuotta teille kaikille. 
Ja kiitos että olitte osa bloggaustaivaltani täällä. Olen pahoillani.
Kiitos ja kumarrus rakkaat Sweet Errorin lukijat :)

-Alien-Chan, aka Rauratin

Haluan myös kiittää kaikesta siitä huolesta jota olette esittäneet edellisen postauksen kommenttilaatikon puolelle. Olen pahoillani, että kerron vasta nyt että olen täysin kunnossa. Kiitos teille kaikille huolestuneille kommentoijille. Olen anteeksipyynnön ja kummarruksen velkaa.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lelukaupassa Seikkailua


Pitkästä pitkästä aikaa tälläistä "kävimpä kaupassa kuvaamassa valikoimia" -postausta. En edes muista milloin viimeksi olisin postannut jotain tämän tyylistä. Pakko myöntää, että mukavaa vaihtelua kirjoittaa tälläistä postausta. Kuin myös että oli jännittävää pitkästä aikaa käydä kunnolla tutkimassa kauppojen valikoimia nukkejen osalta. Ja kieltämättä oli jännittynyt fiilis kun koitin huomaamatta räpsiä kuvia. Näytän takuulla super epäilyttävältä kun koitan olla mahdollisimman huomaamaton kuvatessani valikoimia..Luulevat vielä kilpailevan liikkeen vakoojaksi tai jotain :')

toystores

Olen jotenkin onnistunut tipahtamaan kärryiltä nukkejulkaisuissa, etenkin Monster High -nukkejen kohdalla. Tuntuu, että koko ajan löydän hyllyiltä sellaisia nukkeja jotka ovat "vasta tulossa", vaikka todellisuudessa ne on jo julkaistu ties kuinka kauan sitten. Etenkin Haunted ja Gloom & Bloom -nukkejen kohdalla tuntuu olevan tälläinen "oho nämähän ovat jo kaupoissa!". Mutta enköhän onnistu pääsemään takaisin kärryille olemalla jälleen aktiivisempi nukkeilun ja bloggaamisen saralla.

Monster High -nukkejen nykyisistä pakkauksista täytyy sanoa että en pidä siitä kuinka muovisia ne ovat. Tuntuu että paksulla läpinäkyvällä muovilla olisi oikein herkuteltu näiden pakkauksien kohdalla. Mutta en voi olla pitämättä pakkauksien nykyisestä hahmojen piirrostyylistä (pakkaus artista?). Suorastaan rakastan sitä ja mielestäni tämän asian suhteen on menty vain parempaan suuntaan. Poikkeus tähän elokuva-nukke-julkaisujen (Freaky Fusion, Haunted jne.) pakkaukset, joissa useimmiten komeilee nuken leffassa nähtävä tietokoneanimaatioversio (en tykkää, en tykkää).

Yllätyin kuinka hyvä tilanne BR-leluissa oli nukkevalikoiman osalta. Mutta jälkeen päin tajusin, että en törmännyt Ever After High -nukkeihin ollenkaan. Joko olin sokea tai sitten heillä ei todella ollut EA -nukkeja nyt valikoimissa. Joten Monster High -nukkejen osalta valikoima oli todella hyvä, paljon erilaisia nukkeja hyllyssä ja hinnat vastasivat normaalia hintatasoa. Hintatasosta mainitsen vielä, että yllätyin että ensimmäisen aallon halvempia uusintajulkaisuja myytiin, sanoisinko jopa törkeään, 30 euron kappale hintaan. Kapeampi nukkepaketti pitäisi aina saada halvemmalla kuin suurempi, jos minulta kysytään. Ja etenkin kun kyseessä on sinne päin toteutettu uusintajulkaisu.

toystores

Nukkehyllyn jälkeen vilkaisin BR -leluissa vielä nopeasti Sylvanian Families -hyllyn puolelle ja yllätyin todella näkemästäni. Mustavalkoinen kissaperhe nökötti siellä, en melkein uskonut silmiäni. Vastahan tämä kissapesue oli saatavilla vain Japanista (mistä sen siskolleni tilasin joululahjaksi) ja nyt yhtäkkiä se on tulla tupsahtanut Suomen markkinoille. Tosin sitten kun muistellaan että sehän oli toissa jouluna kun sen siskolleni tilasin. Siitä tulee kohta kuluneeksi jo kaksi vuotta, joten eeehkä kissaperhe ei olekaan tullut niin yhtäkkiä Suomeen. Mutta iloinen yllätys, että Suomeen saadaan lisää erilaisia Sylvanian Families -hahmoja ja settejä. Ja nyt myös niillä, jotka eivät ole raaskineet Japanista saakka ryhtyä tilaamaan, on mahdollisuus saada tämä suloinen perhe kokoelmiinsa :)

Ja ette arvaakaan kuinka hermostuttavaa on kävellä Kampin BR -leluissa, kun tuo (kuvassa etualalla näkyvä) mattopiano vaanii milloin minkäkin kulman takana. Tällä kertaa se oli sijoiteltu ovelasti tuohon Sylvanian Families -hyllyn eteen, mutta enpäs mennyt lankaan tällä kertaa~! Ties kuinka monta kertaa olen epähuomiossa astunut sen päälle ja pelästynyt yllättäen kuuluvaa pianoääntä...

toystores

BR -lelujen lisäksi käväisin myös Anttilan puolella, missä valikoima oli hiukka onneton (ja EA -nuket eivät tälläkään kertaa osuneet silmään) ja reilusti alennuksessa. Ja Porter Geiss -nukke ympyröitynä kuvassa tähtien kera, koska leukani meinasi tippua lattiaan (koska "oho nämä ovat jo kaupassa!" + "poikanukke!") nähdessäni herran alennettuun hintaan. Oli niin lähellä, että herra olisi lähtenyt mukaani. Jos en olisi muistanut, että minulla on vinopino nukkeja kotona odottamassa kustomointia, niin herra olisi lähtenyt muitta mutkitta matkaani.

Toivottavasti Haunted -nukkeja on vielä saatavilla sitten, kun olen nämä nykyiset nukkeni saanut kustomoitua. Koska Haunted on näistä uudemmista Monster High -nukkesarjosta niitä harvoja, joissa kaikki nuket ovat mielestäni miellyttävän näköisiä. Pitää vain pitää kiirettä kustomointiprojektien kanssa, ettei pääse menemään Haunted -nuket sivusuun :')

Tälläistä postausta tällä kertaa. Toivon, että pääsen pian säätämään blogin sivujen. ulkoasun ja muiden jännien juttujen kanssa, jotta saan polkaistua Sweet Errorin uuden aikakauden kunnolla käytiin. Kiitoksia vielä kaikille ahkerasta kommentoinnista edelliseen postaukseen. Totta puhuen yllätyin kommenttien määrästä ja positiivisesta sävystä. Odotin, että hiljaiselon jälkeen saattaa tulla vain muutama hassu kommentti. Kiitos, teen parhaani! :)

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida~!


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

SWEET ERRORIN PALUU


Heipä hei,
ihan ensimmäisenä haluan esittää syvimmät pahoitteluni teille Sweet Errorin lukijat. Tarkoituksena ei todellakaan ollut kadota bloggaamisen parista näin salaperäisesti ja varoittamatta. Pahoitteluni.

Mutta mitä ihmettä oikein tapahtui?

Edellisen postauksen jälkeen sattui paljon kaikenlaista ja kiirettä piti aivan ennen näkemättömällä tavalla. Elämässä sattuu ja tapahtuu, sille harvemmin mahtaa mitään. Värikkään kevään seurauksena nuket jäivät muiden asioiden jalkoihin, unohtuivat raukat aivan täysin. Harkitsin tosissani jopa jääväni kadoksiin bloggerin kummallisesta maailmasta.
Sitten tapahtui jotain, jotain hyvin pientä mutta käänteen tekevää. Joku kirjoitti Instagram -tililleni pitkän pitkän kommentin siitä kuinka paljon pitää blogistani, nukeistani ja kustomeistani. Se sai minut harkitsemaan vielä uudelleen jo lähes loppuun lyömääni päätöstä hylätä bloggaaminen ja Sweet Error sanaakaan sanomatta. Ja tässä sitä ollaan, naputtelemassa uutta postausta ties kuinka moneen kuukauteen. Kiitos kyseiselle kommentoijalle pitkän pitkästä kommentista, joka sai minut muuttamaan mieleni tämän asian suhteen. Kiitos.

Nyt olen palannut jäädäkseni.

Eikö ole kummallista että puhun yksikössä? No siihen on pätevä syy. Hukassa oloni aikana tapahtui myös muuta kuin nukkejen ja blogin unohtaminen, Yulia irtisanoutui Sweet Errorin ylläpitämisestä. Joten Yulia ei enää ole tämän blogin kirjoittaja. Tuntuu kuin sitä olisi palattu lähtöpisteeseen: olen jälleen yksin kirjoittamassa blogia ja aloittamassa jotain, aloittamassa uuden aikakauden. Se tuntuu haikealta, mutta samaan aikaan myös mahtavalta. Tästä alkaa uusi aikakausi blogin historiassa.

Uuden aikakauden myötä blogi tulee uudistumaan monella tavalla. Mutta uudistukset tulevat tapahtumaan siten että Sweet Error säilyy omana itsenään. Monet Sweet Errorille tutut ja ominaiset asiat tulevat pysymään jatkossakin. Niistä lisää myöhemmin.

Chieri

Pakko myöntää, että tuntuu hyvältä olla takaisin ja tuskin maltan odottaa että pääsen jälleen kunnolla bloggaamisen makuun~! Seuraavaan postaukseen~!

Syvimmät pahoitteluni, kiitokset ja kesän toivotukset :)

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Uusi sivu ja asiaa kommentoinnista


Aisu

No niin nyt hiukan uutisia ja kuulumisia :) !

Ensimmäisenä uutisena saan innolla kertoa teille, että uusi sivu on nyt luettavissa. Kuvatarinoita ♪ -sivu sisältää linkkilistan kaikista Sweet Errorin kuvatarinoista, aivan ensimmäisistä kuvatarinoista uusimpiin, joulukalenterit mukaan lukien. Kiitokset tästä sivuideasta Bana TheBlogger:lle :) Toteutukseen meni enemmän aikaa kuin mitä osasin arvioida, sillä tarinoita oli enemmän kuin muistinkaan (kyllä, olin jo aivan unohtanut seitsen osaisen Anthonyn rakkausdraamat..). Pakko myöntää, että oli mielenkiintoista selata koko blogi (mukaan lukien blogaaja.fi:n puolella olevat postaukset) ja kerätä kaikki kuvatarinat yhteen. Toivottavasti uudesta sivusta on iloa c: !

Mainittakoon myös, että Kuvatarinoita ♪ -sivulle ei ole mahdollista kommentoida. Päätin ottaa sivun kommentoinnin pois käytöstä, koska olen pistänyt merkille että kommentit hukkaantuvat ja unohtuvat sivujen kommenttilaatikoihin hyvin helposti. Siksi tuntuukin järkevämmältä, ettei sivuille ole mahdollista kommentoida. Ja että kommentointi tapahtuu vain ja ainoastaa postauksien kommenttilaatikoihin, joista me blogin kirjoittajat huomaamme ne kaikkein helpoiten. Vielä en ole poistanut kommentointi mahdollisuutta muilta sivuilta, mutta se tulee todennäköisesti tapahtumaan sivujen päivityksen yhteydessä. Tämän uudistuksen tarkoituksena ei ole kaventaa kommentointimahdollisuuksia, vaan tuoda kommenteille tavallaa enemmän näkyvyyttä. Huomaamme uusimman postauksen kommenttilaatikkoon jätetyt kommentit kaikken helpoiten, jolloin myös vastaamme niihin kaikken nopeiten.

Kommentoinnista puheenollen, täällä on viime aikoina ollut jälleen ongelmaa anonyymin kommentoinnin kanssa. Muistutan, että kaikki kommentit, joissa on epäasiallista ja loukkaavaa kielenkäyttöä poistetaan kommenttilaatikosta välittömästi kommentin lukemisen jälkeen. Jos anonyymisti tapahtuva epäasiallinen kommentointi jatkuu liian suurissa määrin (sellaisissa määrissä, ettemme mitenkään kerkeä poistamaan kaikkia) joudumme poistamaan anonyymin kommentoinnin käytöstä. Mitä emme todellakaan haluaisi tehdä, joten pidetäähän kommenttilaatikko siistinä ja asiallisena, kiitos!

Toivottavasti pääsen mahdollisimman pian postailemaan jotain muutakin kuin vain uudistuksia ja päivityksia ;) ! Vihreä neitokainen odottelee jo kärsimättömänä hyllyllä omaa esiintymisvuoroaan..

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida (asiallisesti) c: !


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Muutama sivu poistuu, mitä ihmettä tilalle?


??? Wig Sales

No niin lisää uudistuksia täällä Sweet Errorin sivuilla~! Näin aprillipäivän kunniaksi! Ja tämä ei ole pilaa, toistan tämä postaus ei ole pilaa c; !

Viime postauksessa tosiaan tapahtui ensimmäinen uudistus, joka lähinnä kosketti ei-suomenkielisiä lukijoitamme. Päätimme lopettaa englannin kielisten tiivistelmien kirjoittamisen, niiden lukijakunnan vähyyden ja epäaktiivisuuden vuoksi. Mutta ei jäädä jumiin vanhoihin, vaan mennään tämän postauksen uudistuksiin.

Joudumme valitettavasti poistamaan Kysymyksiä?! -sivun teknisten ongelmien vuoksi. Vaikuttaisi siltä, että sivun kommenttien maksimimäärä tuli täyteen, kun sinne on useampaan otteeseen ollut niin anonyymeillä kuin sisäänkirjautuneillakin ongelmia uusien kysymyksien kommentoinnissa. Ennen sivun poistamista, koitan saada kasattua siitä jonkinlainen koostepostauksen. Koska olisihan se sääli, ettei kyseisestä sivusta jäisi mitään jälkeä blogin historiaan. Koostepostauksen lisäksi, koitamme kehitellä jonkinlaisen a.) korvaavan sivun b.) jonkin muun systeemin joka ajaisi saman asian, eli kysymyksien mahdollisimman nopean kysymisen ja vastauksien saamisen. Jos teillä on ideoita tähän, niin kertokaa ihmeessä. Yhdessä saamme tästä blogista entistä monipuolisemman ja toimivamman :) !

Joudumme myös poistamaan toisen sivun. Kysymyksiä?! -sivun lisäksi Sweet Error Shop -poistuu myös, tosin sillä erotuksella että ainakaan toistaiseksi Sweet Error Shop ei jatka toimintaansa. Meillä ei valitettavasti ole aikaa Sweet Error Shopin ylläpitämiseen. Unelmani olisi saattaa Sweet Error Shop siihen mittakaavaan, että voisin myydä siellä kustomoituja nukkeja ja ylläpitää mahdollisimman suurta valikoimaan. Mutta se vaatisi aivan mielettömästi aikaa, jota meillä ei tällä hetkellä ole (ja siinä mittakaavassa se saattaisi vaatia myös yrityksen perustamista). Joten toistaiseksi tämä on Sweet Error Shopin tarun loppu. Vielä en voi sanoa tuleeko se saamaan jatkoa myöhemmin vai ei.

Sitten jotain mihin te kaikki voitte vaikuttaa:
Mitä teidän mielestäni tänne Sweet Erroriin kaivataan? Mitä täältä puuttuu? Sivuelementti, postaustyyppi, kokonainen sivu (jotainhan noiden poistettavien sivujen tilalle on saatava)? Jotain mitä olette aina kaivanneet tänne? Vai jotain mitä täällä on jo, mutta emme ole hoitaneet hommaa niinkuin se pitäisi hoitaa? Vai jotain aivan muuta?

Vihreä neitokainen pääsee todennäköisesti esittäytymään seuraavassa postauksessa :)

-Alien-Chan

Muistakahaan vaikuttaa ja ideoida c; !


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hattarapilven selvittelyä ~Peruukin saparoiden siistiminen~


Pink&Blue+someGreen 

Tällä kertaa hiukan erilainen nukkeihin liittyvä projekti. Dolliewood Dolitasin Cybri pyysi minua siistimään hänen Pullip neitinsä, Candyn, peruukin saparot. Candyn saparot olivat kieltämättä pääseet aika kauhistuttavaa kuntoon. Ne olivat hyvin hyvin hyvin pörröiset. Otin tehtävän vastaan, koska tiesin täsmälleen miten Candyn saparot saisi näyttämään jälleen suloisilta kiharoilta, massiivisten pörrökasojen sijaan.

Pink&Blue+someGreen Pink&Blue+someGreen

Sininen pörrökasa, kuidut sojottivat mihin sattuu ja kiharat näyttivät hyvin sotkuisilta.

Pink&Blue+someGreen

Suunnitelmani Candyn saparoiden varalle oli yksinkertaisesti vain kammata saparoiden kiharat auki. Sen jälkeen kammata pieniä osuuksia siistin näköisiksi ja pyöritellä sormilla takaisin kiharalle. Sen jälkeen hiuslakkakerros pitämään tehdyn selvitystyön siistinä pidemmän aikaa kuin hetken.

Kamman virkaa hoiti täällä jo useampaa kertaan nähty pinkki muovikampani. Moni suosittelee muovisen kamman sijaan käyttämään metallista. Itselläni ei ole kokemusta metallisen käyttämisestä. Tähän mennessä olen pärjännyt hyvin muovisella, enkä ole huomannut ongelmia nukkejen hiuskuitujen kanssa. Onko jollain enemmän tietoa tästä aiheesta? Onko jollekin koitunut ongelmia muovisen kamman tai harjan käytöstä nukkejen hiusten hoidossa?

Pink&Blue+someGreen Pink&Blue+someGreen

Pinkki saparo valmiina ja sininen edelleen lähtöpisteessä. Yllätyin siitä miten hyvin sain selvitettyä ja siistittyä kiharat. Jouduin tosin pikkuisen leikkaamaan huonoksi menneitä latvoja pois, mutta se on pieni menetys lopputuloksen kannalta.

Pink&Blue+someGreen Pink&Blue+someGreen

Minulla meni Candyn saparoiden selvittämisessä noin kolmisen tuntia. Ehdin hyvin palauttamaan saparot omistajalleen saman päivän aikana (eli tänään), lähes heti sen jälkeen kun olin saanut ne valmiiksi. Candy näyttää niin suloisella saparoidensa kanssa :)

Pink&Blue+someGreen

Sain Cybriltä palkkioksi kiharoiden selvitysoperaatiosta kauniit vihreät chipit. Nämä tulevat todennäköisesti päätymään (edelleen) nimettömälle Pullip neitokaiselleni. Tosin vasta sitten kun olen saanut hankittua neidille Obitsun ja uuden peruukin.

kawaii

Postauksen loppukevennyksenä kawaii lankapallo.
Pahoitteluni oli aivan pakko, minulla oli niin hauskaa tuon lankakerän kanssa, jota käytin apuna saparoiden selvityksessä ;)

Sitten muutama ilmoitusluontoinen asia. Yulia jatkaa vielä tauon puolella, hänellä on kiire yliopiston pääsykokeiden ennakkotehtävien kanssa. Yulian tauon jatkamisen lisäksi päätimme Yulian kanssa jättää postauksista englannin kielisen tiivistelmän pois, Ei suomenkielinen lukijakuntamme ei ole tarpeeksi suuri, eikä tarpeeksi aktiivinen, jotta englannin kielisen tiivistelmän kirjoittaminen olisi kannattavaa. 

Lisää postauksia, uudistuksia ja päivityksiä tulossa pian :)

-Alien-Chan 

Muistakaahan kommentoida c: !

In English:
This will be unfortunately the last English summary (for now) here in Sweet Error. We don't have many non-Finnish readers and those couple non-Finnish readers aren't active enough. So we decided to stop writing little summaries in English. Thank you all who read this blog even when you can't understand Finnish. You can still comment in English and we will answer, you can ask for little summary if you need one. Thank you and we are sorry, if this causes displeasure.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

MH custom: 13 Wishes Twyla: Pieni ja sininen simpukan kuori


Custom dolls~

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, eräs kustomini on odotellut jo aivan pitkään esittelyään. Luulisin, että jo varmaan yli kolme kuukautta on neiti nököttänyt hyllylläni valmiina odottaen kuvaamista :') No parempi myöhässä kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Osa varmasti muistaa tuon puoliksi kustomoidun nukkekaksikon, jonka ostin vaihtokauppana Dolliewood Dolitasin Cybriltä, joskus viime marraskuun puolella (sieltä ainakin löytyy postaus tästä kaksikosta ja vaihtokaupoista). Sain molempien neitien kasvot nopeahkosti valmiiksi heidän saapumisensa jälkeen. Kasvojen jälkeen keskitin kaiken energiani sinisen neitokaisen, 13 wishes Twylan, valmiiksi saamiseen. Ja ennen kuin huomasinkaan neiti oli valmis. Sen sijaan vihreä neitokainen odottelee edelleen, että viimeistelisin hänet :')

Mutta nyt, useiden kuukausien odottelun jälkeen, pääsen vihdoin ja viimein esittelemään 13 Wishes Twyla kustomini c: !

Blue 

Ta-daa~! Saanen esitellä uusimman kustomini, joka on vailla omaa nimeä (tämäkin neiti on nyt osa suurta nimettömien neitien laumaa, oi voi). Nautin todella tämän neidin kustomoimisesta, sillä hauskin osa, kasvojen piirtäminen, oli jätetty tekemättä ja lähes kaikki muu oli tehty jo valmiiksi (kiitos siitä Cybri~!).

Blue Blue 

Päätin neidin kasvojen kohdalla kokeilla jotain erilaista. Lopputuloksena päädyin tekemään hänelle tavallista haaleammat, jossain määrin vihaisen oloiset kulmat ja muista kustomeistani poikkeavat huulet. Toteutin neidin kasvot akvarellikynillä, kuivapastelliliiduilla ja akryylimaalilla. Pidän lopputuloksesta kovasti, omalaatuinen ja itsepäinen pikku neiti, joka tietää mitä haluaa. Erityisen tyytyväinen olen siihen miten neidin huulet onnistuivat. Epäilin suuresti, että mitenköhän moiset huulet mahtavat onnistua, mutta suureksi yllätykseksni ne onnistuivat paremmin kuin osasin arvata.

Blue 

Neidin kasvojen lisäksi tein myös niin sormien kuin varpaidenkin kynsien lakkaamisen. Aluksi mietin pitkän aikaa, että neidolle pitäisi saada kengät jalkaan. Pitkän, tuloksettoman, kenkien etsinnän jälkeen, päädyin lopputulokseen, että kyllä se on parempi ilman kenkiä. Mutta kenkien puuttuessa jalat kaipasivat jotain ja silloin sain idean valkoisista kynsilakoista. Toteutin valkoiset lakat valkoisella akryylimaalilla, käyttäen coctail -tikkua siveltimenä.

Blue 

Kasvojen ja kynsilakkojen lisäksi siistin Twylan tukan ja liimailin muutamat simpukat sekä helmet hiuksien koristeeksi. Yhden simpukoista irroitin neidin mekosta ja loput etsin laatikoideni kätköistä. Simpukoiden löydyttyä nappasin muutaman mielyttävän näköisen helmen ja purkillisen pikaliimaa. Ja siinä se sitten olikin. Käytin pikaliimaa hyödyksi myös hiusten siistimisessä, koska hiuslakasta ei ollut mitään apua tuon tukan kanssa.

Blue 

Pidän lopputuloksesta ja tuskin maltan odottaa, että pääsen viimeistelemään vihreän neidin. Voisin useamminkin tehdä tälläisiä jonkun toisen puoliiksi valmiita kustomeita valmiiksi. Tämä oli mielenkiintoinen ja mieluisa projekti.

Blue 

Minun piti jo tammikuun puolella julkaista tästä neidistä kuvia. Silloin kaikki ottamani kuvat tärähtivät niin pahasti, ettei yksikään niistä ollut julkaisu kelpoinen :') Ihanaa että kevät on täällä ja voin jälleen käyttää vakiokuvauspaikkaani ulkona.

Blue 


Blue 


Blue


Blue

Tälläinen kustomi tällä kertaa, toivottavasti hän oli odottamisen arvoinen :) !!

Kiitokset Cybrille vielä tämän neidin vaihtokauppaamisesta minulle, sekä lähes valmiiksi kustomoimisesta c; !

Eiköhän tämäkin neiti tule ennen pitkään saamaan oman nimen, luonteensa ja tarinansa. Kunhan tutustun tähän neitiin enemmän ja muut nukkeni häneen~ Mitä teille tulee tästä neidistä mieleen? Millainen hän on? Mitä hänen menneisyyteensä kätkeytyy?

Ja tietenkin: Mitä pidätte neidin kustomoinnista? Onnistunut, epäonnistunut vai jotain aivan muuta?

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida~!

In English:
My newest custom: 13 wishes Twyla :) !! I'm so happy finally to reveal her to you~! She has been just sitting on my shelf and waiting for photo shoot :')