maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lelukaupassa Seikkailua


Pitkästä pitkästä aikaa tälläistä "kävimpä kaupassa kuvaamassa valikoimia" -postausta. En edes muista milloin viimeksi olisin postannut jotain tämän tyylistä. Pakko myöntää, että mukavaa vaihtelua kirjoittaa tälläistä postausta. Kuin myös että oli jännittävää pitkästä aikaa käydä kunnolla tutkimassa kauppojen valikoimia nukkejen osalta. Ja kieltämättä oli jännittynyt fiilis kun koitin huomaamatta räpsiä kuvia. Näytän takuulla super epäilyttävältä kun koitan olla mahdollisimman huomaamaton kuvatessani valikoimia..Luulevat vielä kilpailevan liikkeen vakoojaksi tai jotain :')

toystores

Olen jotenkin onnistunut tipahtamaan kärryiltä nukkejulkaisuissa, etenkin Monster High -nukkejen kohdalla. Tuntuu, että koko ajan löydän hyllyiltä sellaisia nukkeja jotka ovat "vasta tulossa", vaikka todellisuudessa ne on jo julkaistu ties kuinka kauan sitten. Etenkin Haunted ja Gloom & Bloom -nukkejen kohdalla tuntuu olevan tälläinen "oho nämähän ovat jo kaupoissa!". Mutta enköhän onnistu pääsemään takaisin kärryille olemalla jälleen aktiivisempi nukkeilun ja bloggaamisen saralla.

Monster High -nukkejen nykyisistä pakkauksista täytyy sanoa että en pidä siitä kuinka muovisia ne ovat. Tuntuu että paksulla läpinäkyvällä muovilla olisi oikein herkuteltu näiden pakkauksien kohdalla. Mutta en voi olla pitämättä pakkauksien nykyisestä hahmojen piirrostyylistä (pakkaus artista?). Suorastaan rakastan sitä ja mielestäni tämän asian suhteen on menty vain parempaan suuntaan. Poikkeus tähän elokuva-nukke-julkaisujen (Freaky Fusion, Haunted jne.) pakkaukset, joissa useimmiten komeilee nuken leffassa nähtävä tietokoneanimaatioversio (en tykkää, en tykkää).

Yllätyin kuinka hyvä tilanne BR-leluissa oli nukkevalikoiman osalta. Mutta jälkeen päin tajusin, että en törmännyt Ever After High -nukkeihin ollenkaan. Joko olin sokea tai sitten heillä ei todella ollut EA -nukkeja nyt valikoimissa. Joten Monster High -nukkejen osalta valikoima oli todella hyvä, paljon erilaisia nukkeja hyllyssä ja hinnat vastasivat normaalia hintatasoa. Hintatasosta mainitsen vielä, että yllätyin että ensimmäisen aallon halvempia uusintajulkaisuja myytiin, sanoisinko jopa törkeään, 30 euron kappale hintaan. Kapeampi nukkepaketti pitäisi aina saada halvemmalla kuin suurempi, jos minulta kysytään. Ja etenkin kun kyseessä on sinne päin toteutettu uusintajulkaisu.

toystores

Nukkehyllyn jälkeen vilkaisin BR -leluissa vielä nopeasti Sylvanian Families -hyllyn puolelle ja yllätyin todella näkemästäni. Mustavalkoinen kissaperhe nökötti siellä, en melkein uskonut silmiäni. Vastahan tämä kissapesue oli saatavilla vain Japanista (mistä sen siskolleni tilasin joululahjaksi) ja nyt yhtäkkiä se on tulla tupsahtanut Suomen markkinoille. Tosin sitten kun muistellaan että sehän oli toissa jouluna kun sen siskolleni tilasin. Siitä tulee kohta kuluneeksi jo kaksi vuotta, joten eeehkä kissaperhe ei olekaan tullut niin yhtäkkiä Suomeen. Mutta iloinen yllätys, että Suomeen saadaan lisää erilaisia Sylvanian Families -hahmoja ja settejä. Ja nyt myös niillä, jotka eivät ole raaskineet Japanista saakka ryhtyä tilaamaan, on mahdollisuus saada tämä suloinen perhe kokoelmiinsa :)

Ja ette arvaakaan kuinka hermostuttavaa on kävellä Kampin BR -leluissa, kun tuo (kuvassa etualalla näkyvä) mattopiano vaanii milloin minkäkin kulman takana. Tällä kertaa se oli sijoiteltu ovelasti tuohon Sylvanian Families -hyllyn eteen, mutta enpäs mennyt lankaan tällä kertaa~! Ties kuinka monta kertaa olen epähuomiossa astunut sen päälle ja pelästynyt yllättäen kuuluvaa pianoääntä...

toystores

BR -lelujen lisäksi käväisin myös Anttilan puolella, missä valikoima oli hiukka onneton (ja EA -nuket eivät tälläkään kertaa osuneet silmään) ja reilusti alennuksessa. Ja Porter Geiss -nukke ympyröitynä kuvassa tähtien kera, koska leukani meinasi tippua lattiaan (koska "oho nämä ovat jo kaupassa!" + "poikanukke!") nähdessäni herran alennettuun hintaan. Oli niin lähellä, että herra olisi lähtenyt mukaani. Jos en olisi muistanut, että minulla on vinopino nukkeja kotona odottamassa kustomointia, niin herra olisi lähtenyt muitta mutkitta matkaani.

Toivottavasti Haunted -nukkeja on vielä saatavilla sitten, kun olen nämä nykyiset nukkeni saanut kustomoitua. Koska Haunted on näistä uudemmista Monster High -nukkesarjosta niitä harvoja, joissa kaikki nuket ovat mielestäni miellyttävän näköisiä. Pitää vain pitää kiirettä kustomointiprojektien kanssa, ettei pääse menemään Haunted -nuket sivusuun :')

Tälläistä postausta tällä kertaa. Toivon, että pääsen pian säätämään blogin sivujen. ulkoasun ja muiden jännien juttujen kanssa, jotta saan polkaistua Sweet Errorin uuden aikakauden kunnolla käytiin. Kiitoksia vielä kaikille ahkerasta kommentoinnista edelliseen postaukseen. Totta puhuen yllätyin kommenttien määrästä ja positiivisesta sävystä. Odotin, että hiljaiselon jälkeen saattaa tulla vain muutama hassu kommentti. Kiitos, teen parhaani! :)

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida~!


82 kommenttia:

  1. Hei, eka kommentti!

    Itsekkin olen (eilen?) tarkastellut kauppojen mh-valikoimaa juurikin tämän kustomin etsinnässä. Minultakin meinasi leuka repeytyä irti kun huomasin KAKSI Polter Geiss-herraa ja vielä alennettuun hintaan. Taitaa lähteä mukaan lomamatkalta, jos sieltä löytyisi myös.

    Tiedän tuon tunteen, että huomaa joidenkin nukkien löytyvän kaupasta, vaikka kuvittelee että eihän näitä vielä täällä pitäisi olla.. Juuri tällä eilisellä kierroksellani huomasin Lorna McNessien ja Mariol Coxin, joiden kuvittelin menneen pois kaupoista aikaa sitten :'3 Taidan olla vähän tyhmä...


    Ihanaa, että olet palannut, vielä kerran~♥♥

    -Pussiahma-

    VastaaPoista
  2. kävin eilen Stockmannilla ja siellä löytyi mukava valikoima gloom and bloom- nukkeja, 13 wishes hahmoja (kyllä, ne on vieläkin kaupoissa) ja Haunted nukkeja :) kannattaa käydä katsomassa

    VastaaPoista
  3. Mie kävin kanssa kattelemassa nukkevalikoimia ja monstereita oli kasapäin mutta minekkäs ne EA nuket on hipsineet kun en löytäny yhden yhtä anttilasta. Maahantuonti lopetettu? Mun leuka tipahtu lattialle kun löysin porterin kerran citymarketista niin eihän sitä voinu olla ostamatta :3 miten ihmeessä jossakin paikoissa poikanuket tulee alennukseen kun täällä meidän kaupungissa niitä sa oikein kunnolla metsästää että löytää edes jonkun poika MH nuken.

    VastaaPoista
  4. Whaaaaaat ???? kuka V*ttu sinä oikein olet kun kehtaat käyttää nimeäni väärin !!! voisitko ystävällisesti lopettaa nimemerkkini väärinkäytön ja pyytä meiltä kaikilta anteeksi, annat minusta vääränlaisen kuvan tänne, P*rkele lopeta !!! on tuo aika säälittävää että pitää valita joku tälläinen aika tunnettu monster high nukke bloggaaja mollata hänen nimissään jota kuta toista, et sitten omalla nimimerkilläsi uskaltanut esiintyä vai ? sinulla ei ole enää mitään asiaa minun nukkeblogiini jos noin mollaat ihmesutta minun nimissäni, ole ystävällinen ja ilmaise mielipiteesi omalla nimimerkkilläsi tai painu *sensuroitu* kiitos !

    anteeksi ihmesusi että tuli näin ilkeä kommetti kirjoitettua nukkeblogiisi ;___; ja kaikille lukijoille tiedoksi kommentoin vain ja ainoastaan sisään kirjaantuneena sillä jaksan aina kirjautua sisään ;)
    + en koskaan mollaa ketään ilman hyvää syytä..."
    -Alien-chan 2012


    Nyt et varmaan edes kehtaisi sanoa edes sensuroituna esim. "V*ttu", hehhe. Ei millään pahalla nwn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiisi, lainausmerkit unohtuivat ja nyt kuulostaa siltä, että huutaisin sulle. Pahoittelut ;u;

      Poista
  5. Ihana postaus ja hienot valikoimat:) En ole itsekään perillä uusista nukeistaxD

    VastaaPoista
  6. Mitämitämitä? Onko oikeasti tuokin kissaperhe jo myynnissä?! Ja nuo Monster High-nuket.. OwO Meilläpäin taitaa olla erityisen huonot valikoimat nukeista, sillä meidän esim. Prisman nukketilanne on tämä: Pari hassua Hauntedia suurella hinnalla (mainittakoon että hahmovaihtoehtoja on yleensä 2-5) ja Freaky Fusionia LIIKAA. Alennukset on vain miinus viiden euron luokkaa (koskee vain Freaky Fusionia, mistä en pidä yhtään) ja kaikki nämä "vanhat" (basicit ja skull shoresit ja 13 wishes) on poissa.. ;_; Ja meilläpäin oli jossain vaiheessa EA-nukkejen hintaromahdus (hinnat laski jopa kympin), mutta eipä siitäkään löydä enää jälkiä. Hinnat on taas siinä kolmenkympin molemmin puolin. Citymarketissa en nähnyt yhtäkään EA-nukkea ja MH-nukkjenkin tarjonta oli kehno. Näin siis Pohjois-Pohjanmaalla. -Ohralehti

    VastaaPoista
  7. Napsi vaan rohkeasti niitä kuvia, ei siinä oo mtn väärää. Enemmän ehkä epäilyttää semmoinen salailu :D ja täytyy sanoa, että myyjänä rakastan niitä muovipaketteja, koska ne ei kaatuile hyllyssä niin helposti xD okei tykkään niistä muutenkin, artworkit on hienoja ja muutenkin kolmiuloitteisuus toimii :) nyt onkin tullut pidettyä uusimpia nukkeja kotona paketissa

    VastaaPoista
  8. Oikein mukava postaus, sitä oli kiva lukea! ^^

    Tuumin, että aiotko tänä vuonna pitää nukkemiittejä? :') Ymmärrän kyllä todella hyvin kiireesi jne, mutta viime vuonna miitissä oli todella mukavaa! ^^

    VastaaPoista
  9. Tää ei liity mitenkään tähän postaukseen mutta olen saanut paljon inspiraatiota sun blogistas ja haluaisin kysyä että saisinko kenties matkia sun Angelikaa? Hän on niin upea että haluaisin hänet itselleni kotiin joten toivottavasti et pahastu jos lainaan ideaasi. Ja toisena olen juuri aloittanut bloggaamisen ja kun kommentoin kommentteja tulee kaksi joissa sama teksti, sattuisitko tietämään mikä on ongelma ja miten sen saa korjattua. Kävisitkö myös katsomassa blogini : ) nukkejenlinna.blogspot. com

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Oi antteeks! En ollu lukenu tota mainosta blogiasi postausta joten en tienny ettei tänne sais linkata omaa blogiaan, nyt vasta luin sen. Olen pahoillani. Mutta voitko vastata niin pian kun voit tuohon äskeiseen ärsyttää kun se kommentti jonka kirjoitan aina jotenkin monistuu tai jotain sinnepäin. Korjaa myös jos olen väärässä, jos se jotenkin kuuluu asiaan? Äh, mulla on niin hölmö olo. Kun tuntuu etten vaan osaa mitään tai tajua mitään. Olikohan sittenkään hyvä idea ees perustaa blogia?

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Nyt on pakko vielä infota:


    Ideaparkin BR-leluissa (en tiedä onko muuallakin) ovat Ever After High-nuket 6€ kappale! Ashlyn&Hunter-pakkaus 14€

    Mikä löytö keräilijöille! Itse en näillä mitään tee, mutta muut hooi~♥

    Alien, milloin postaat?

    -Pussiahma-

    VastaaPoista
  14. Tiedätkö mitä evoja siellä myydään? Pitää kyllä päästä sinne!

    VastaaPoista
  15. Tiedätkö mitä evoja siellä myydään? Pitää kyllä päästä sinne!

    VastaaPoista
  16. Tiedätkö mitä evoja siellä myydään? Pitää kyllä päästä sinne!

    VastaaPoista
  17. Tyypit muutes. Tein instagramin, ja tahtoisin seurata teitä nukkeilevia ihmislapsia, ja tahtoisin tietenkin että seuraatte minua :) Seuraan takaisin c: (instassani on siis kuvia nukkekodista ja tälläistä, ei minusta :D) Seurailkaa siis: emmaiiris -Ohralehti

    VastaaPoista
  18. Moi!
    Onhan tätäkin blogia tullut piiloluettua, aikalailla jo vuosi!
    Mahtavaa että olet palannut (JA VIELÄ JÄÄDÄKSESI! ^_^)
    Liityin lukijaksi, kun google tili tuli kuvioihin.
    Oon tänne Anonyyminä kommentoinut, nimimerkki taisi olla Lizzie...
    Mutta, oletkos tulossa Traconiin?

    laurelinennuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. Moi millo uutta postausta ja nii liikun tääl nimimerkillä emppu_tiitsu juu olen se insta kommentoija siel hehkutin jo tarpeeks siua :)


    Emppu_tiitsu

    VastaaPoista
  20. Koska uutta postausta on tulossa. Löysin br leluista sweet screams frankien 20€. Ja minne ne sivut on kadonneet?
    T: Indy

    VastaaPoista
  21. Onko sun tilille murtauduttu ku mitää ei tapahu ees con päivä kirjoissa??


    Emppu_tiitsu

    VastaaPoista
  22. Mitä täällä on meneillään? Miksei postauksia tule ja miksi melkein kaikki sivut on poistettu?

    nukkejenlinna.blogspot.com

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Alienilla on kaks uutta blogia

    VastaaPoista
  25. Missä Alieeeen :( ?

    VastaaPoista
  26. Sen tilille on murtauduttu kai...

    VastaaPoista
  27. Alien huhuu ? Onko sun tilille murtauduttu?
    Mut jos Alienin tilille on murtauduttu ja hän ei sinne pääse niin miksi hän ei tule kommentoimaan edes anonyymina?

    VastaaPoista
  28. Alien pyydä kettu demonia tekemään sinne toiseen blogiin postaus jos tilisi on kaapattu. Me kaikki ihmettelemme missä olet.
    :o
    T. Indy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Alienin tili on kaapattu, kettukin on varmaan poistettu sen blogin hallintapaneelista?

      Poista
  29. Haloo? Muistaako kukaan Alienia?

    VastaaPoista
  30. Alien :((( Onhan kaikki kunnossa?

    VastaaPoista
  31. Toivoisin että Alien edes kommentoisi anonyyminä jotain vaikka en tietäisi usko vai eikö

    VastaaPoista
  32. Alien :((! Missä oleet? Onko kaikki hyvin?

    VastaaPoista
  33. :'( Rest in Peace, Sweet Error

    VastaaPoista
  34. Alien! Missä olet? Mitä on tapahtunut? t. huolestunut

    VastaaPoista
  35. Alien! Alien! Yulia?

    VastaaPoista
  36. Viime postauksessa ilmoitettiin Sweet Terrorin paluussa ja nyt ei mitään kuulu, mitä täällä oikeesti tapahtuu, tämä oli niin mainio blogi. Ihania kuvatarinoita, hienoja kustomeja ja postauksessa oli aina niin mainiosti kuvailtu ja käytetty sanoja, on todella harmi jos tämä blogi nyt jää tähän. Alien jos pystyt lukemaan näitä niin pyydän sinua palaamaan sillä minä ja kaikki muutkin kaipaamme sinua takaisin.

    nukkejenlinna.blogspot.com

    VastaaPoista
  37. Ja sanoit että aiot jäädä pysyäksesi. Kaikki kommentoivat ja lukijat olivat niin innoissaan paluustasi. Luin äsken vielä kertaalleen paluu- posrauksesi ja mietin että aioitko sittenkin jättää blogin sanomatta mitään meille. Löysin tämän blogin vasta vähän sen viime postauksesi jälkeen ja siitä asti luin postauksiasi ihan hulluna. Odotin innolla uusia postauksia muttei niitä sitten enää tullutkaan niin olin hyvin surullinen ja olen edelleen. Toivottavasti vielä joku päivä ilmoittelet jotain ja toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Jaksan vieläkin tarkistaa melkein joka viikko tämän mahtavan blogin postauksien toivossa ja ehkä joku päivä taas huomaan uuden postauksen ja silloin olen hyyyyyvin onnellinen, innostunut ja iloinen. Emme voi pakottaa sinua pistää maan mutta hyviä jatkoja

    VastaaPoista
  38. Ja sanoit että aiot jäädä pysyäksesi. Kaikki kommentoivat ja lukijat olivat niin innoissaan paluustasi. Luin äsken vielä kertaalleen paluu- posrauksesi ja mietin että aioitko sittenkin jättää blogin sanomatta mitään meille. Löysin tämän blogin vasta vähän sen viime postauksesi jälkeen ja siitä asti luin postauksiasi ihan hulluna. Odotin innolla uusia postauksia muttei niitä sitten enää tullutkaan niin olin hyvin surullinen ja olen edelleen. Toivottavasti vielä joku päivä ilmoittelet jotain ja toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Jaksan vieläkin tarkistaa melkein joka viikko tämän mahtavan blogin postauksien toivossa ja ehkä joku päivä taas huomaan uuden postauksen ja silloin olen hyyyyyvin onnellinen, innostunut ja iloinen. Emme voi pakottaa sinua pistää maan mutta hyviä jatkoja

    VastaaPoista
  39. Samaa mieltä emme suutu vaikka kertoisit että blogi on nyt loppu

    VastaaPoista
  40. Missä uusi postaus viipyy? Sano edes jotain. Onko tämän blogin kohtalo tullut päätökseen??
    Kaikki ne ihanat postaukset joita meille kirjoitit. Eikö niitä tule enää ikinä? Tämä oli ensimmäinen blogi (muistaakseni) johon törmäsin ja rakastin lukea tätä, ja RAKASTAN EDELLEENKIN! Luin tätä joka päivä.~
    Sydän murtuu, jos et edes sano mitään, tai ilmoita meille.. (ノД`)・゜・。

    VastaaPoista
  41. Totta puhut :'(
    Ja niin emme suuri tai murhaa ketään vaikka tämä olisi nyt tässä. Olisi vain kiva tietää missä mennään ja että olet kunnossa

    VastaaPoista
  42. Totta puhut :'(
    Ja niin emme suuri tai murhaa ketään vaikka tämä olisi nyt tässä. Olisi vain kiva tietää missä mennään ja että olet kunnossa

    VastaaPoista
  43. Ehkä hänet hakkeroitiin, hänen koneensa meni rikki, todella suuria koulukiireitä?

    VastaaPoista
  44. Moi! Kommentoin ekaa kertaa minnekkään blogiin, ja itse asiassa sinä innoitit minua tekemään oman blogin. Kiitos.
    Oman blogini osoiten on pieninukkekyla.blogspot.com mutta se on vielä hieman kesken.

    VastaaPoista
  45. Sun blogisi ansiosta aloin muokata nukkeja ja ostamaan mh- ja ea -nukkeja

    VastaaPoista
  46. Alien~


    Tietääkö kukaan tällä hetkellä missä Alien menee? Alien anna elonmerkkejä! Mitä tahansa!


    Mitä on käynyt?

    Vaihtoehto 1: Alienin tilille on murtauduttu. Mutta minua epäilyttää se, että miksi hän ei ole esimerkiksi Kettudemonia pyytänyt infoamaan omasta tilanteestaan tänne..?

    Vaihtoehto 2: Alien teeskentelee että hänen tilililleen on murtauduttu, ja haluaa jättää nukkemailman tekosyyn varjolla.

    Vaihtoehto 3: Yulialla ja Alienillahan oli ennen yhteinen Blogger-tili, ehkä Alien ei vaihtanut salasanaa sen jälkeen kun Yulia sai oman, joten Yulia tietää salasanan ja murtautui tilille.

    Vaihtoehto 4: Syyllinen olikin Kettudemoni, joka selittäisi sen miksi Alien ei anna elonmerkkejä hänen kauttaan. Lisäksi



    En syytä ketään, anteeksi jos joku loukkaantui, nämä olivat vain visioitani. Anteeksi vielä 8'(


    Alien, anna elonmerkkejä! Pyydän! Olin niin iloinen kun palasit, ja nyt.. Mitä on käynyt?


    Jaksamisia Alien.

    -Pussiahma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai Alien on kuollu 8( Joka on periaatteessa ihan mahdollista :((

      Poista
  47. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. ";-; alien jookoo voisitko ees vastata jotain nii tiiettäis ettei oo sattunu mitää;--;ja tää on IHANA blogi oikeesti tää on yks parhaista maailmassa!!×_×jooko laita ees joku komma nii tiiettäis^-^
    Toivottavasti kukaan ei oo murtautunu sun tilille, se ei ois kivaa;;_;;mä toivon kovasti ettet sä lopettais tätä niinku jotkut muut ihanat blogaajat;;---;;ees joku postaus jos oot lopettanu nii ees ilmottaisit siitä:'((oisin tosi ilonen jos et lopettais)mut jos et halua/pysty:-:ni ei oo pakko:)mut oot ihana,tää blogi on ihana,yulia ja sun nuket on ihania::*♡♡♡♡
    mut hyvää jatkoa!♥

    VastaaPoista
  49. Rauhoittukaa nyt.
    Ehkä hänellä on vain niin paljon kiireitä ja näin myös mahdollisesti hyvin paljon stressiä muussa elämässään, jolloin ei ehkä tule jaksettua edes harrastuksiaan, nekin vievät aikaa, tai sitten hänellä on aivan muut harrastukset nyt mielessä, ehkä nukkeinto on kadonnut taas, sitä tapahtuu, ja voi olla että hän on vain jättänyt sanomatta mitään koska on niin kovasti toivonut voivansa toteuttaa lukijoille lupauksensa blogin virkistymisestä. Hän ei saanut tätä lunastetuksi, ei, mutta elämä heittelee ja asioita tapahtuu, ei niihin voi aina vaikuttaa. Ja voi näin olla että hänellä on jokin vaikeampi tilanne elämässään nyt hoidettavana, josta ei niin mielellään mihinkään nettiin tulla puhumaan. Mistä sen tietää. Mutta älkää nyt alkako liikoja spekuloimaan, asiat selviää luultavasti aikanaan. Ei tämä nyt eka kerta ole kun joku blogi on vajonnut pidemmäksikin aikaan uneen. Ja eihän tässä ole montaa kuuta edes mennyt loppupeleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nimenomaan. Alien on elossa, ehkä hänellä ei vain riitä aikaa tai innostusta nukkeiluun nyt.

      Poista
  50. Lepää rauhassa Sweet Error. Olit paras blogi ikinä. ♥

    VastaaPoista
  51. Sanoit nyt jatkavasi bloggausta, mutta viime postauksesta on jo 3 kuukautta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. niin mä joka päivä stekkaan onks tulli uus postaus :c

      Poista
  52. Nyt alkoi jo hieman pelottaa. Toivottavasti kaikki on hyvin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama... Ikinä ei tiedä onko Alien jäänyt auton alle ja menehtynyt :'( Vaikka se kuulostaakin aika kaukaa haetulta, se voi olla hyvinkin totta.

      Poista
    2. Jos Alienille olisi sattunut jotain vakavaa, niin häntä tuskin pidettäisiin yhä kirjoittajana Con Päiväkirjat - blogissa...

      Poista
  53. Postaisit jo taidan kuolla.

    VastaaPoista
  54. Alien, onko sun tilille hakkeroitu, koska suurin osa sivuista on poistettu ja postausta ei ole tullut viiteen kuukauteen :(? Voisitko antaa jonkun merkin? Alkaa jo huolestuttaa...

    VastaaPoista
  55. Oot kunnon typerys, ku et sano meille mitään.. Onko sun tili hakkeroitu..vai mitä? Olisi sulle monta kysymystä, mutta et vastaa.. Edes yritä, joten turha on kysellä. Ja tiedän, voi OLLA MAHDOLLISTA, ettet pysty kirjautumaan tilillesi, jos sinut ollaan hakkeroitu. Erittäin mahdollista. Mutta voisihan kettudemoni sanoa sinusta jotain..???
    Lukeeko näitä kommentteja ylipäätäänsä kukaan muu kuin me, jotka odotamme sinun postaavan tai ilmoittavan meille jotain! OIKEESTI!! HUHUU!! Ootko jo heittänyt tämän blogin ja sen lukijat roskikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukkuminen ei tässä asiassa nyt auta.

      Poista
    2. Ymmärrän kyllä, koska olen itsekkin vihainen Alienille. Jos hänet olisi hakkeroitu/jotain vakavaa olisi sattunut, uskon että Kettudemoni olisi ilmoittanut asiasta. Mutta luultavasti Alien vain jätti bloggaamisen ja lukijat taakseen.
      Hyvästi Sweet Error, olit paras blogi ikinä <3

      Poista
  56. Alien, lukeeko näitä kommentteja kukaan muu kuin me lukijat jotka koko ajan toivoo uutta postausta?! Jos sun tilille on hakkeroitu, voitko vaikka Kettudemonin välityksellä ilmoitella itsestäsi? Tai mistä vain? Nyt huolestuttaa että onko kaikki ihan oikeasti hyvin, kun viime postauksesta on jo 5 kuukautta! Ei sulla ennenkään näin pitkiä taukoja ole ollut :( Vai etkö vain yksinkertaisesti enää nukkeilusta ja sun blogin seuraajista välitä ;(?

    VastaaPoista
  57. ;__; oon oikeesti tosi huolissanu et mitä on tapahtunu, blogiin ei oo tullu moniin kuukausiin mitään ja instaankaan ei oo tullu mitää ;-;

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English