torstai 10. tammikuuta 2013

Liima ongelmat jatkuvat + kuinka ajaa nukke kaljuksi :(


Minun nukkejeni liima ongelmat ovat ainakin jatkuneet tuon edellisen postauksen jälkeen ja uskon että moni nukkeilija joutuu painimaan näiden ongelmien kanssa, joten teen vielä toisenkin postauksen aiheeseen liittyen :) no niin mitäs olen tässä ehtinyt touhottaa, no kokeilin pestä kolmen nukkeni hiuksia liimasta todella kuumalla vedellä, ei auttanut pätkääkään vaan päinvastoin pahensi ongelmaa eli nuken koko lähes koko tukka peittyi tuohon ihanan tahmeaan liimaan :( jolloin päätin saaneeni tarpeeksi ja tartuin saksiin...

the clue issue

Chikani päätyi ensimmäisenä parturoitavaksi, sillä hänen liimaan ulos vuotamisongelmansa oli pahin (Chikaa seurasi sitten Tooru ja Toorusta seuraava parturoitava nukke on varmaankin Rin...).

the clue issue

Ensin leikkasin Chikalle tuollaisen söpön polkkatukan, osissa leikkaaminen on mielestäni helpompaa kuin kerralla ihan lyhyeksi vetäminen.

the clue issue

Tässä kaunis havainnollistamiskuva liimaan tahmaamista hiuksista, eli niistä tulee tulee liiman ulos vuotaessa tuon tyyppiset; -eivät ole enää tuuheat ja pehmeät -tuntuvat rasvaisilta ja tahmeilta ja -saattavat myös näyttää poikkeavilta jos katsoo tarkasti.

the clue issue

Sitten loputkin hiukset pois mitä saksilla sai

the clue issue

Chikan hiukseeet ;___; !!! leikkasin purkkiin ettei tulisi turhaa sotkua...

the clue issue

Niin lyhyeksi kuin mahdollista leikkauksen jälkeen irroitin Chikan pään (MH-nukkejen pää lähtee suht helposti irti jos nuken päätä pitää ensin tuli kuumassa vedessä ja sitten ottaa varovasti irti, muovi pehmenee juuri sopivasti kuumassa vedessä jolloin helpompi irroittaa kehosta, nukkejen päitä irroitellessa kannattaa muistaa varoivaisuus, koska "kaulatappi" voi irrota tai jopa katketa, ja sitä ei niin vain korjatakaan!!!)

the clue issue

jonka jälkeen pääsin leikkimään pinseteillä nuken pään sisällä, käytin tuota piirrustuksellani havainnollistamaani tekniikka, eli ensin rapsuttelin liimaa varovaisesti (välillä tosin meni vähäsen väkivaltaiseksi touhuksi..) jonka jälkeen kaivelin irroneet liimat pinsettejen avulla ulos. Liiman mukana lähtevät myös viimeiset hiustupot mitä nuken päässä tuossa vaiheessa saattaa vielä olla. Mistä tietää että kaikki liima on saatu pois? siitä että nuken päässä ei näy enää yhtäkään hiustuppoa eikä nuken pää helise tai pinseteillä ei tunnu mitään epämuodostumia päänsisällä. kannattaa käyttämään muuten jos mahdollista jotain suoja käsineitä tai jotain kun ottaa tuota liimaa tuolta pois koska se on oikeasti todella tahmeaa ja vaikea pestä käsistä pois, siksi suosittelen käsineiden käyttöä esim. kumikäsineet & vastaava hammaslääkäri meininki

the clue issue

Kaikki mitä Chikan päästä löytyi, näytti kyllä älöttävältä ja huomasin että liima oli kyllä levinnyt ja muuttunut nestemäisemmäksi aika rajusti Chikan pään sisällä, siksi tuollaisia isoja kovi liima kökköjä oli vain pari...Jos nuken pään sisään jää pyrimään jokin isompi liima kökkö jota ei meinaa saada pois, kannattaa laittaa nuken pää hetkeksi kuumaan veteen, jolloin pään muovi on taas vähäsen jostavampaa ja liimakökkö ainakin tuntui tulevan helpommin ulos (tappelin varmaan yli puoli tuntia Toorun pään sisällä olevan kökön kanssa, sitten keksin laittaa sen veteen ja yrittää sen jälkeen uudestaan, niin lähti ihan helposti ^^)

the clue issue

Tooru parka menossa Chikan jälkeen parturoitavaksi, neiti näyttää kovin jännittyneeltä, mutta eihän se mikään ihme ole...

the clue issue

Chika "valmiina" parturoinnin jälkeen, sain putsattua pään tahmaisuuden pois pesemällä Chikan pään huolellisesti Fairylla, pesin myös kaulan "pään kiinitys" nupin kun tuntui kovin tahmealta...

the clue issue

Sitten nukkejen kaljuksi ajelemisesta takaisin tämän ajankohtaisen ongelman pariin: valitin tästä ongelmasta Mattelin Suomen osastolle ja suosittelen kaikkia joille tästä on koitunut harmia valittamaan sinne päin esim. sähköpostitse (Mattelin Suomen osaston yhteystiedot löytyvät tuolta linkin takaa) koska mitä useampi meistä nukkeilijoista valittaa tästä asiasta, sitä todennäköisemmin Mattel tulee tekemään asialle jotain, joten kaikki järkeviä valituksia kirjoittelemaan, mikäli haluatte asialle tehtävän jotain ja pian ;D 

muistakaahan kommentoida ja mahdollisesti käydä valittamassa :) !!!

--------------------------------------------------------------------------------

Nukkejen liima ongelma -pikatietoisku
-Mattelin Monster High nukeissa etenkin Indonesiassa valmistetuissa on ruvennut ilmenemään nukkejen päänsisäiseen liimaan liittyviä ongelmia. Ongelmat ilmenevät tavallisimmin nuken päänsisällä olevan liiman ulosvuotamisella pään hiusreikien kautta pilaten nuken hiukset tahmaisiksi.
-Liima ongelma on tavallisimmin ilmennyt vanhemmilla nukeilla n. 1 vuoden päästä ostosta, mutta uudemmilla ongelma saattaa ilmetä jo kuukauden sisällä ostosta, toisin sanoen ongelma on pahempi uudemmilla indonesiassa tehdyillä nukeilla
-Miltä nuken hiukset tuntuvat liimaantuessaan? tahmaisilta ja rasvaisilta, eikä enään tuuheilta ja pehmeiltä, miltä niiden mahdollisesti pitäisi tuntua
-Tähän ongelmaan nukkeilijat kautta maailman eivät ole vielä toistaiseksi keksineet ratkaisu joka pelastaisi nuken hiukset, mikä onkin surullisinta tässä asiassa :(
-tällä hetkellä vaihtoehtoja nuken hiusten tuhoutuessa on:
nuken kaljuksi ajaminen ja liiman poistaminen pään sisältä, jonka jälkeen nukelle voi hankkia uudet kuidut ja kiinnittää ne vanhojen tilalle
yrittää ratkaista ongelma omalla tavallaan eli yrittää etsiä ratkaisua ongelmaan esim. kokeilemalla pestä nuken hiuksia
valittaa mattelille tai liikkeeseen mistä on mahdollisesti nuken hankkinut (liikkeeseen valittaminen toimii vain silloin kuin nukke on vasta ostettu)
tiedon levittäminen tästä ongelmasta (sain itse kuulla tästä Yoru Mistiltä ja nyt hoidan oman osuuteni kertomalla samaa tarinaa täällä)
käydä kirjottamassa nimensä vetoomukseen jossa vaaditaan mattelia lopettamaan liiman käyttö nukkejen valmistuksessa (linkki sinne löytyy aiemmasta liima postauksesta)
muut mahdolliset keinot joita sattuu keksimään ;)

32 kommenttia:

  1. Mulla on varmaan ainoo Rochelle jolla ei oo tota liimaongelmaa :/ Kiva kun kerroit lisää liimaongelmasta ja annoit nuken tukan ajamisen! :) Onneks ei vielä olla kerettty lähettää nukkeja,pitää testata!


    Mistä muuten saa hiuksia (nukeille) onko jotain Suomenkielistä sivustoa vai pitääkö ostaa jostain erikieliseltä sivulta? Ja miten mahdollisesti ne kiinnitetään??
    Help!

    -MHT-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aviksenpajasta saa hiuskuitua, monster high nukkeihin olen käyttänyt itse Sarania, Nylonia ja Nylatexiä. Yhteen päähän menee n. 3 punttia hiusta.

      Olen myös joutunut tekemään oman "patentoinnin" tohon istuttamiseen, eli kävin hakemassa ihan perus ompeluneula. Olen siitä sen silmukan sitten leikkureilla napsauttanut auki http://www.dollyhair.com/reroottool/needles.jpg ja siihen sitte hiukset.
      Se sitte painetaan niistä rei'istä läpi ja vinyylipää pitää hiusta puristuksissa.
      Youtubesta löytyy paljon hiusistutus videoita eli Re-rootaus videoita. :3

      Poista
    2. Ootko laittanut hiukset tuolla menetelmällä ilman mitään solmuja? :) Vissiin liiman tarvitsee lopuksi pään sisälle vai pysyykö ilmankin jos ei harjaa hiuksia?

      Poista
    3. Joo ilman mitää sitomisia oon laittanu, mut oon tehny sillai et jakanu sen pitkän hiusnipun pätkän kahteen, et siitä keskeltä taittanu sen neulan päälle ja painanu päähän. Hyvin on pysyny koska se on kuitenki sellanen nippu hiusta, päästä ei oo lähteny juuri ollenkaan, on tullu harjattua takut pois. Tottakai voi jotain erikeepperiä laittaa ohuesti pään sisään jos tuntuu siltä, mutta itellä on pysyny hyvin :)

      Jos tarttee pitemmät hiukset (eli melkein maata laahaavat) niin sitten voi ihan perus neulalla laittaa siten et solmii toisen pään siitä hiusnupusta ja pukkasee pään sisäkautta ulos. Näin pysyy kyl paremmin, mut työllistäminen on suurempaa ja lopputulos on kyl varmempi.

      Poista
    4. Itse tiedän vain tämän nukkekuitu kaupan: www.dollyhair.com, mistä saa myös re-root-"koneita"

      Niin nuken kuidut voi joko laittaa käsin, mikä on huomattavasti työläämpää (ainkin Puron mukaan) mutta lopputuloksesta taitaa tulla varmenpi? tai sitten re-roottaamaalla mutta silloin sinne joutuu kai laittamaan liimaa jotta varmasti pysyy päässä kiinni?

      Youtube hakusanoja: how to re-root monster high dolls? doll hair re-rooting yms.

      Poista
  2. Voi ei, Chikaaaa~~~~! ;__; My favourite of your dolls. Toivottavasti saat pikkuiselle pian uudet hiukset. Tää liimaongelma on kylle p*rseestä ihan suoraan sanottuna. Anteeksi. D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattel valituksessa vihjasin heille että he saisivat kustantaa nukeilleni uudet kuidut, katsotaan saanko tahtoni läpi ? kyllä se olisi ihan reilua, kerta kun heidän tekniikkanhansa se Chikani hiukset pilasi, joten vastatkoon teoistaan :)

      Sanoppas muuta, ole ihan samaa mieltä tästä liimaongelmasta >:C

      Poista
  3. Kerroin äidilleni tästä ongelmasta äsken suurinpiirtein itkien. Äiti sanoi vain: "No jos ei harjaa niitä hiuksia pohjia myöten!" Sanoin lisäksi, että ongelmaan ei auta oikein muu kuin nuken hiusten ajeleminen. Argh, miksei äiti voi ymmärtää? Sanoin hänelle, että katsoo vaikka netistä juttuja, jos ei minua usko :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullista, eihän se mitään ratkaise jos ei harjaa nuken hiusjuuria O.O? jos et voi tehdä nukeillesi mitään, voit aina toki kirjoittaa valituksen mattelille asiaan liittyen, siitä voi olla jotakin apua?

      Poista
    2. Jep, tai jankuttaa äidille >:D okei, se menee jo ilkeeksi. Mutta, jos näytän hänelle jotain nettisivuja, ehkä hän sitten uskoisi.

      Poista
  4. Vähän asian vierestä, mutta tykkään kyllä noista Chikan huulista ihan hurjan paljon :D Aivan ihanan malliset ja väriset ^_^

    VastaaPoista
  5. APUA! Mä äkkiä tarkistin kaikki mun nuket, ja kellään ei ollu:"3
    Mut otan osaa, sillä tuntuis hirveeltä esim Clawdeenin hiukset ajella!:O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) onneksi en joudu ajelemaan kaikkien nukkejeni hiuksia pois, vain puolilta lähtee hiukset tässä muutaman päivän sisällä...

      Poista
  6. Voi miten surulliselta Chika näyttää ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aluksi Chika oli vähäsen harmissaan kun jouduin ajelemaan hänen tukkansa pois, mutta sitten kun sanoin Chikalle että hänen tukkansa kyllä "kasvaa" takaisin niin pikku neiti piristyi jo :)

      Poista
  7. Voi Chika parka :-(. Toivottavadti hän saa pian uudet hiukset :-). Muuten minkälaiset kuidut Chika mahdollisesti saa? T: Sipu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaa :DD

      Poista
    2. Itse toivon samaa, ja koska yritän saada mattelin kustamaan ne minulle, siinä saattaa mennä hetki...en itse vielä tiedä minkälaiset kuidut haluaisin Chikalle, Anna-Marin kohdalla olen jo päättänyt: Anna-Mari tulee mahdollisesti saamaan valkoiset kuidut sinisillä raidoilla ;)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vihaan k-virheitä ja kyseisessä viestissä oli niitä ^^ mutta aika kauheaa ja toivotaan ettei näitä tulisi lisää pelkään myös mun nukkejen puolesta koska pari uusimmista oli tehty Indonesiassa ;( En itse edes tiedä mistä saa kuituja & miten ne laitetaan. Toivottavasti Chika saa uudet kuidut, hän on niin suloinen :'3

      Poista
  9. Okei, eli kirjotin alunperin näin: APUA! Mä äkkiä tarkistin kaikki mun nuket, ja kellään ei ollu:"3
    Mut otan osaa, sillä tuntuis hirveeltä esim Clawdeenin hiukset ajella!:O

    Joten, en itse suosittele ajelemaan hiuksia, vain tehdä samalla perusteella entä alien-chan, mutta vain etää noukit pinseteillä pois ne limat sieltä, ja minun Draculauralla oli, ja paljon, tämän jälkeen kun olin saanut enimmät liimat pois, laitoin nukkeni pään kuumaan veteen, ja hharjasin todella tarkkaan, tämän jälkeen en löytänyt yyhtään liimapaukkua nukkeni hiuksista. Joten kannatan tätä tekniikkaa, : eli jos et halua leikata nukkesi hiuksia! TEE NÄIN!!!!!

    VastaaPoista
  10. Ihana kustomi ^_^ Muuten tuosta ongeömasta... Voi ei minä en voisi leikata yhdenkin nukkeni hiuset D; Miksi näitä ihania palleroisia voida valmistaa paremmin ? Oikeasti tämä on aivan kauheaa .__. Itse en edes ollut tietoinen tästä :o Tämä on kuin nukensyöpää ö.ö Kyllä, nukensyöpää D; Eiih meen heti tarkistamaan palleroisten hiukse ;A;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tekstin niin äkkiä. Anteeksi k-virhweet. ^^

      Poista
  11. Tyhjensin juuri itse oman Rochelleni pään sisälmykset ja nyt neiti odottaa uusia kuituja saapuviksi, niin pääsen kokeilemaan taitojani reroottaajana. Harmittaa aika pahasti kun kokoelmaani kuuluu nyt 30 MH nukkea, näistä 7 on valmistettu Kiinassa (jee!) ja loput 23 kaikki Indonesiassa ): (buu!). Huomasin muuten että nukketuen pohjasta näkee missä nukke on valmistettu sikäli kun jokaisella on käytössä pakkauksessaan mukana tullut kuten minulla tai varmimmiten lukemalla se nuken alaselästä. Joka ikinen näistä Indonesiassa valmistetuista on liimapää - öh.. paitsi Deuce Gorgon jolla on kiinteä muovitukka, olettaisin että hänen päähänsä ei ole liimaa tarvittu.

    Noh, joka tapauksessa taidan rerootata kaikki liimapääni sitä mukaa kun rahat riittää uusiin kuituihin.

    VastaaPoista
  12. Voi ei :( Mulla on ainakin yks nukke turvassa ja muista kymmenestä ei tietookaan. Jinafiren hiukset tuntuu vähän oudolta et... D: Mut jos sillä on liima ongelma niin koitan varmaan tota anonyymin juttua eli:

    Joten, en itse suosittele ajelemaan hiuksia, vain tehdä samalla perusteella entä alien-chan, mutta vain etää noukit pinseteillä pois ne limat sieltä, ja minun Draculauralla oli, ja paljon, tämän jälkeen kun olin saanut enimmät liimat pois, laitoin nukkeni pään kuumaan veteen, ja hharjasin todella tarkkaan, tämän jälkeen en löytänyt yyhtään liimapaukkua nukkeni hiuksista. Joten kannatan tätä tekniikkaa, : eli jos et halua leikata nukkesi hiuksia! TEE NÄIN!!!!!

    VastaaPoista
  13. Ai ai, Lilyllä on liima ongelma... :(

    VastaaPoista
  14. Haluaisin itse valittaa mattelille, mutten keksi miten sanoisin sen! Auttakaa, millasen viestin laitan, tartten apuu. Jos joku teistä on laittanut sinne palautetta, vastatkaa, kiitos.

    VastaaPoista
  15. Anteeksi näin vanhaan postaukseen kommentoiminen, mutta jos tästä olisi jollekin hyötyä: Sain pelastettua Scaris Jinafiren ja Ghoul Spirit Spectran (kys. Spectra Kiinassa valmistettu ja silti omallani liimaongelma) hiukset perunajauhon avulla. Täytyy heti sanoa että tämä ei ole oma keksintöni vaan lähinnä kopsittu ja vähän mukailtu erilaisista netistä löytyneistä ohjeista.

    Hankasin siis perunajauhoa reilusti nukkejen hiuksiin ja päänahkaan ja laitoin jauhoa pään sisälle myös. Annoin jauhon vaikuttaa ja pesin sitten shampoolla pois. Hiusten kuivuttua toistin taas jauhokäsittelyn, tein tämän muutaman kerran. Välissä oli myös öljypesuja ja fairy/tolu ym.-kokeiluja mutta en ole varma oliko näistä hyötyä. Jossain vaiheessa kaiken sen perunajauholla läträämisen jälkeen hiukset alkoivat olla normaalit. Viimeisen pesun ja kuivatuksen jälkeen jätin vielä vähän perunajauhoa pään sisään "kuivaamaan" liimoja siellä.

    Täydellinen ratkaisu tämäkään ei ole - on jotenkin ällöttävää tietää että nukkejen pään sisässä on nyt liiman lisäksi perunajauhomössöä. :( Ehkä tuota ei olisi tarvinnut tehdä mutta pelkäsin että liima jatkaisi muuten valumista. Liimaongelma on ainakin toistaiseksi pysynyt kurissa. Spectran hiukset taisin hoitaa jotain 2-3 kk sitten, Jinan myöhemmin.

    Youtubessa on muuten hyvä video nimellä How to fix monster high glue seepage, tekijänä dudewithdolls. Siinä näkyy mm. tuo miten jauhoa (tai hän siis käyttää talkkia tuossa) hierotaan päähän.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English