keskiviikko 19. joulukuuta 2012

uudet silmät Rinille :)

Tänään ajattelin näyttää miten muutan nukkejen silmien väriä akryylimaalien avulla käyttämällä alkuperäistä silmää pohjana :) tällä kertaa uhriksi joutui Rin, koska minua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt se etten ole tavallaa onnistunut luomaan Rinille vielä omaa lookkia...

Rin

Perustarvikkeet mitä yleensä hyödynnän uusien akryylimaali silmien teossa; nukke (tietenkin...), coctail tikkuja (käytän niitä pienten yksityiskohtien tekemiseen) askartelu lakkoja (matta & glossy), pieniä erikokoisia pensseleitä (taisi olla 01 ja 00) ja sitten tietenkin erivärisiä akryylimaaleja :DDD

Rin

Rinin kasvot ennen kustomointia 

Rin

itse aloitan uusien silmien teon aina valitsemalla sen oikean värisävyn silmien pohjaväriin ;)

Rin

lopulta päädyin näihin kahteen siniseen joista vaaleampi toimii pohja värinä

Rin

varovasti maalaten...tässä maalan juuri toisen silmän pohjaväriä :)

Rin

yhden silmän pohjamaali valmiina toinen vielä maalattavana...

Rin

Päätin tehdä Rinille eriväriset silmät, joten eikun värejä sekoittelemaan !

Rin

molempien silmien pohjamaalit valmiina, nyt kannattaa vain odottaa rauhassa että ne kuivuvat, koska jos lähtee heti sähläämään seuraavaa värikerrosta siihen päälle se muuttuu vain yhdeksi isoksi sotku läjäksi, mutta onneksi ei tarvitse kauaa odotella kun akryylimaali kumminkin kuivuu aikas nopeasti ^^

Rin

toinen maalikerros tulee vain silmien reunoille antaen luonnolisemman vaikutelman kuin vain yksivärinen silmä antaisi, kannattaa tehdä toinen kerros samalla värillä mutta tummalla sävyllä jotta näyttää järkevältä

Rin

sen jälkeen valopisteet, tähän käytän yleensä coctail tikkua jotta saa siistit pisteet tehtyä, muista ! samoihin kohtiin molemmissa silmissä !!! muuten saattaa näyttää hömelöltä jos ovat huomattavasti eri kohdissa, tämän jälkeen vielä silmien siistimistä, parantelua yms. muuta mukavaa ennen lakkakerrosta nwn

Rin

kannattaa käyttää suttu paperia (itse käytän näemmä nenäliinaa siihen hommaan...) jotta voi vähäsen testailla maaleja ja siveltimiä, ennen kuin käyttää nukkeen

Rin

käytän lähes aina silmiin glossy lakkaa, tuo kivan pikku säihkeen silmiin >u<

Rin

ja sitten valmiina, lakkakerroksen jälkeen :DDD
No tuollaiset silmät Rin sitten sai ^^ toivottavasti tästä kustomointi ohjeesta on iloa !!!

muistakaahan kommentoida OwO!

14 kommenttia:

  1. Jee, voikun Rinistä tuli salaperäisen näköinen erivärisene silmineen. Itse ajattelin hankkia akryylimaaleja, juurikin nukkemuokkaukseen, sekä pieniä pensseleitä. Mitä akryylimaali merkkejä suosittelisit tähän hommaan, ja paljonko ne olisivat, ja mistä? Kauhea kysymyspommi, mutta eihän sinun ole pakko vastata, mutta toivon kuitenkin, että vastaat, jotta pääsen itsekin nukkemuokkauksien ihmeelliseen maailmaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä katselin Suomalaisen Kirjakaupan sivustoja, ja huomasin kuivapastelliliituja → http://www.suomalainen.com/fi/Taiteilijatarvikkeet/Kuivapastelliliitu-Conda-24V-sku-P540158

      Mitä mieltä olet, sopisivatko nämä nukkemuokkaukseen? Kauhean kallista en saa valita, kun kummini ostaa minulle jotain lahjaksi. Toinen vaihtoehto olisi 29 € paketti, missä on samat 24 liitua, mutta se hinta ei miellytä.

      Poista
    2. Paljon kysymyksiä :DDD

      ---Itse suosin näitä akryylimaali merkkejä: ArtCreation Expression (juuri nyt tämän merkkiset maalit käytössä, 24 putkiloa n.20euroa temperasta, taiteilija tarvikeliike helsingissä..)Galleria Acrylic (laatuvärit löytyy mm. suomalaisesta kirjakaupasta, hinnasta ei tietoa) ja Winsor&Newton (laatuvärit myös kyseessä :D) Akryylimaaleja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota hintaan koska maaleissa pätee usein hinta-laatu suhde aika pitkällä toisin sanoen mitä hintavammat sen laadukkaammat, kannattaa valita järkevää hintaa luokkaa olevat maalit, ei liian halpaa eikä liian kallista ;DDD

      ---kyllä ne näyttäisivät soveltuvan (mitä nyt netissä katsomisen perusteella voin sanoa) mutta kannattaa vielä tarkistaa paikan päällä, se että ne varmasti ovat kuivapastilliliidut eivätkä öljypastilliliidut (öljypohjaiset tuotteet eivät sovi nukeille!!!)+hyvä tunnus merkki on että kuivapastilliliidut ovat neliön muotoiset päästä +joistan liikkeistä löytyy myös kuivapastilli kyniä jotka ovat todella myös hyviä nukkekustomoinnissa :D

      oliko vielä muuta kysyttävää nukke kustomointiin/tarvikkeisiin/yms. liittyen? autan ja vastailen mielelläni nukke kustomointiin liittyen :DDD

      Poista
    3. Ooh, ihanaa, että vaivauduit vastata minulle. Laitanpas korvan taa nuo merkit, jos joskus tulee eteen niitä. Muuta kysyttävää ei minulla nyt ole, mutta sitten kun tulee mieleen niin kyselen sinulta :-)

      Poista
  2. Eka mulle tuli kylmiä väreitä ja "EI KAI ALIEN AIO POISTAA RININ SILMIÄ KOKONAAN?" -fiilis, kun näin otsikon. :D Huoli pois, et poistanutkaan koko silmiä. Vaikka ei sekään paha juttu olisi ollut~
    Sitten iski sellainen "HII, taitavasti maalattu sininen silmä *-*" -fiilis. Mutta kun päätit tehdä hänestä eriparisilmäisen... HIAAAHH <33 ♥ Kuolen intoon ! Aivan ihana lopputulos ! Rrrakastan eriparisilmiä ja Rinille ne sopivat. Nyt hänkin on yhtä persoonallinen kuten muut ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ^w^! odotas kun näet Rinin kokonaan valmiina, sillä en jättänyt hänen kustomointiaan tuohon...:D

      Poista
  3. voiko kynsilakalla kustomoida mitenkään muuten ku sormia?




    -cupcakegoolie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suosittele käyttämään nukkeihin kynsilakkaa, itse käytin läpinäkyvää kynsilakkaa siihen asti kunnes sain askartelulakat, kynsilakassa on se että jos se kuivuu huonosti se muuttuu tahmaksi O.O joten en suosittele käyttämään kynsilakkoja nukkeja kustomoidessa ! mieluummin akryylimaaleja ja askartelulakkoja ^^

      Poista
  4. Voi ei, miten ihana. En oikein muuta osaa sanoa. Mutta, äiti ön ostanut minulle jostain aika ison "salkullisen" akryylimaaleja, en tiedä hintaa, mutta hyvä niillä on kuitenkin ollut maalata :'D en oikein tiedä, että voisiko näitä käyttää nukkekustomoinnissa... Oikein kutkuttaa ajatus muokkailla jotakin nukkea... MUTTA, Omistan vain yhden nuken, ja pelkään että se menisi kustomoidessa pilalle, tai huonoa lopputulosta... Ja, nuo lakat, eikös ole tiimarista n. 8 € ? Ajattelin, että jos aloittaa kustomoinnin, niin minulta löytyy kyllä pienoismalleille tarkoitettua mattalakkaa, kävisikköhän se ? Ja kyllähän ne lakat kyllä voisi ostaakkin, no problemos. Tulipa tästäkin vähän pitkä ono

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat lakkani olen tiimarista hankkinut hintaan 3,99 euroa/kpl (matta & glossy)ei kannata ryhtyä kustomoimaan nukkea jos pelkää että menee piloille + se voi oikeasti mennä piloille, sillä sellainen riski on aina olemassa, siksi aina koitankin sanoa että kustomoidessa nukkeja pitää aina olla valmis menettämään nukkensa jos jotain kummallista käy kustomoinnin aikana O.O!!! kustomointi nurkan alareunasta löytyy kaikki kustomointiin liittyvät varoitukset, suosittelen kaikkia jotka harkitsevat ryhtyvänsä kustomoijiksi lukaisevan ne ;) en osaa sanoa juuta enkä jaata siitä pienoismalli lakasta, kun en ole nähnyt sitä, mutta noita tiimarin askartelulakkoja suosittelen :)

      Poista
    2. Jep, harkitsen kustomointia, ehkä sitten joskus myöhemmin nwn

      Poista
  5. oi miten upeat simmulit!ja kiitos alien kun luet muiun ja mikun bolgia!

    VastaaPoista
  6. aggaagag mun suurin osa nukeista on pilattu kynsilakalla. Toralein masu on kaiverretun näköinen. Naamat ovat kuin puklut!!!!!!!!!!!!!!!!! Onneksi Sweet 1600 lala,RM operetta,DDG lagoona ja skelita ovat kunnossa!




    -cupcakegoolie

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English