sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kuinkas sitten kävikään?


Tulin tänään tajunneeksi jotain. Jotain mikä otti minua suuresti päähän.

Kaikki varmasti muistavat viime heinäkuussa alkaneen kustomointivideoprojektin? Kyllä juuri se kustomointivideo, jonka julkaiseminen on venynyt ja venynyt. Kun Yulia ei ole saanut kappaletta soitettua tietokoneelle jotta sen olisi voinut liittää videoon. No tänään aamupäivällä ajattelin kyseistä projektia, mieleeni palautui kuva kansiosta jossa video sijaitsi. Heti perään mieleeni tuli: "Hetkinen...se tietokone hajosi, huollossa siihen vaihdettiin uusi kovalevy...sitä kansiota jossa se video on ei enää ole olemassa...". Ja kaunko minulla meni tämän asian tajuamiseen, ainakin 3 kuukautta :'D Sitä videota ei tulla sitten koskaan näkemään. Harmittaa, koska se oli musiikkia vailla valmis ja työstin sitä varmaan päälle viikon. Mutta turha asiaa on jäädä surkuttelemaan, kun kumminkin videolla kustomointu nukke ei kadonnut videon mukana minnekään ;)

Katri 

Saanen esitellä teille kadonneella videolla kustomoidun neidin, Katrin. Katri on Norstarilta korvauksena saapunut Skelita Calaveras ja kuten Katrista näkeekin, aiemmin kustomoimani Skelita, Katrina, on toiminut inspiraationa tähän kustomiin :) Minulla ei valitettavasti ole ollenkaan valokuvia itse kustomoinnista, koska kaikki oli tosiaan videomateriaalina.

Katri 

Katrin vaatteet napsin sieltä sun täältä. Kaverini tekemä paita, joka on kiertänyt nukelta toiselle harrastukseni aikana. Basic Draculauran hame, Scaris Rochellen sukkikset ja Toralein vaatesetin kengät (maalasin Katrin värimaailmaan sopiviksi akryylimaaleilla).

Katri 

Katrin kasvot toteutin akvarellikynillä, kuivapastelliliiduilla ja akryylimaaleilla, lakkoja unohtamatta (maalattavat matta ja glossy + spraylakka).

Katri 

Tein Katrille uudet hiukset villalangasta, kiinnittäen ne virkkuukoukun avulla (ohjeet löytyvät kustomointinurkan puolelta).

Katri 

Sain idean, että tekisin tavallaan toisen Katrinan, mutta erilaisella persoonalla ja värimaailmalla. Ja niin syntyi ujompi, arasteleva, pelokas ja vihreämpi versio Katrinasta.

Katri 

Koitin tuoda Katrin arastelevampaa luonnetta esille ilmeen, kampauksen (hillitympi ja vähemmän sähäkkä kuin Katrinalla) ja vaatetuksen kautta (iso pitkähihainen, johon on hyvä piiloutua).

Katri 


Katri 


Katri 

Tietenkin minun oli päästävä kuvaamaan luurankoneitejä yhdessä :)

Katri 

Neitien samankaltaisuudet ja erot tulevat hyvin esille tässä kuvassa. Samaan aikaan niin samanlaisia, mutta kumminkin erilaisia :)

Katri 

Vielä en ole saanut selville ovatko Katrina ja Katri, siskoksia, peilikuvia vai mitä.

Katri 


Katri


Katri

Olen odottanut niin pitkään, että pääsisin kuvailemaan Katria tänne blogin puolelle. Nyt vihdoinkin pääsin :) Pikkuisen harmittaa, että jouduin loppujen lopuksi esittelemään Katrin teille ilman videota. Parempi kuin ei mitään, eikös se niin mene? Mitä mieltä olette Katrista? Ideoita hänen suhteestaan Katrinaan, sisko, peilikuva, mikä ihme? Minä te näette hänet?

Tulen todennäköisesti aloittamaan uuden videoprojektin. Ja tällä kertaa teen varmuuskopiot :') ja julkaisen mahdollisimman pian tekemisestä. Sitten kun vain jostain keksisin kuvaajan/kameraständin ja kustomoitavan nuken hyvällä idealla. Ideoita saa toki heitellä tänne päin ;)

Noista vesileimoista muutama sananen tähän väliin. Nuo ovat ns. testileimat. Mielestäni leimat ovat muuten hyvät, mutta ohjelma jolla ne tein leimasi kuviin myös itsensä -___- Täytyy tutkia saako sitä toimintoa pois päältä, itseäni moinen häiritsee suuresti. Mitä mieltä olette näistä testileimoista? Eivät kai ole häiritsevät?

Venuksen kustomoinnista ja tämän kesän Sweet Errorin nukkemiiteistä tulossa juttua lähiaikoina ;) !

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida!

In English:
Here is my custom Skelita, Katri (the green one), which I customized last summer for a video project. The video project didn't ended happily. I realized this morning that, the video dosen't exits anymore. It's was destroyed accidentally when my computer broke. Well, at least I still have Katri, which I customized in that video. Here is Katri's first appearance in Sweet Error. 
Inspiration for Katri I got from my earlier custom Skelita, Katrina (the pink one), as you can see :)
I'm still at the moment working on Venus custom, hoping to get ready soon!

42 kommenttia:

  1. woow tulipa neidistä hieno <3<3<3<3<3
    ja harmi sen videon :,D

    VastaaPoista
  2. Opettele englantii ennen ku postaat sillä kielellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vikaa tuossa on? Kyllä mä ainaki sitä ymmärrän.. Kukaan ei ole täydellinen, ja aina kannattaa edes yrittää.

      Poista
    2. Musta ton tekstin ymmärtää ihan hyvin...

      -Ohralehti

      Poista
    3. Tiedän ettei englanninkielen taitoni ole täydellinen. Mutta yritän parhaani, jotta englanninkielinen lukijani saisi edes kiinni postauksien pääideasta, jota Google kääntäjä onnistuu harvoin välittämään kääntäessään tekstejäni suomesta englanniksi. Pääasia on, että siitä ymmärtää edes sinne päin mitä yritän sanoa kuin se että kirjoittaisin täydellistä englantia. Ja vain tekemällä voi kehittyä paremmaksi :) !

      Poista
  3. siisti kustomi!:o <3
    harmi, että video katosi:/

    leimat on mukavan pienellä laitetut eivätkä vie liikaa huomiota:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Kiitos myös mielipiteestä leimojen suhteen :)) !

      Poista
  4. Oh my god vähänkö upea ♪(´ε` ) <3

    VastaaPoista
  5. Ihanan näkönen! Söpis kyl hyvin sen siskoksi. :D Ps: vastaathan pian kysymykseeni joka on kysymys osiolla.. se joka liittyy nukkeni. :3

    VastaaPoista
  6. Ihana Katri :) . Mun mielestä Katri ja Katrina ovat kuin siskoksia...

    VastaaPoista
  7. Ihana kustomi! n v n Rupes innostaa noi MH-nuket nyt niin kovasti,että taitaa ainakin yks nukke tarttua mukaan kun käyn Tuurissa lähiaikoina... :3

    VastaaPoista
  8. Minusta Katri on kuin toinen Katrina, mutta kuin eri maailmasta tai ulottuvuudesta. Itseäni vesileimat eivät ainakaan häiritse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi :D
      Toisesta maailmasta tai ulottuvuudesta, kuulostaa jännältä ;)

      Poista
  9. Katri on oikein samantapainen kuin Katrina, mutta ihan erilainen. Tykään Katrinasta, joten tykkään Katristakin! ^.^

    VastaaPoista
  10. Wow, aivan upea neitonen *3*
    Katrin väriteema on aivan ihana, jotenkin tykkään eniten nuken huulista, ne on ihanan väriset ja kaikkea (taas kerran Yua tulee ja ihailee pelkkiä nuken huulia .... eiku ^//////^)
    Katrina & Katri kuvat ovat ihania, niin suloisia ja sympaattisia, näitä olisi kiva saada tulevaisuudessa lisääkin ! :3

    Muuten, onko Sweet Error järkkäämässä tänäkin Heinäkuussa miittiä Hesaan ? :3
    Koskakoska jos on ja päivä onnistuu nii ollaan ainaski Amyn kanssa innostuneita tulee > u <
    Toivottavasti järkkäätte, koska ainankin viime vuonna käsittääkseni onnistui hyvin ? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahah kiitos :3
      Katsotaan tuleeko luurankoneitejä lisää ;) Sinisen neidin toteuttaminen houkuttaisi suuresti ♪

      Todennäköisesti on ja viime vuonna onnistui hyvin :D

      Poista
  11. Vaaau miten ihana pikkuinen, ihana värimaailma ja upea toteutus! Aivan mahtava. ♥ Tässä taas yksi syy miksi rakastan Skelitoja ;_; <3 Katrin hiukset ovat aivan ihanan väriset, samoin huulet.
    Innolla odotan Venuksen kustomointia ja kesän nukkemiittejä. ;)

    VastaaPoista
  12. Katri on ihana!! Mutta harmi että sen videon kohtalo mitä työstit niin hartaudella oli vähäsen surkea!

    Minusta Katri on ehkä Katrinan peilikuva jostain peili maailmasta.

    Odotan innolla miittejä kunhan ne ovat oikeana päivänä. Päivämäärä 15.07 on ratkaiseva! ;)

    VastaaPoista
  13. Olisi siistiä, jos Katri olisi Katrinan peilikuva jostain peilimaailmasta; Katrina on iloinen ja Katri on apea. Olisiko ideaa?

    -Ohralehti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä, saas nähdä mitä näistä neideistä paljastuu vielä :D

      Poista
  14. Tuli tuosta vesileimasta mieleen, että kun se on reunassa, se on helppo rajata pois :(

    -Ohralehti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on vasta testileimat, tulen myöhemmin sijoittelemaan ovelampaan kohtaan ;)

      Poista
  15. Katri on suloinen!
    Minusta Katri on kuin Katrinan kaksoissisko, tai sutten Katri on Katrinan kaksoispersoona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Oo, kaksoispersoona, en edes tullut ajatelleeksi moista vaihtoehtoa :DD

      Poista
  16. Ne voivat olla toisten maiden kaksoinolentoja tai persoonia.

    Minä ilmoittaunun miittiin, milloin lie se onkin. Tulen sinne keinolla millä hyvänsä!

    VastaaPoista
  17. Viehättävän yksinkertaiset kasvot neidillä :3

    VastaaPoista
  18. Jospa luurangot olisivat kaksosia:) Harmi kun videota ei tule:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miksipäs ei, saas nähdä miksi nämä neidit vielä osoittautuvat ;)

      Poista
  19. Tai ehkä Katri on Katrinan sisäinen toinen puoli tai Katrinan persoonan surullinen/ahdistunut puoli, jonka Katrina on kieltänyt ja eristänyt itsensä ulkopuolelle, itsestään erilliseksi.

    VastaaPoista
  20. Katri on ihana ♥♥♥ Näyttää kyllä kovasti Katrinan siskolta tai vaikka serkulta :-) Ja ei ne vesileimat häiritse, itse en edes huomannut XD

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana Katri!<3333Minusta he ovat ihan ilmiselvät siskokset.Olisi mukavaa jos luurankoja olisi lisääkin, kuka tietää jos seuraava olisi sininen:D Nuo vesileimat eivät häiritse ollenkaan.

    VastaaPoista
  22. nehän on kaksoset!

    VastaaPoista
  23. Ei täs voi muuta sanoa, että sun nukkes ja niiden kustomit on kyl jotain niin ihmeellistä, ai että...
    Tee joskus karkkikallo kustomi jollekkin :3 :3



    http://xxcandyholicxx.blogspot.fi

    VastaaPoista
  24. Ihana katri!'3:3
    Katrin ja katrinan vaatteet on kyllä kivan samanlaiset")"3
    katri sopis ehkä katrinan toiseks puoleks, siis et Se ois katrinan ujo puoli.
    'J:J

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English