lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kysymyksiä, kysymyksiä ja kysymyksiä?!


Kanna

Nyt on pitkästä aikaa aika päästää teidät hyvät lukijat kyselemään :) !
Viime kysymyspostauksesta on vierähtänyt jo yli vuosi. Joten eiköhän ole jo korkea aika vetää se kysymyshullunmylly uusiksi ;) Etenkin kun "Kysymyksiä?!" -sivumme kärsii edelleen teknisistä ongelmista (Teknisistä ongelmista johtuen en valitettavasti pysty vastaamaan kysymyksiinne! Selvittelen mistä ongelma johtuu...)

Idea on simppeli. Esitätte tämän postauksen kommentteihin kysymyksiä (yhden tai niin monta kuin mieleen vain tulee), joko minulle, Yulialle tai jollekin nukeistamme (kysymyksen alkuun merkitsee kenelle kysymys on tarkoitettu). Kysyä voi mitä tahansa aivan mistä tahansa ja me vastaamme parhaamme mukaan :) ! Kysymyksiä voi esittää kesäkuun loppuun saakka (noin. viikko aikaa!) ja ajan päätyttyä keräämme kaikki kysymykset yhteen isoon postaukseen vastauksiemme kera :)

Viime kerralla minulle esitettiin 88 kysymystä ja Yulialle 74. Katsotaan rikkoontuvatko nämä ennätykset tällä kertaa, pääsemmekö vastaamaan jopa 100 kysymykseen per nokka? Se on teistä kiinni ;)

-Alien-Chan

Muistakaahan kysyä! :))
Ja muistakaahan kommentoida Miitti pohdintaa ♪ osa 4 !

In English:
Now is your time to ask from us. You can ask whatever you want to ask from us :) ! You can ask from me Alien-Chan, or Yulia, or the dolls (just remember to mention who you are asking from). You have time to ask to the end of this month (about a week!). Then we will collect all the questions in one post with our answers :)


44 kommenttia:

  1. Ou jes!
    Kanna:
    -Mitä mieltä olet Alienin muista nukeista?
    -Oletko ikinä seurustellut?

    Michiko:
    -Kuka on nukketalon sellainen henkilö, johon haluaisit eniten tutustua?

    Katrina:
    -Mielipide Katista?

    VastaaPoista
  2. Yulia&Alien:
    jos saisit yksisarvisen päiväksi käyttöösi mitä tekisit sen kanssa/minne lentäisit?;D
    Mikä on vahvempi kuin puu mutta heikompi kuin kivi, ja jos sille tulee jano purolla se ei silti juo?
    Suosikki vaateliike?
    Ärsyttävin asia tällä hetkellä kun vastaat tähän kysymykseen?
    Koira vs Kissa?
    Koulu vai työ?
    Onnellisinta vuodessa 2013 (yksi asia)?

    Pirgitta kovalla Peellä:
    Luuletko joutuvasi näkemään housuton taistelija- unia uudelleen?
    Oletko maistanut koiranruokaa?

    Kanna:
    Oletko koskaan dipannut mansikoita suklaaseen, laittanut jääkaappiin ja syönyt?

    En tiedä miksi keksin noin outoja kysymyksiä;D mut juu kiva kun pidätte taas kysymyspostauksen nwn

    VastaaPoista
  3. Kaito miksi olet noin ihana ? t:kisuli

    VastaaPoista
  4. Kanna, tuletko hyvin toimeen Michikon ja muiden nukkejen kanssa?
    Aleksandra, millaiset hiukset oot saamassa?
    Anceliga, tykkäätkö sun nykyisestä ulkonäöstä?

    VastaaPoista
  5. Alien :
    Asuvatko onnelliset ihmiset pinkissä karkkimaassa jossa ihmiset ovat piparia ja yksisarvisilla on vihreät peput ja koulua ei ole :) ?

    VastaaPoista
  6. Michiko:
    - Mitä pidät hiustesi väristä?
    - Uskotko mörköihin?
    - Miksi pidät lentämisestä?
    Kanna:
    - Miksi hiuksesi ovat noin ihanan väriset? :3
    - Mitä mieltä olet monstereista?
    - Miten paljon pidät Michikosta, 1-10?
    Omena:
    - Pidätkö ulkonäöstäsi?
    - Ovatko hiuksesi pehmeät?
    - Onko monstereihin vaikea tutustua?
    Cleo:
    - Pidätkö ripsistäsi?
    - Pidätkö "alamaisistasi"?
    - Onko sinulla erityisvoimia?
    Yuuki:
    - Miten hiuksesi pysyvät paikoillaan?
    - Ovatko korvat joskus ärsyttävät?
    - Oletko ihastunut kehenkään? 8D
    Mana:
    - Pitävätkö toiset sinua ärsyttävänä, kilttinä yms?
    - Näetkö toisella silmälläsi?
    - Haluaisitko hiukset?
    Airi:
    - Miksi olet noin ihanan näköinen?
    - Kuka on paras ystäväsi?
    - Pidätkö aikamatkailusta?
    Maya:
    - Olet ujo, kenen seurassa et?
    - Haluaisitko palata jo kotiplaneetallesi?
    - Pidätkö naamiotasi aina mukana?
    Kira:
    - Mitä pidit joulustasi Alienin nukkejen luona?
    - Pidätkö Katriinasta?
    - Kuka Alienin nukeista on kivoin?
    Katrina:
    - Oletko koskaan surullinen?
    - Oletko tavannut Katrin?
    - Pidätkö hiuksistasi?
    Cinnamon:
    - Pidätkö siskostasi kuinka paljon?
    - Miksi olet noin ihana? ;-;
    - Oletko huolissasi Vanillasta, joka päivä?
    Nimeton Venus:
    - Pidätkö hiuksistasi, koska ne ovat pitkät?
    - Pidätkö päässäsi olevista tavaroista?
    - Oletko surullinen kun kasvoissasi on kyynel?
    Juliet:
    - Oletko tutustunut muihin monstereihin?
    - Pidätkö nykyisistä vaatteistasi?
    - Oletko tutustunut muihin nukkeihin, esim Pullip- nukkeihin?
    Vanilla:
    - Pidätkö nimestäsi?
    - Kauanko olet nukkunut?
    - Muistatko miltä Cinnamon näyttää?
    Aisu:
    - Onko Vanilla hyvä ystäväsi?
    - Kuanko sinä olet nukkunut?
    - Miltä untuu olla unien lapsi?
    Tooru:
    - Kuka on mielestäsi omituisin nukke teillä?
    - Mikä paljain jaloin liikkumisessa on kivaa?
    - Kuka on paras ystäväsi?
    Katri:
    - Oletko tavannut Katrinan?
    - Kenen seurassa olet ujo?
    - Kenen seurassa taas et ole ujo?
    Alien:
    - Miten innostuit nukkeilusta?
    - Kuka on tällä hetkellä lempinukkesi?
    - Montako kustomointia odottavaa nukea omistat?
    Yulia:
    - Miten tutustuit Alieniin?
    - Montako nukkea omistat?
    - Olitko innoissasi kun sait Kiran?

    Kaikki nukkejen kysymykset kehittelin, kun luin nukkejen profiileja, joten siitä tulivat ne kysymykset :D

    VastaaPoista
  7. Kaikki: - miten kuvailisit tyyliäsi?
    -kuka on paras ystäväsi?

    Alien&Yulia: -miksi pidätte nukkeilusta?
    -missä näette itsenne 10 vuoden kuluttua?
    - Minkä nuken kustomoit seuraavaksi?

    VastaaPoista
  8. Okei, kokeillaanpas onko minulla yhtään kysymyksiä mielessäni...

    Michiko ~
    - Mitä olet mieltä teillä asustavista Monstereista?
    - Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
    - Millaista musiikkia kuuntelet?
    - Kumpaan muuttaisit, sateenkaarimaailmaan vai ihmemaahan?
    - Pidätkö kauhuelokuvista?

    Kanna ~
    - Pidätkö Michikosta?
    - Millaisista pojista/tytöistä tykkäät?
    - Onko sinulla sisaruksia?
    - Millaista musiikkia kuuntelet?
    - Jos saisit itse päättää minkä tahansa paikan jonne sinun olisi muutettava, mikä se paikka olisi?
    - Olisitko valmis uhraamaan itsesi jonkun rakkaasi puolesta?
    - Oletko ihastunut tällä hetkellä kehenkään?

    Alien & Yulia~
    - Oletko saanut nukkeilun myötä paljon uusia ystäviä?
    - Mitkä ovat lempiblogisi?
    - Onko sinulla unelmanukkea, jos on, niin mikä se on (kaikki nuket lasketaan)?
    - Millä perusteella ostat nukkesi?
    - Jos saisit nyt 5 mitä tahansa nukkea, mitkä ne olisivat?
    - Lempielokuvasi?
    - Oletko juuri nyt ihastunut kehenkään?
    - Onko sinulla fobioita?
    - Mitä nukkeja ajattelit ottaa miitteihin mukaan?
    - Ketä nukkeilijaa ihailet?
    - Entä ketä ihailet ihan muuten vaan?
    - Mitä nukkea et huolisi?
    - Minkä fantasiaeläimen haluaisit omaksesi?
    - Onko sinulla lemmikeitä?
    - Lempiherkkusi?
    - Onko joskus käynyt mielessä, että et enää bloggaisi?
    - Suututko helposti?
    - Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?
    - Kerro jokin yllättävä asia itsestäsi?

    En kyllä keksi enempää, anteeksi.

    VastaaPoista
  9. Alien.
    Mikä nukke oli ensimmäinen kustomointi nukkesi?
    Minkä nuken ostat seuraavaksi?
    Minkä nuken kustomoit seuraavaksi?

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa, kysymyspostaus! ^^
    Tässä tulee:

    Michiko ja Kanna:
    • Mikä on lempivuodenaikasi?
    • Mikä on suurin toiveesi?
    • Toivoisitko löytäväsi elämänkumppanin?
    • Onko sinusta kuvia/muuta juttua Pullip Suomi -foorumilla?
    • Mikä on lempibiisisi?
    • Tahtoisitko lisää Pullip-kavereita?

    Alien ja Yulia:
    • Mitkä ovat kymmenen parasta asiaa elämässäsi?
    • Milloin järjestettiin ensimmäinen Sweet Errorin nukkemiitti?
    • Mistä saitte idean blogin nimeen?
    • Aiotko lopettaa nukkeilua koskaan?
    • Mikä nukkeilussa viehättää eniten?
    • Tykkäätkö imitoida?
    • Tykkäätkö kirjoittaa esim. tarinoita?
    • Kuinka usein piirrät?
    • Osaatko kertoa vinkkejä suositun blogin tavoittelijalle?
    • Aiotko lopettaa bloggailua koskaan?
    • Onko kivempaa kustomoida omia, vai toisen ihmisen nukkeja?

    Sellaisia nyt pujahti mieleen, odotan innolla vastauksia! ^^

    VastaaPoista
  11. Alien ja Yulia:
    Inhokkiruokanne?
    Lemppari supersankarinne?
    Kakku vai cupcake?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Michigo: taijotko joskus salaa kaikkien kotitöiden yms. helpottamiseksi :-D

      Kira: Eikö Katrina olekin ihana :-D
      Yulia: montako nukkea sulla on kaiken kaikkiaan?

      Nimetön Venus: oletko jo tutustunut pullipeihin ja muihin nukkkeihin?

      Anthony: Miksi Miyuki on niin ihana nwn

      Kanna: Joudutko usein juoksemaan Michigon perässä koko ajan?

      Omena: Kaipaisitko muita EAH-nukkeja?

      Poista
  12. Alien-chan+Yulia: onko teillä tällä hetkellä suunnitelmia tulevista nukeista tai jotain toivomuslistaa niistä?

    VastaaPoista
  13. Alien:
    Lempi asusteesi?
    Lempi vaatteesi?
    Osaatko piirtää hyvin (anna kuva)?
    Onko sinulla lemmikkiä?
    Onko sinua kiusattu ikinä todella pahasti?
    Tykkäätkö tyylistäsi?
    Miten vanhempasi suhtautuvat tyyliisi?
    Miten vanjempasi suhtautuvat manga harrastukseesi?
    Mistä sun Madoka figu sai lempinimensä pulla maagi?
    Yulia:
    Miksi et ole postaillut?
    Mikä on lempi asusteesi?
    Mitä harrastat?
    Osaatko piirtää hyvin (kuva)?
    Lempi nukkesi alienin nukeista?
    Katrina:
    Miten susta tuli noin söpö?
    Lähetkö mun mukaan?
    Oletko ihastunut?
    Yulian kiralle:
    Tykkäätkö alienista?
    Tiesitkö että sulla on hieno mekko?

    Se nimetön jolla on härpäkkeitä pään sivussa ja sulla oli ongelmia sen sukkien kanssa:
    Tiesitkö että oot tosi nätti
    Tiesitkö että alien taisteli sukkiesi kanssa?

    Michiko:
    Tykkäätkö alienin miku figusta?
    Onko hello kitty kiva juttu?
    Tiesitkö että tallinnassa on hello kitty kauppa?

    VastaaPoista
  14. Ja saisinko kuvia vaatteista ja asusteista

    VastaaPoista
  15. Pullip kysymys: onko sulla ollu obitsujen kanssa ongelmia ?

    VastaaPoista
  16. Alien and Yuulia

    Kuinka vanhoja olette?
    Mikä on teidän suosikki mh nukke? Entä suosikki ea?
    Milloin customointi "kauppa" taas aukeaa?
    Oletteko koskaan tilanneet nukkea Amazonista? Jos olette kestikö toimitus kauan?
    Onko tanskassa mh nukkeja?
    Mikä sai nukke innostuksenne alkuun?....
    siinä kaikki mitä nyt mieleen tuli... Saa nähdä tuleeko lisää^.^
    Sunshine ⌒.⌒

    VastaaPoista
  17. Alien:1. Oletko ajatellut ostaa myita nukkeja kuin Pullipeja ja MH-nukkeja?
    2. Auotko customoida koskaan my little ponyjasi?
    3. Minkäikäisenä aloit intoilla japanista?
    4. Kuinka tärkeä puhelimesi on sinulle?
    5.Entä minkä mallinen,näppis vai älypuhelin?
    6.Onko kysymykseni inhottavia?
    7.Lempieläimesi?
    8. Onko Sailor moon hyvä?
    9. Onko sinulla ihastusta (hihi)
    10. Kuinka varovasti käsittelet nukkejasi?
    ... Yulialle enkä nukeille keksi kysymyksiä -.- pahoittelen mutta olen todi iloinen jos vastaat

    VastaaPoista
  18. Alien:

    -Minkä nuken aiot kustomoida seuraavaksi?
    -Unelmanukke?
    -Jos olisi pakko sanoa, mikä olisi epäonnistunein kustomi jonka olet tehnyt?
    -Lempi värimaailmasi?
    -Oletko tyytyväinen blogiinne?
    -Mitä haluaisit muuttaa blogissanne?
    -Manga vs. Anime?

    Yulialle:

    -Miten kustomisi edistyy?
    -Unelmanukke?
    -Lempi värimaailmasi?
    -Manga vs. Anime?

    Alien & Yulia:

    -Kuvailkaa toisianne yhdellä sanalla. Mikä se on?
    -Lempi kukkanne?
    -Mihin maahan muuttaisitte jos olisi pakko?
    -Viimeisimmät piirroksenne? (kuvaa?)


    Noin :) odotan innolla vastauksianne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin nuket:

      Cleo:

      -Onko kivaa olla kruununperillinen?
      -Osaatko mielestäsi käyttäytyä arvoon sopivasti?
      -Kun sinusta tulee kuningatar, aiotko oikaista valtakuntasi asiat?

      Yuuki:

      -Onko sydämessäsi tippaakaan mustaa magiaa?
      -Onko kivaa muuttaa ulkonäköään & menneisyyttään noin rajusti? :3

      Angelica:

      -Tykkäätkö yhä Anthonysta?
      -Tiedätkö että olet mahdottoman söpö?:3
      -Haluaisitko että sinua kustomoitaisiin enemmän?

      Miyuki (olet ihana!) :

      -Miten Anthonyn kanssa menee?
      -Oletko vähääkään suuttunut Angelicalle?
      -Etkai ole kiusannut Tooru-mussua?:(

      Tooru:

      -Onko kivaa olla niin ketterä ja ihana ja söpö vihreähiuksinen söpö mussupallo? :3
      -Oliko edellinen kysymykseni ahdistava?
      -Mitä mieltä olet siitä, että kaikki maailman ihmiset jotka vain omistavat netin laitteessaan voivat nähdä sinut?
      -Mitenkäs Kaiton ja sinun suhteesi?

      Michiko:

      -Onko Kanna kiva?:D
      -Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
      -Onko kivaa olla Sinipää?
      -Oletko hyvä noituudessa?

      Kanna:

      -Mitä mieltä olet Michikosta?
      -Onko sinulla taikavoimia?
      -Onko kivaa olla Pinkkipää?:)
      -Mikä taikaolento haluaisit olla?

      Ja vielä Alienille:

      - Tuleeko seuraavasta pullipista mahdollisesti Viherpää? ;)

      Poista
  19. Alien-Chan:
    - Mikä tai mitkä ovat lempinukkesi omistasi?
    - Mistä nukesta unelmoit eniten tällä hetkellä?
    - Mikä on suosikki Monster High -hahmosi alkuperäisessä ulkonäössään?
    - Miten nukkejesi talo oikein on noin hieno? :3 <3

    Yulia
    - Mistä nukesta unelmoit eniten tällä hetkellä?
    - Mikä on suosikki Monster High -hahmosi alkuperäisessä ulkonäössään?
    - Onko sinun nukeillasi taloa (jos se on esitelty en muista sitä :x)?
    - Pidätkö ompelemisesta?
    - Eikös täällä blogissa ollut osio myös sinun nukeillesi, nyt ei ainakaan ole?
    - Mitä pidät parhaana asiana Sweet Errorissa?
    - Mitä sanoit viimksi?

    Michiko:
    - Tiesitkö, että rakastan hattuasi? OwO Olet niin söpö kun sinulla on se!
    - MÖRKÖJÄ ON SUN SÄNGYN ALLA (tämä ei ollut kysymys mutta mwahahaha)

    Kanna:
    - Haluaisitko, että hiuksesi olisivat eriväriset?

    Omena:
    - Onko hauskaa olla kuin suomalainen versio Apple Whitesta (kun olet nimeltäsi Omena)?

    Reika-neiti:
    - Sinulta haluan vain kysyä kuulumisia, miten menee, mitä olet tehnyt?

    Satsuki:
    - Onko mukavaa olla aivan kokonainen peruukin omaava nättimys? :3

    Juliet:
    - Pidätkö asustasi? Minusta se on upea!

    Nimetön (Basic Venus Mcflytrap):
    - Millaisen nimen haluaisit?
    - Jos sinulle ehdotettaisiin nimeä Midori tai jotain vastaavaa, mitä ajattelisit siitä?
    - Miksi itket?

    Hope:
    - Pidätkö nappisilmästäsi? ouo

    Katrina:
    - Mitä ajattelet Katrista?

    Katri:
    - Mitä ajattelet Katrinasta?

    Airi:
    - Miksi olet käsittämättömän kaunsi? ;3;

    Kaikki Alien-chanin nuket:
    - Mikä on yhteenvetonne Alienista, onko hän kiva vai ei?

    Siinä! ^w^

    VastaaPoista
  20. Alien-chan miksi halusit kustomoida nukkeja?

    VastaaPoista
  21. Äää... mitä nyt kysyisi?!

    Alien ja Yulia:
    1. Odotatko miittejä?
    2. Kuinka monta blogia luet?
    3. Lempi blogisi?
    4. Vinkkejä muille nukkeilijoille?

    Nuket:
    Miten yhteiselämänne toimii?

    VastaaPoista
  22. milloin blogiin tulee kauppa?

    VastaaPoista
  23. Yulia:

    - Onko/oliko Alienin tekstien korjailussa paljon hommaa?

    - Tee vai kahvi?

    -Lentokone tippuu Irakin ja Syyrian rajalle. Kummalle puolelle haavoittuneet haudataan?

    - Cowboy ratsasti kaupunkiin illalla. Hän viipyy siellä kaksitoista tuntia ja lähtee illalla. Miten se on mahdollista?

    - Miten tapasit Alienin?

    - Jos saisit matkustaa ihan minne vaan juuri nyt, minne menisit?

    VastaaPoista
  24. Alien:
    Jos käytössäsi olisi turkoosia villalankaa, vaaleansinistä ja harmaata kangasta, valkoista pitsiteippiä, helmiä, pikkuisia hakaneuloja, vaaleansinisiä kukkakynsitarroja ja Ghoul's Alive Spectra, mitä tekisit?

    -Ohralehti

    VastaaPoista
  25. Alien:
    -Mistä kiinnostuksesi kustomointiin alkoi?
    -Mistä saat inspiraatiosi kustomeihisi?
    -Mitä asiaa kadut eniten?
    -Tuleeko nukke hyllyysi enempää Pullip perheen nukkeja?
    -Mikä on suurin haaveesi tällä hetkellä?
    -Jos saisit olla mikätahansa olento, mikä olisit?
    -Oletko pääsyt yli lentopelostasi tai edes osittain?
    -Mikä on lempi eläimesi?
    ___________________________________________

    Yulia:
    -Mikä on sinun mielestäsi paras juoma janoon?
    -Mihin näistä huoneista eniten haluaisit: huoneeseen täynnä rahaa, huoneeseen täynnä suklaata vai huoneeseen täynnä uusia MH-nukkeja?
    -Saat lampunhengeltä yhden toiveen, mitä toivoisit?
    -Parhain vuodenaika?
    -Mikä on sinun mielestäsi iljettävin asia ikinä?
    -Mikä on pahin pelkosi?
    -Alien lahjottaa sinulle yhden nukeistaa, minkä nuken ottaisit?
    -Onko tulossa lisää nukkeja omaan nukkehyllyysi?

    VastaaPoista
  26. Alien-Chan:
    Jos sinun täytyisi ottaa naamaan tatuointi, mihin sen ottaisit ja millainen se olisi?
    Mihin nukkeesi samaistut eniten?

    Yulia:
    Lempimateriaalisi vaatteissassi?
    Mikä on ensimmäisen käteen sattuvasi kirjan sivun 37 kolmas lause?
    Mikä väriyhdistelmä on paras?

    VastaaPoista
  27. Alien:
    Miten voit olla noin ihanan aktiivinen bloggaaja? :3
    Kuinka saat sun kuvatarinoista noin hauskoja ja piristäviä? <3
    Pystyisitkö olemaan lakossa kustomoinnista vuoden ajan (älä todellakaan toteuta)? :D

    Yulia:
    Postaathan pian jotain ihanaa nukeistasi? ;3
    Tunnetko jääväsi Alienin varjoon tämän postaillessa niin paljon? :o
    Mikä on nukkeihin liittyvä unelmasi? ☆

    Sylvanian families-hahmoille:
    Kuinka te voitte olla niin vallattomia ja suloisia? ♡:3

    VastaaPoista
  28. Alien ja Yulia:
    1. Minkä EA nuken valitsisit, jos saisit minkä tahansa?
    2. Minkä MH nuken valitsisit, jos saisit minkä tahansa?
    3. Minkä Pullipin valitsisit, jos saisit minkä tahansa?
    4. Mitä ajattelet juuri nyt?

    VastaaPoista
  29. Alien:
    -minkälaisia vaatteita käytät juhlissa(kuvakuva)
    -Jos olisit jokin mh mikä mh olisit
    -mikä on suosikki laulajasi nimi
    -oletko tehnyt itse vaatteita
    Yulia:
    -aijotko hankkia pullipin
    -onko alien sun paras kaveri
    -kuvaile alienin tyyliä 2 sanalla
    -kuvaile omaa tyyliäsi 2 sanalla
    Hope:
    -Onko alien kiva
    -onko sulla ystäviä
    Katri
    -mitä ajattelet kun näet katrinan
    -onko katrina sun sisko
    Omena oo omppomppoo eli kysymys omenalle
    -pidätkö ulkönäöstäsi
    -onko/oliko sinulla poikaystävää
    -Tunnetko lorun "omena oo omppomppoo pilat palat pelistä pois"

    VastaaPoista
  30. Pöljä:
    -en tiiä mitä kysyisin sulta ni kysy iteltäs miks ooot noin södepöde

    VastaaPoista
  31. Alien & Yulia:
    Viimeisin kirja jonka olet lukenut?
    Uskotko yliluonnollisiin juttuihin?
    Lempiväri?
    Horoskooppi?
    Tykkäätkö laittaa kynsiä?
    Mitä kieliä osaat puhua?
    Lempielokuva?
    Haluaisitko tatskan?
    Voitko piirtää jonkun eläimen ja laittaa kuvan siitä?
    Lempihymiö?

    Kiitos että pidätte tätä blogia, se on superihana! Ja te ootte ylimahtavia!

    VastaaPoista
  32. Alien:
    -Kuinka pitkä oot?
    -Mistä saat inspiraatiota pukeutumistyyliisi?
    -Saisiko kuvaa jostain asustasi?
    -Mitä pidät pidät lolita tyylistä?
    -Minkälaiseksi kuvittelisit miitin, johon osallistuisivat kaikki bloginne lukijat nukkeineen?
    -Mitä ihmiset tuumasivat, kun aloit pukeutua kummallisesti?
    -Tuijotetaanko sinua kadulla tyylisi takia?
    -Onko sinua kiusattu?
    -Mikä olisi ihanin herkku, jonka joku voisi tuoda miittiin?

    Yulia:
    -Kuinka pitkä olet?
    -Saisiko kuvaa jostain asustasi?
    -Mitä harrastat?
    -Onko sinua kiusattu?
    -Lempi värisi?
    -Lempi kukkasi?
    -Mikä olisi ihanin herkku, jonka joku voisi tuoda miittiin?
    -Lempi ruokasi?
    -Postaathan pian, jookos? :)

    VastaaPoista
  33. Alienille:
    Yulia & Alien:

    - Jos edustaisitte jotain mlp:n harmonian elementeistä, mitä edustaisitte?
    - Jos saisitte Pullip nuket (kummallekkin 1), minkkä ottaisit?
    - Onko teille annettu miitissä mitään lahjoja jos on, olisiko kuvaa?
    - Pidättekö One Directionista?

    Kannalle:
    - Jos saisit valita Taeyangin nukkehyllylle, minkä ottaisit?
    - Saanko varastaa sut, ooot niin suloinen?
    Michiko:
    - Oletko romanttinen?
    - Saanko varastaa sinutkin?

    VastaaPoista
  34. Osaatteko sanoa, voiko nuken kasvomaalien teossa käyttää Galeria-akryylimaaleja?

    VastaaPoista
  35. Yulia:
    - Tykkäätkö seifukuista (japanilaisista koulupuvuista)?

    - Joudut erittäin pahassa rahapulassa myymään jonkun nukeistasi. Kenet myisit ja miksi? Pakko valita! ;)

    VastaaPoista
  36. Michiko:

    - Haluaisitko minkäänlaista lemmikkiä?
    - Oletko lähdössä Alienin mukaan nukkemiitteihin? Olisi kiva nähdä sinut livenä ^^

    Kanna:
    - Pidätkö sateenvarjoista? Sellaisista värikkäistä? :3
    - Oletko lähdössä Alienin mukaan nukkemiitteihin? Olisi kiva nähdä sinutkin livenä ^^

    VastaaPoista
  37. Kanna:
    Miks oot noin kaunis?
    Onko Michiko kiva?
    Haluaisitko poikaystävän?

    Alien Chan:
    Onko Harajuku tyyli kiehtova?
    Tahtoisitko matkustaa japaniin?

    Yulia:
    Suurin unelmasi?
    Tahtoisitko matkustaa Japaniin?
    Minkä väriset hiukset sulla on?
    Onko sushi susta hyvää?
    Aijotko ostaa pullippia?
    Kiehtooko Harajuku tyyli?

    VastaaPoista
  38. Alien:
    Milloin huomasit että haluat pukeutua juuri silleen kun itse haluat?(meidän koulussa kiusataan jo siitä kun laittaa kissankorvat päähän, siis ei mun luokkalaiset vaan eri luokilta esim. 6lk. Mutta mä kyllä tungen ne kissankorvat päähän ja pukeudun just niinku huvittaa)
    Oletko ikinä ajatellut että sinulle voisi olla maailmassa kaksoisolento?
    Oletko ikinä miettinyt että joku voisi olla samanlainen pienenä kuin sinä?
    Oletko ikinä tilannut Japanista mitään?
    Onko kivaa kun pystyt olemaan sellanen ku haluat eikä sun tarvi esittää mitään?
    Onko susta ikinä tuntunut pahalta kun joku on huutanu sulle esim. `Hei oikeesti oot aika nolo ku piät tollasii vaatteit` (itselle kävi näin. Laitoin kouluun mun empi hupparin joka oli ehkä yks maailman erikoisimmista huppareista ja mua katottiin sillee O-O ja yks tyyppi huus mulle jotaa että nolo huppari)?

    VastaaPoista
  39. Milloin se postaus jukastaan

    VastaaPoista
  40. Alien, Entä jos miitti päivänä sataa?

    VastaaPoista
  41. Ja lisäää
    Alien
    1.millä värjäät hiuksiasi?
    2.onko se crazy color?
    3.oletko käynnyt cyber shopissa?
    4.onko sinulla tablettia?
    5.mistä hankit ihanat vaatteesi?
    6.onko viime kysymyspostauksesta oikeasti kulunut jo vuosi ?
    7.millainen on normaali hiustesi väri?
    8.onko sinulla muita lemmikkejä kuin kissa?
    9.mitä teet jos kahden sadan kysymyksen raja menee läpi?
    10.pidätkö transformerseista

    VastaaPoista
  42. Alien:
    Mistä olet keksinyt nuo kaikki hienot nimet nukeillesi?
    Oletko keräillyt mitään ennen nukkeja?

    Yuki:
    Miksi kukaan ei ole sanonut sinulle mitään lämpimää?

    Omena:
    Miksi pidät omenista niin paljon?

    Anthony: Mikä Miyukissa on niin ihanaa (vaikka hän onkin aika ihana ;))?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English