tiistai 17. kesäkuuta 2014

Muutama vihreä kuvanen ja kauhistuttavia asioita


Nyt vaikuttaa pahasti siltä, että joku olisi murtautunut tililleni.
Tänään huomasin, että kommenttiasetuksien lisäksi Yulia oli poistettu tämän blogin ylläpitäjistä ja että blogi oli piilotettu hakukoneilta. En usko, että Blogger pystyisi virhekäyttäytymään niin pahasti, että poistaisi toisen blogin kirjoittajista. Kävin sitten kaikki mahdolliset asetukset varmuuden vuoksi. Niitä läpi käydessäni ruutuun ilmestyi ilmoitus siitä että olisin kirjautunut ulos jossain toisessa palvelussa?! En sillä hetkellä ollut kirjautuneena sisään tuubiin tai Flickr:iin. Nyt ihmetyttää ja kauhistuttaa miksi tälläinen ilmoitus tuli. Pitää nyt suojata Googlet -tilini uudelleen ja huolella, ettei tälläiset kummallisuudet toistu. Yulian pitää myös. Onko kenelläkään muulle bloggarille käynyt tälläistä? Asetukset ovat muuttuneet itsestään?

Asetuksien läpi käymisen lisäksi pävittelin tänään "Alien-Chanin nuket" -sivua. Sain nukkejeni profiilit päivitetty aina Katrinan profiiliin saakka. Käykäähän ihmeessä vilkaisemassa :) !

Blogin puolella läpi käymisen ja päivittelyn lisäksi kuvailin tänään Katria. Käytin kamerani värivalitsin asetusta. Halusin nähdä kuinka hyvin kamerani onnistuisi poimimaan Katrin vihreyden :) Harmikseni ehdin napata vain muutaman kuvan, kun kamerani akku loppui kesken kaiken. No parempi muutama kuva kuin ei yhtään ;) !

Katri


Katri


Katri

Tälläisiä kuvia tuli napattua. Pidän siitä miten toisessa kuvassa Katrin huulien vihreys katoaa.

Nyt kun sain saatettua Venuksen kustomoinnin loppuun, voisin aloittaa uuden projektin. Ennen sitä kumminkin haluan korjailla vanhempia kustomeja. Ensimmäinen MH -nukkeni Cleo odottelee asunsa korjausta, kun mekossa olleet helminauhat päättivät hajota. Toinen MH -nukkeni Yuuki odottelee vaatteiden korjausta. Tekemistä riittää nukkejen parissa :)

Sitten pitää vielä selvitellä tämä mahdollinen murto täällä blogin puolella. Kauhistuttaa todella, että joku tuntematon olisi vain käynyt tunnuksillani ja sorkkinut asetuksia.

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida :) !
Muistakaahan kommentoida myös: Miitti pohdintaa ♪ osa 3

In English:
I'm now really worried about that someone had likely break into my Google account and changed Sweet Error's settings. It's horrifying. I have to clear up this mess.
I took couple pictures of my custom Skelita Katri today :) And I'm planning to start making a new doll custom. But before that, I will fix some old customs.


21 kommenttia:

  1. En mä ainakaa usko et bloggeri poistais toisen blogaajan :/ varmaan ihan joku ihminen sen on tehnyt :( tosi kurjaa ;(
    mut ihania nukkeja sulla :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään, se olisi aivan liikaa Bloggerilta :(
      Kiitos :3

      Poista
  2. Siis ihan oikeesti miten törkeitä ihmiset voi olla? Täytyy mennä sotkemaan vaan jotakin blogia. Luulis että nää keksis jotai viisaampaa tekemistä! Inhottavaa että juuri sinulle kävi näin. :(
    No mutta ihania kuvia Katrista. <3 Tuo kamerasi väri asetus on oikeasti yliverto! Joskus tuollaisissa tulee ihmeellisiä harmaita laikkuja, kun kamera ei jotenkin tunnista sitä vihreyttä. No omastani en ole vielä tutkinut löytyykö tuollaista. :)

    VastaaPoista
  3. No ihmettelinkin jo miksei Yuliaa näkynyt. Harmillista:(

    VastaaPoista
  4. ja minäkun luulin että sulla ja yulialla oli joku vakava riita ja siksi poistit hänet blogista..xD
    mutta juu, tosi ikävää jos joku on murtautunut D:

    kaunis katri nwn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahah :D En ole koskaan riidellyt Yulian kanssa, tulemme liian hyvin toimeen keskenämme ;D
      Kiitos :))

      Poista
  5. Voi höh, jos joku on sinne bloggeriin murtautunut, jospa ei sentään toistuisi.

    Katri on oikein nätti ja paljonpa vihreää neiti sisältääkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutin tilini suojauksen paremmaksi, jotta tämä ei enää toistuisi. Toivon todella, ettei toistu.
      Kiitos c:

      Poista
  6. Tämä ei kyllä selkeästikään ole enää mitään Bloggerin sekoilua. owo Kannattaa varmaan vaihdella kaikki salasanat yms, ei yhtään kivaa että tällaista tapahtuu. :/
    Mutta juu, ihania kuvia Katrista! Vihreä on lempivärini joten tykkäsin näistä kovasti. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan voi olla enää mitään Bloggerin häiriökäyttäytymistä. Salasanat vaihdeltu ja suojausta paranneltu ;)
      Kiitos :))

      Poista
  7. Rupee kuulostaa aika vahvasti siltä et sun tililläs on joku muu D:
    Toivottavasti tästä hyypästä pääsee eroon ihan vaan salasanojen vaihdolla yms. :)
    + Sööttejä kuvia tosiaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä että tililläni on käynyt joku muu. Nyt uusia käyntejä ei ole ollut, onneksi.
      Niin, toivon todella :)
      Kiitos :3

      Poista
  8. Luulin itsekkin että Yuulia on poistettu itse, mutta kun luin tuon postaiksen asiat selvisivät... Kurjaa että teille kävi näin:( ihania kuvia<3 :D

    Sunshine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole itse poistettu ja lisään Yulian pikkoin takaisin ;) !
      Kiitos :D

      Poista
  9. Todella pelottavaa, kuka noin tekisi? D: Vaihdoithan salasanat ja kaikki uusiksi? Nyt lyö pää tyhjää, mutta asiasta kukkaruukkuun oletko törmännyt Equestria Girls nukkeihin? Itse ostin ensimmäisen eilen ja ovat todella ihania, todella pieniä, siroja ja suloisia! :D
    Ihania kuvia :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kauhistuttaa tälläinen. Juu salasanat on vaihdeltu ja suojausta paranneltu ;)
      Juu olen törmännyt, muttei vielä yhtään ole tänne kotiutunut. Kiinnostaisivat kyllä, mutta saas nähdä kotiutuuko tänne yhtään :)

      Poista
  10. Tekisi mieleni päästellä kovaan ääneen erittäin rumia sanoja.
    Joku on ilmeisesti pitänyt aikamoista vihaa minua kohtaan, sillä minua ei ainoastaan ole poistettu tämän blogin ylläpitäjistä, vaan myös kaikki minuun liittyvä on poistettu; "Yulian nuket" -sivu, "me" -sivun esittelyni.. Ja kaiken lisäksi vielä erilaisia asetuksia on muutettu. Jestas. Kyllä alkaa sappi kiehua.
    Toivon tosiaan, ettei tällainen enää koskaan toistu.

    VastaaPoista
  11. Sanoppa muuta!!
    MITÄ SINÄ ILKEÄ TOISTEN BLOGEJA SEKOITTELEVA IHMINEN KERJÄÄT ?!! !! !!!?? !
    harmi että kävi noin'- '

    katri on kyllä aivan yli ihana : )
    ' D

    VastaaPoista
  12. Veetu kun ihmiset ei tajua ettäaivot voi ostaa siwasta edullisesti -,-' Toivottavasti saat tilis suojattua c:

    Ja ja rakastan Katrin vihree olemusta yhä enemmän♥ Harmi, kun kameras akku loppu, olis ollu kiva nähdä lisää kuvia neidistä >w<

    VastaaPoista
  13. Kamalaa!:(:(:(:(:| tuski

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English