tiistai 25. syyskuuta 2012

Syksyinen kuvakilpailu!


Ajattelimme pitää kuvakilpailun! Kuvakilpailun aiheena on syksy ja sen pimenevät illat. Kuvakilpailuun saa osallistua monster high nukeilla :)) Kuvia saa lähettää yhden ja se saa olla otettu sisällä tai ulkona mutta siitä pitää kuvastua syksy. Ja mitä olisikaan kilpailu ilman palkintoja? (ei ainakaan kilpailu :P) siksi annamme äänestyksessä ensimmäiselle ja toiselle tulleiksi kivan syksyiset palkinnot :))) Ensimmäiseksi tullut saa Puron ompelimon halutun upean tuotoksen ja toiseksi tullut saa Ninnulin tekemän jonkun kivan yllätyksen. Kaikki siis joukolla osallistumaan!!! Kilpailu kva tulee lähettää osoitteeseen Binni_ee@hotmail.com kuvan mukaan tulee lisätä osallistujan nimi, kuvan nimi, mahd. blogin nimi ^w^ Osallistumis aikaa on lauantaihin 28.9 asti jolloin äänestys alkaa sunnuntaina ja loppuu ensi viikon keskiviikkona. Osallistukaahan pian jotta pääsemme äänestämään voittajat OwO
tässä vielä vähän sääntöjä:
1. Kilpailuun saa osallistua yhdellä valokuvalla
2. Kilpailun voittaja ratkaistaan äänestyksellä
3. Kilpailu kuva ei ole pakko olla nyt otettu kuva, eli saa osallistua myös vähäsen vanhemmalla nukke kuvalla kunhan sillä ei ole ennen osallistuttu kuva kilpailuun
4. Kuva kilpailun mainostaminen on erittäin suositeltavaa toimintaa jotta saataisiin paljon osallistujia^^
5. Kilpailun järjestäjät eikä Alien-chan ei saa osallistua... 
~Puro & Ninnuli  (^(oo)^)

15 kommenttia:

  1. Tuota... Mites Pullipilla osallistuminen? Ja voiko kuvan+tiedot laittaa blogiin ja sit linkki tänne (samalla tulis automaattisesti mainostettua) ? Näitä jäin vaan miettimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Pullipilla ei voi osallistua, koska palkinnot on "mitoitettu" monstereille:( olisi suotavaa jos kuvan voisi laittaa sähköpostiin, koska kumpikaan meistä(minä tai ninnuli) emme osaa imuroida kuvia blogeista ( ei olla varmoja miten se toimii...) täytyy kysäistä tästä asiasta vielä Ninnulilta
      ~Puro

      Poista
    2. Puro ei niitä kuvia tarvitse "imuroida" blogeista kopioimalla saa hyvin :) ei sen hankalampaa ole, voin toki auttaa jos tulee ongelmia OwO kivaa että keksitte järjestää kuvakilpailun kun ei niitä hetkeen ole ollut :DDD muistakaa lukijat osallistua siihen nwn

      Poista
  2. Voiko kuvassa olla monta nukkee? Entä saako nukke joka on esiintynyt toisessa kuvassa esiintyä enää eri henkilön kuvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa saa olla montakin nukkea^^ kyllä minun mielestäni, jos kuvan on ottenut ja lähettänyt eri henkilö ja kuva on muuten erilainen:)))
      ~Puro

      Poista
  3. Hmm, kaipa minä ryhditäydun ja menen Harun kanssa ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kannattaa osallistua!!!!^^ ompelen jotain hienoa palkinnoksi;)
      KAIKKI JOUKOLLA OSALLISTUMAAN!!!
      ~Puro

      Poista
  4. Ilmoittaisitteko kun viestini tulee perille.Se meni vähä arpomalla.Ompelisitko kimonon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli perille ^^ hieno kuva :)) pääpalkinnosta vinnkinä hieman että kyllä on kimonon tyylinen vaate tulossa ;P
      ~Ninnuli

      Poista
  5. Hyvä.Huh.Kiitos Ninnuli.Sais vielä Aave Mariaki lähetettyä omansa.

    VastaaPoista
  6. mä lähetin sen joten mäki sanon huh!

    T:AaveMaria

    VastaaPoista
  7. olen pahoillani AaveMaria mutta viestisi ei ole tullut perille :(( voisitko lähettää sen uudestaan
    ~Ninnuli

    VastaaPoista
  8. Lähetin. Ilmoittakaa, tuliko perille, kun sähköposti ei kuulu vahvuuksiin :D .

    VastaaPoista
  9. Pistän tulemaan (sori jos tulee myöhässä)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English