torstai 10. heinäkuuta 2014

Miittien jälkeen~


After Miitti~

No niin! Nyt on kaikki Sweet Errorin tämän kesän miitit pidetty :) Puidampaa vähän miittejä läpi ja fiiliksiä nyt miittien jälkeen~

Helsingin miitin puistovalinta oli tällä kertaa parempi kuin viime vuonna (viime vuonna oli sotkuinen puisto, jossa liikkui epäilyttävää porukkaa...). Itse ainakin pidin kovasti, siisti nurmikko ja varjoa :) Tampereella oli viime vuodesta tuttu Näsipuisto jälleen miittipaikkana. Pidin Näsipuistosta viime vuonna ja pidin tänäkin vuonna, vaikka siellä soikin tällä kertaa rummut nukkeilijoiden "häätämiseksi" ;) Lahdessa miittipaikkana oli Lanupuisto, joka soveltui myös hyvin miittailuun. Myös Lanupuistossa oli kummallista musiikkia tarjolla :D

Helsingin miittiin osallistui 4/9, Tampereen miittiin 15/15 ja Lahden miittiin 5/12. Hesan ja Lahden osalta nyt kyllä ihmetyttää. Siis Hesan miitissä 3 ilmoitti ettei pääsekään tulemaan ja Lahden miitissä 1 ilmoitti, mutta mihinkäs loput oikein katosivat? Siis mitä ihmettä? Nyt on pakko kyllä sanoa, että tuntuu ikävältä kovalla vaivalla järjestää miittejä, kun sitten ei tullakaan eikä edes ilmoiteta ettei tulla. Samalla myös huolestuttaa, että mitä jos jotain kamalaa on sattunut? Tai jos joku vain pilaileekin kustannuksellani? Pisteet Tampereelle 100%:n osallistumisesta. Tulevaisuudessa ainakin Tampereella tullaan vielä järjestämään Sweet Error -nukkemiittejä. Saas nähdä tullaanko Helsingissä ja Lahdessa enää järjestämään, jos meno on tälläistä. Toivoisin todella, että miiteistä kadoksissa olleet henkilöt kommentoisivat. Lähinnä miksei saapunut miittiin (oliko miittipaikalle hankala löytää yms.) ja jotta voisin jo lopettaa huolissani olon :)

Sitten iloisempiin aiheisiin ;) Miiteissä oli aivan ihania ihmisiä, todella ystävällisiä ja mukavia. Oli ihanaa tavata teidät kaikki ja toivon todella, että päästään tapaamaan vielä uudestaan miiteissä :) ! Miittien keskustelut olivat hauskoja ja mielenkiintoisia, oli mukava päästä höpöttämään ja puimaan nukkeasioita livenä. Muutamia aiheita jotka olivat pinnalla miiteissä:
-Mitä ihmettä?! Exclusive Monster High Catrine DeMew oli yhtäkkiä saatavilla kaikkialla?
-Pullip -miittejen nukkerajaukset (only Pullip!)
-Ovatko Monster High -nuket keräilynukkeja vai leluja? Menevätkö ne samantasoisista keräilynukeista kuin Pullip -nukkeperheen nuket?
-Surullisen kuuluisa liimaongelma, sen hoitaminen ja siitä valittaminen~
-Haaveissa olevat nuket
-Nukkeharrastajat kaapissa, kiusaamista piilossa
Tuossa oli vain murto-osa miiteissä puheenaiheina olleista asioista, juttua riitti paljon kaikissa miiteissä ;) !

Kaikissa miiteissä oli todella laaja kirjo kauniita nukkeja. Lässytin nukeille ja kuvailin niitä niin paljon kuin vain ehdin (ja olin kuulemma hiukan nurinkurissa asennoissa kuvatessani :D ). Miitit ovat kyllä mainio tilaisuus nähdä erilaisia nukkeja ja tutustua erilaisiin nukketyyppeihin ja kustomointi ratkaisuihin :)

Fiilikset miittien jälkeen? Uupunut ja joka paikkaan särkee (olisipa hieroja~), mutta oli sen arvoista, vaikka Helsingin ja Lahden miitin osallistumisprosentti tuottikin pienen pettymyksen. Sain myös komean mustelman kylkeeni Ikea kassini raahaamisesta. Mustelma on kipeä, mutta eiköhän se parane pian (etenkin kun nyt ei tarvitse raahata sitä kassia mihinkään ♪). Mutta minulla oli hauskaa, joten se että olen ihan jumissa, joka paikkaan särkee ja minulla on luumun kokoinen mustelma kyljessä eivät ole maailmanloppu :D

Haluan vielä kiittää niitä kaikkia ihania miitteihin osallistuneita ihmisiä! Kiitos!
Ja special kiitokset Anonyymille pienestä lahjasta (uusi pikkupeili pääsi heti käyttöön c;), Kami K:lle Isulin myymisestä minulle (se on ihana ♪), Stafirelle juna-asemalle opastamisesta (Ehdin siihen junaan, mutta meinasin lentää seuraavalla asemalla junasta. Kun en ehtinyt ostaa lippua eikä käteistä ollut Isul -kauppojen jälkeen :'D Onneksi konduktööri oli ystävällinen eikä heittänyt minua junasta, vaan suostui myymään minulle lipun korttimaksulla...) ja AgitéMarialle juna-asemalla höpöttämisestä (juttumme mahtoivat kuulostaa oudoilta muiden korviin ;D ). Kiitos teille kaikille! Minulla oli hauskaa ja toivottavasti teilläkin oli :) !!!

Julkaisen Tampereen ja Lahden miittejen postaukset mahdollisimman pian ja tietenkin päivittelen myös Helsingin miitin postausta. Näiden lisäksi koitan myös saada kysymyspostauksen muita osia valmiiksi. Ja Tampereen miitin postauksessa tulossa lisää juttua ostamastani Isulista. Myöskin kustomoinnin alla olevasta EA -neidistä on tulossa juttua. Postattavaa riittää, mutta ensin kyllä nukun miittiväsymyksen pooois~

Olipas minulla paljon asiaa tällä kertaa, huhhuh...

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida! Toivoisin erityisesti kommentteja hukassa olleilta!

In English:
Now Sweet Error's all three doll meetings are over. I had so much fun and great time :) ! I will post soon about Tampere's doll meeting and Lahti's doll meeting. And I will also post about my new Isul doll and my new Ever After High -doll custom. I have so much to post, but now I'm too exhausted from doll meetings~ 


26 kommenttia:

  1. Ei tarvitse suotta kiitellä, ilo oli minun puolellani! :) Ja suurin kiitoshan kuuluu tietenkin sinulle, kun jaksoit nämä mahtavat miitit järjestää! <3

    VastaaPoista
  2. miitti oli kyllä mahtava, kiitos kun järjestit!<3
    ja toivon kyllä todella että tulet järjestämään vielä lisää, koska oli tosi huippua vaikka olihan vähän ikävää kun porukkaa ei tullut :(

    tässä vielä linkki siihen postaukseen, jonka lopussa se yhtäri on:
    http://jossulinnukkehetket.blogspot.fi/2014/07/helsingin-nukkemiitti-8714.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja muuten, tajutoman ihanasti tehty tuo sinun reppusi♡ :D

      Poista
    2. Kiitos :D
      Toivon itsekin, että pääsisin vielä järjestämään Helsinkiin miittejä. Mutta, jos meno on tosiaan tälläistä, että ei tulla paikalle, niin en halua nähdä turhaan vaivaa miitin eteen.

      Voisitko vaikka meilata tuon kuvan minulle? Sinulla kun on näemmä tuo kopioinnin esto päällä tuolla blogissa, joka estää minua nappaamasta kuvan talteen~

      Kiitos :D Sain sen ystävältäni Kettudemonilta (kirjoittelee Dolliewood Dolitas -blogin puolella) joululahjaksi. Hän teki reppuun nuo siivet :3

      Poista
    3. ai kas, kopioinninestosta ei taida olla mitään hyötyä.. meilaamiseen en valitettavasti pysty joten otan eston pois niin voit napata kuvan itsellesi:)

      Poista
    4. Nyt sain napattua talteen, kiitoksia :)

      Poista
  3. Miiteissä oli ihanaa! Kumpa semmoisia olisi joka päivä täynnä ihania tyyppejä ;) Se isuli oli ihana jonka ostit :) Ja oottelen muita postauksi täällä näin ja eniten sun ea-neitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Koitan pian saada tätä postauskasaa postailtua, juttua riittää ja paljon ;D

      Poista
  4. Kiitos aivan ihanasta miitistä! Jäi erittäin positiivinen kuva sinusta, miiteistä, monstereista ja muista 'leluista' joita kohdellaan keräilynukkeina :3 Harmi vain etten liiemmin pidä monstereiden sivuprofiilista ja vatsasta, niin en itse sellaista varmaan (ainakaan vielä ewe) ostaisi, mutta rakastan kuviasi! <33 Ja olet myös todella hyvä kirjoittaja nwn Hehkutin vanhemmilleni reilusti yli kyllästymispisteen sinua, nukkeja ja miittiä 8D Olit niin ihana, niinkuin olivat kaikki muutkin nukkeineen :3 Oli myös kiva tutustua oman paikkakunnansa nukkeilijoihin (go Tampere! :'D) Nyyh, toivottavasti tapaamme viimeistään Traconissa~ ;__; Kiitos vielä ihanasta miitistä ja seurasta! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah, kiitos ja kumarrus o( > w < )o ♪ !!!
      Ja eiköhän Traconissa törmätä uudelleen, toivottavasti :)) !

      Poista
  5. Kiitos vielä ihanasta miitistä! ;) Oli hauskaa päästä juttelemaan nukeista, koska minulla ei ole oikein nukkeilija kavereita...
    Kommentoin ed. postaukseen nukkejeni nimet c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vielä täytyy sanoa, että uskomatonta että tulit 7 tunnin matkan takaa! :DD
      Ja koitan parhaani mukaan päivitellä sitä miittipostausta c: !

      Poista
  6. Kiitosta sinulle miitistä! :3 Oli kyllä tosi hauska miitti tänä vuonna, oli mukavaa päästä juttelemaan nukkeilijoiden kanssa ja katsomaan ihania nukkeja >u<

    VastaaPoista
  7. Oli kyllä kiva Helsingin miitti! Ai, kiva kun ne peilit pääsi käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Juu pääsi heti käyttöön. Kun jo pidemmän aikaa olen ollut vailla pikkupeiliä, joka kulkisi mukavasti mukana :D

      Poista
  8. Harmi etten päässyt no ensivuonna ehkä sitten kin olen 12. Osasko kaikki sanoa Alien chan vai pitikö sun opettaa. Hesan miitin nuket oli sööööööttejä teki mieli tulla täältä ruudun ja varastaa kaikki varsinkin se jonkun pikkuinen dal se kellä oli vaalea peruukki. Jos oisin tullu oisistte päässy ihmettelemään mun L iv nukkea se on tosi taipuisa sen vartalo on melkein kuin obitsu ja sillä on peruukki samallai ku pullipilla mut se on vaan lelu oisin varmaan ottanu Clawdin mukaan siis clawdeenin isoveljen ja pari muutakin mitkä on ulkomailta mutta en nut vaan uskaltanu tulla näin jälkeen päin kaduttaa mutta vielä joskus tulen (ketä mä huijaan oon niin ujo olento että en mä mitään uskalla tulla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikki osasivat Alieniksi sanoa :D Äläs nyt, kyllä sinä vielä uskallat miitteihin tulla ;) !

      Poista
  9. kiitos sinulle upeasta miitistä ja mahtavasta seurasta

    VastaaPoista
  10. Jännitti kovasti tulla, mutta odotin miittiä todella! Ja olihan se sen arvoista - näin ekaa kertaa Pullipeja livenä ja monia muita nukkeja, tapasin sinut (olet tosi mukava, jopa tämmöiselle pöhelölle O_o), juteltiin hyvinkin mielenkiintoisia porukan kanssa jne. Tahtoisin takaisin sinne miittiin: miksei voisi olla sellainen nukkeleiri? ;D Siellä oltaisiin muutama päivä nukkeilun parissa (kukahan viitsisi sellaisen kustantaa?)... Se olisi ihanaa. Aika meni niin äkkiä, harmi, kun minun täytyi lähteä aiemmin kuin suuri osa porukkaa! >.<
    Tulen ehdottomasti seuraavankin järjestämääsi miittiin! Olet nähnyt niin paljon vaivaa, eikä kukaan edes maksa sinulle siitä palkkaa... Olet niin rohkea ja mukava ihminen muutenkin! ♥
    Pahoittelen tällaista romaanikommenttia. Mutta oli paljon asiaa. :D
    Odotan innolla Tampere-postausta, Maddien kustomointipostausta ja kysymyspostauksia. Mutta tee niitä pikkuhiljaa - lepäilehän nyt rauhassa! ^^

    Terveisin se hömelö punapää Tampereen miitistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah, kiitos ja kumarrus o(^ w ^)o ♪ !!!
      Nukkeleiri olisi aivan mahtava! :D Ja romaanikommentit ovat parhaita ;) !

      Poista
    2. :3 Kiva, ettet pahastu pitkistä lötinöistäni! :D
      T: Monsterlover

      Poista
  11. Harmittaa kyllä, kun en päässyt tuohon hesan miittiin kun olin silloin saksassa. Ehkä ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti voin järjestää ensi vuonnakin Hesan miitin :)
      En lähde järjestämään jos meno on tuollaista, ettei tulla, eikä edes ilmoiteta asiasta. Mutta toivottavasti ensi vuonna meno on parempaa suuntaan ja voin järjestää Hesan miitin ;) !

      Poista
  12. Odotan innolla Maddien kustomoitiasi! :)

    Miitissä oli kivaa! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English