maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vaatteet + Viime viikon ihmettelyt


Vihdoinkin pääsen taas postailemaan tänne :) !

Viime viikko ei ollut mikään paras mahdollinen viikko kannaltani. Olin koko viikon huonovointinen, jolloin en jaksanut puuhastella nukkejen parissa ollenkaan. Jolloin luonnollisesti tänne ei ollut mitään postattavaa. Mutta nyt voin jo paremmin ja jaksan puuhastella nukkejen parissa taas :)

Viime viikolla myös oli täällä bloggerin puolella jotain ihmeellistä häikkää. Kaikki alkoi siitä, kun Google -tilini väitti minun vaihtaneen salasanani. Ihmettelin sitä, mutta ajattelin että se olisi jotenkin ihmeellisesti vaihtunut ottaessani Gmailin käyttöön. Sitten muutama päivä sen jälkeen sain sähköpostia kahdelta lukijalta. Sähköpostissa kerrottiin että he eivät voineet kommentoida ollenkaan, edes sisäänkirjaantuneina, täällä. Se aiheutti lisää ihmetystä, sillä täällä pitäisi olla kommentointiasetukset kunnossa ja niin että kaikki voivat kommentoida. Sitten kun menin kurkkimaan Sweet Errorin kommentointi asetuksia, selvisi että joku (tai bloggerin virhe) oli laittanut ne uusiksi. Asetukset oli säädetty siten, että vain minä ja Yulia voisimme kommentoida (missä ei ole mitään järkeä). Puolisen tuntia jouduin leikkimään asetusten kanssa, koska blogger ei ymmärtänyt että halusin muuttaa ne ennalleen. Nyt niiden pitäisi olla kunnossa, toivon todella että sain asetettua ne niin kuin niiden pitääkin olla!

Nyt pikkuisen kyllä pelottaa, että joku olisi murtautunut tililleni. Toisaalta ihmetyttää miksi joku näkisi sen vaivan vain muuttaakseen kommentointiasetuksia? Toivottavasti se oli vain joku bloggerin hetkellinen mielijohde laittaa asetukset sekaisin.

MH custom 

Mutta nyt tämän postauksen pääaiheeseen :) !
Aloin eilen väkertämään vaatteita Venukselleni ja väkersin niitä vielä tänään pitkälle iltapäivään saakka.

MH custom 

"Tee minulle nyt vain ne vaatteet ;___; "

"Just make my clothes already ;___; "

MH custom 

Oli pakko ottaa kuva valmiista sukista. Sukkien teko tuotti eniten päänvaivaa tässä projektissa. Ensin oli liian pienet, sitten liian suuret. Kolmas kerta ja materiaalin vaihto todensanovat ;) Kun sain neidin sukat valmiiksi, asukokonaisuuden muut osat tulivat yhteen ongelmitta (vaikka ompelukoneeni kapinoikin tällä kertaa).

MH custom 

Ta-daa! :)

MH custom 

Neiti sai värimaailmaansa sopivan asukokonaisuuden, joka koostuu takista, hamekerroksista, massiivisesta vyötäröllä olevasta rusetista, sukista ja pienistä yksityiskohdista.

MH custom 

Vaikka neidin asukokonaisuus näyttääkin mekolta, niin kyseessä ei ole mekko. Molemmat hamekerrokset (pitsinen alushame & vekitetty kuviollinen hame) ovat irtonaisia ja omia "yksiköitään". Hame kerroksien päällä on yksinkertainen violetti toppi, joka on ommeltu takkiin kiinni.

MH custom 

Takissa ja hameen helmassa on ketju, jonka kiinnitin helmassa hakaneulaan ja takissa rusettiin (jonka ompelin kiinni).

MH custom 

Sukat tein venyvästä kankaasta (tämän tarkemmin en osaa sanoa), jolloin onnistuin ujuttamaan sukkien sisään Skull Shores Ghoulian kengät. Näin neiti on helpompi saada pysymään pystyssä. Nyt neidin sukat ovat sukkakengät?

Sukkakenkien idea on Yulian päästä peräisin, pisteet hänelle siitä ;) !

MH custom 

Halusin saada neidin asukokonaisuuteen jotain, mitä hänellä on pään sivulla. Keksin sitten virittää hameiden päälle noita samoja sinisiä helmiä, joita löytyy muutama neidin päästä :)

MH custom 


MH custom 

Väkersin neidille myös violetit alushousut, siltä varalta että hameen helma nousisi liian korkealle. Niistä ei tällä kertaa tullut napattua kuvaan, mutta eiköhän nekin tulla vielä näkemään täällä...

MH custom 


MH custom 

Koko komeus takaapäin. Valtava rusetti peittää suurimman osan asukokonaisuuden takaosasta.

MH custom 


MH custom 

Päätin tehdä tälle neidille lyhyemmän hamekokonaisuuden kuin mitä tein Julietille. Tämä siksi koska Juliet on hankala asettaa istumaan siististi valtavan mekkonsa vuoksi. Halusin, että tämä neiti olisi helpommin aseteltavissa.

MH custom 

Missä onnistuinkin, jos vertaan tämän neidin istumaan asettelua Julietin asettelemiseen :)

MH custom 


MH custom 


MH custom 


MH custom 


MH custom


MH custom


MH custom


MH custom

Tälläistä tällä kertaa :)

Mitäs pidätte neidistä vaatteet päällä? Neidille saa edelleen ehdotella nimeä, kun en ole vielä saanut hänelle sellaista annettua (toivottavasti saan pian nimettyä!). Kommentoikaa ihmeessä myös edellistä miittipostausta! Toivottavasti kommentointi pelittää nyt normaalisti ;) ! Onko muilla bloggaajilla ollut ongelmia bloggerin kommentointiasetusten kanssa? Vai olisiko joku todella onnistunut murtautumaan tililleni?

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida (jos kommentointi toimii)! :)
Muistakaahan kommentoida myös: Miitti pohdintaa ♪ osa 3

In English:
Last week were terrible. I wasn't feeling so well. So I didn't do anything with dolls. But now I'm feeling better and working with dolls again :) Also in last week Sweet Error's comments setting changed without me. I don't know what happened, but now comments settings should be normal again :) ! Then to the main point of this post! I finally get my Venus (yeah, she doesn't have name yet. Hopping she will soon have!) custom's clothing done :) !

35 kommenttia:

  1. Onpas neiti kaunis uusissa kaunissa vaatteissaan :3

    VastaaPoista
  2. tämä on aivan upea kustomi;3 vaatteet ja kaikki!
    Olet kehittynyt hyyyyvin paljon (en oikein tiedä onko minulla edes varaa sanoa noin..) ja nukkejesi katsominen on pelkkää silmäniloa<33

    Ja hei tota kommenttijuttua on tullut ihmeteltyä! Lähden tästä heti kommaamaan miittipostaukseen;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kiitos todella paljon siitä sähköpostista! En olisi ilman sitä varmaan edes huomannut :) !!!

      Poista
  3. Kannattaa vaihtaa todellakin salasana, koska kuitenkin komentti juttuja saa hetken etsiä ja en usko että blogger kuitenkaan ihan ... :/
    Ihmettelinkin miksi edelliseen postaukseen ei voi kommentoida ... :--DD
    Muttamutta suloinen neitonen tämä, ihana asu kokonaisuus, ihana "massiivinen" ja sit sieltä bongaa ihanasti kaikkii yksityiskohtia :3

    VastaaPoista
  4. Kannattaa vaihtaa todellakin salasana, koska kuitenkin komentti juttuja saa hetken etsiä ja en usko että blogger kuitenkaan ihan ... :/
    Ihmettelinkin miksi edelliseen postaukseen ei voi kommentoida ... :--DD
    Muttamutta suloinen neitonen tämä, ihana asu kokonaisuus, ihana "massiivinen" ja sit sieltä bongaa ihanasti kaikkii yksityiskohtia :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdettu on, mutta tulen vaihtamaan vielä ja suojaamaan tilini uudelleen. Minäkään en usko että Blogger pystyisi niin suureen/merkittävään virhekäyttäytymiseen, vaikka asetusten takaisin säätämisessä hurahtikin hetki.
      Kiitos :3

      Poista
  5. Ihanat vaatteet neidillä<3 todella yksityiskohtaiset, kauniit ja suloiset. I like.

    VastaaPoista
  6. Multa pääsi sellainen ihastunut "Oiih!" kun näin nuo vaatteet. Ihan mieletöntä jälkeä taas! Et olisi kyllä tuon upeampia vaatteita voinut neidille tehdä ; - ; Sopii niin hyvin! Toivottavasti saat neidin nimettyä pian (itse en keksi enää yhtään nimeä jota sinulla ei jo olisi käytössä / joita ei olisi jo ehdotettu ._.).
    Hui, inhottava yllätys varmasti. Toivottavasti kukaan ei ole hakkeroitunut tilillesi e w e ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :))
      Niin, toivon todella ettei kukaan oikeasti olisi hakkeroitunut tililleni u___u

      Poista
  7. Onpa tuo mekko ihana! Ei näytä yhtää itetekemältä!!! ;D

    VastaaPoista
  8. IHANA ♥ Tästä tuli mun uus lempikustomi ^-^ Huh, hyvä että kommentointi pelittää taas... viime viikolla kun koitin kommata, olin ihan että "MIKSI ALIEN MIKSIIII! NYT EN ENÄÄ VOI KOMMATA IHANIA LUOMUKSIASI" Mutta huh, onneksi se olikin vain tämän Bloggerin pirulaisen ihme vääntelyä. Toivottavasti Google fiksaisi bloggeria vähän... -_- Mutta neiti on kyllä ihana ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahah, kiitos :D
      Toivoin että se oli jotain Bloggerin häiriökäyttäytymistä, mutta nyt vaikuttaa kyllä pahasti siltä että joku olisi todella murtautunut tililleni u___u

      Poista
  9. IHANA ♥♥♥♥♥ Niin nätti ^-^ Tää on kyllä maailman ihanin kustomi..
    Huh, olinkin viime viikollla ihan silleen "MIKSI oi MIKSIII! En enää koskaan voi ylistää Alienin kauniita nukkeja kommenttejen muodossa :'( " Mutta onneksi asi on nyt korjattu ^-^ Jeii!

    VastaaPoista
  10. Rakastan tätä neitosta! OwO
    Näin offtopicina minulle oli tullut norstarilta paketti! Se oli korvauspaketti liimaongelmasta ja se sisälsi 2xnukkea + MH viltin + MH Kertakäyttölautasia + MH eväsrasia! :O Se oli tullut ensin meidän entiseen osoitteeseen, oli tullut eilen ovelle ^^ Nuket olivat Ghouls Rule/Halloween Frankie ja Ghouls Night Out Lagoona Blue! :D

    VastaaPoista
  11. Oiiiii ihana nukke OwO

    Blogger (tai mun kännykkä/kone) on seonnut. Koneella näkyy blogi on poistettu- teksti, mutta kännykällä olen pystynyt lukemaan blogia ihan hyvin. Blogin osoite on sorbetinnuket.blogspot.fi

    Anteeksi, jos otatte osoitteen laittaneena minut mainostajaksi, mietin että onko muilla tämä sama ongelma, jos blogger jumittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Todella kummallista O: Oletko puhelimella päässyt kirjautumaan sisään ja katsomaan blogisi asetuksia? Jos siellä on jokin mennyt vikaan. Se voisi selittää tuon. Tarkistin näkyyky blogisi minulla ja valitettavasti ei näkynyt ):

      Poista
  12. Neitonen on kaunis ja sillä on kauniit vaatteet <3 :o

    VastaaPoista
  13. Kivat vaatteet, varsinkin noi sukat :) Katsoin ensiksi tuota isoa rusettia siiviksi! Asukokonaisuus on kyllä aika raskaan näköinen, mutta silti ihan hieno. Käytät nukkejen vaatteissa aika paljon sinistä, vai mitä? ;D
    -Ohralehti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Juu tuota sinistä on nyt tullut käytettyä, kun on sopinut kustomeiden sävyihin ja sinistä kangasta löytyy :'D Sovin itseni kanssa, että seuraava kustomi tulee olemaan jollain toisella värimaailmalla ;))

      Poista
  14. Herranen aika miten upea, Alien-sama ♥
    Sitten kun avaat kustomikaupan, niin olisiko mahdollista pyytää ns. kokokustomi, eli asu, uudet hiukset ja uusi meikki? Osaat nimittäin tehdä maailman upeimmat asukokonaisuudet ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :DD
      Tuossa tapauksessa olisi ehkä järkevämpää, että kustomoisin nukkeja ja myisin ne kustomoinnin jälkeen. Kuin se että minulle lähetettäisiin nukkeja täyteen kustomiin ;)

      Poista
  15. Entistä kauniimpi tuli tästä yksilöstä saatuaan vaatteet päälleen. Yksi suosikeistani tässä blogissa! <3 Jos et keksi nimeä, kannattaa käyttää Xestian nimikonetta, sieltä voit hakea nimiä kielen, sukupuolen, alkukirjaimen, loppukirjaimen, tavumäärän, harvinaisudeen ja sen sellaisen mukaan. Yksinkertainen käyttää ja löytää ihania nimiä kun jaksaa etsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3
      Juu Xestian nimikone on useampaa kertaan ollut käytössä nukkeharrastukseni aikana ;D

      Poista
  16. Mietinkin hirmuisesti miksei kommenttini päässeet lävitse, mutta hyvä että asia tuli sitten hoidettua. :) Ihanaa kun voi taas kommentoida ja tulee ne palautteet perillekkin! Neitokaisesi on ihana. <3 Nimeä en osaa ehdottaa, sillä luotan että oma mielikuvituksesi on kaikista paras vaihtoehto. :3

    VastaaPoista
  17. Nukke on kyllä todella kaunis, tuo mieleen Reika-neidin ja Julietin :) En osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, sillä se on vähän tylsää kun kaikki ovat samantyylisiä. Mutta tuo tyyli on ihana ♥ Nimeksi sopi mielestäni joku näistä:
    Cordelia, Cornelia, Lia, Nia, Mia, Miku, Lily, Blue, Lagoon, Aemi, Atsami tai Chiaki :)

    Oho, tulipas noita paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Itse huomasin saman, kun sain neidin valmiiksi. Siksi sovinkin itseni kanssa, että seuraava kustomi tulee jollain muulla kuin tuolla sinisellä värimaailmalla ;D

      Poista
  18. Kiitos kaikille kommenteista :DD !!!

    VastaaPoista
  19. Aivan ultrahyperihana *Q*
    En pysty muuta sanomaan ;3;

    VastaaPoista
  20. Awww... Niin mahtava ja tosi hienon näkönen.
    Osaisimpa itekki tehä noin hienoja :3

    VastaaPoista
  21. IIIHAAAANAAAA!
    hän on todella kaunis ja , hänen pukunsa näyttää niin ihanalta että kuolen!!! / ' D
    'D '
    tai en nyt ihan oikeasti kuole mutta muuten " Joo"

    olet todella taitava.
    hei käykää jokku käymään mun siskon blogissa.
    rakkaudestanukkeihin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  22. Niin ihana... Mielessä kävi heti Juliet, sen verran samannäköisiä ovat. :) Nimiehdotuksia olisi tässä:
    Cepha, Kraken, Sail, Saphir, Jewel, Krystal, Crystal, Shine ja Swan. ;)

    VastaaPoista
  23. Nuo vaatteet ovat aivan upeat! <3 Nyt tahtoisin itsekin kokeilla sukkien tekoa. : D
    Olet onnistuneesti valinnut vaatteisiin nukelle sopivat värit, ja helmetkin näyttävät hyviltä~

    VastaaPoista
  24. Olet taitava! Miten olet noin hyvä kustomoimaan??

    VastaaPoista
  25. Violetta, Viole?

    Tekisitkö joskus meille mekko tuton?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English