lauantai 25. toukokuuta 2013

Roller Maze Frankien kustomointi

RM Frankie

Pääsin jatkamaan Roller Maze Frankieni kustomointia. :)

RM Frankie

Tähän alkuun kuva työpisteestäni ennen nuken kustomointia...Käytin Frankien kustomointiin lähes kaikkia välineitä jotka ovat esillä tuossa kuvassa.

RM Frankie 

Ihan ensimmäisenä laitan aina nuken hiukset kiinni, etteivät ne sotkeennu tai sotke kustomia.

RM Frankie 

Asetoonitonta hellävaraista kynsilakanpoistoainetta kasvojen ja tikkauksien poistoon.

RM Frankie 

Yleensä toimin niin, että poistan ensin vanulapulla niin paljon kuin vain saan pois.

RM Frankie 

Loput hankalammin poistettavat otan vanupuikolla, esim. silmänurkat.

RM Frankie 

Päätin säästää Frankien ihanan vihreät huulet, kaiken muun otin pois. :)

RM Frankie 

Aloitan uusien silmien/kasvojen teon tekemällä ensin pölyliiduilla (kuivapastelliliiduilla) "pohjan".

RM Frankie 

Tähän tapaan. :) Levitän liiduista raastettua pölyä nykyään pienellä meikkisiveltimellä, koska meikkisiveltimeen pöly tarttuu huomattavasti helpommin kuin tavalliseen siveltimeen, ja sillä saa myös levitettyä pölyn siistimmin nuken kasvoihin.

RM Frankie 

Pölyliitupohjan jälkeen alkaa uusien silmien piirtäminen akvarellikynillä (vesiliukoiset puuvärikynät). Luonnostelen silmät ensin vaaleammalla sävyllä, jonka jälkeen tummennan haluamani viivat.

RM Frankie 

Vasemman puoleinen silmä vielä luonnoksena ja oikean puoleinen lähes valmiina piirtämisen osalta. :)

RM Frankie 


RM Frankie 

Silmien jälkeen levitin punaista pölyliitua nuken niveliin.

RM Frankie 

Halusin kokeilla miltä näyttäisi, jos nuken niveliä korostaisi tuolla tavalla. :)

RM Frankie 

Sen jälkeen napsaisin Frankien kaulamutterit pois, ja ne lähtivätkin yllättävän helposti saksilla.

RM Frankie 

Kaulamutterien jälkeen oli akryylimaalien vuoro. :) Laimensin valkoista akryylimaalia pikkuisen vedellä. Siveltimen virkaa toimitti tällä kertaa coctailtikku.

RM Frankie 

Lisään silmien valkoiset osat aina jälkeenpäin akryylimaalilla. Osa kustomoijista tekee myös niin, että laittaa ensin silmän valkoisen osan silmien "pohjaksi" ja ikään kuin rakentaa silmät sen päälle kerros kerrokselta.

RM Frankie 

Silmien viimeistelyn jälkeen tein neidille vielä kynsilakat. :)

RM Frankie 

Toteutin kynsilakat akryylimaaleilla coctailtikkua apuna käyttäen. Kynsilakkoihin menee sen verran vähän maalia, että sen voi ottaa suoraan tuubista coctailtikulla. Näin ei tule tuhlattua maalia. :)

RM Frankie 

Sitten tehdyt muutokset on saatava jotenkin pysymään nukessa, joten matta- ja glossylakkani pääsevät apuun. :) Eli glossya sinne minne halutaan kiiltoa, ja mattaa sinne minne ei haluta kiiltoa.

RM Frankie 

Työpisteeni nuken kustomoinnin jälkeen...

RM Frankie 

Kuvia valmiista lopputuloksesta. :) Itseäni ottaa tässä kustomissa päähän se, että mattalakkani meni ja leväytti lähes kaiken. :( Silmistä tuli tuollaiset suhruiset ja pölyliidut eivät näytä kauniilta. Olen huomannut, että mattalakkani on söhrännyt tässä jo useamman kustomini kasvot. Se on jotenkin hankala saada levitettyä siten, ettei se tekisi tuhoa. No, sain idean miten ratkaisen tämän ongelman, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessani. ;)

RM Frankie 

Mutta mattalakasta takaisin tähän neitiin. :)

RM Frankie 

Neiti sai nimekseen Ai. Ensin ajattelin antaa hänelle nimeksi Aoi, mutta kun yritin pikkusiskoni kanssa lausua sitä jotenkin järkevästi, se ei onnistunut. :) Ai sopii neidille myös paremmin (molemmat japania: Aoi = sininen / vihreä, Ai = rakkaus), koska kyllä tähän neitiin ihastuu suhruisista kasvoista huolimatta. :)

RM Frankie 


RM Frankie 

Ai sai ylleen tuollaisen valkoisen pikapikaa kyhätyn mekon ja SS -Frankien kengät. :)

RM Frankie 


RM Frankie 


RM Frankie 


RM Frankie 


RM Frankie 


RM Frankie 


RM Frankie 


RM Frankie

Mitä pidätte Aista? Itse pidän neidistä suhruisista kasvoista huolimatta. :)

Sitten pikkuisen tulevista postauksista:
-Oletettavasti seuraava postaus: kerron mitä keksin tuohon mattalakan aiheuttamaan ongelmaan ja kustomoin SS -Ghouliani
-Ensi viikon aikana on tiedossa iso yllätys liittyen liimaongelmaan --> iso postaus aiheeseen liittyen ;)

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida :D

31 kommenttia:

  1. Oot aivan HIRVEEN taitava kustomoimaan!
    Miten sä osaat? D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus :D Se onkin hyvä kysymys, luulen että osaamiseni on ahkeran harjoittelun lopputulos ;)

      Poista
  2. ihana! harmi et mattalakka levitti peikkejä

    VastaaPoista
  3. Ui hänestöhän tuli todella sievä vaikka vähän silmät levisivätkin:)
    Ai on ihana nimi <3
    Uuu...Odotan innolla seuraavaa postausta:DD

    VastaaPoista
  4. Ihana Ai! Ja sä oot niin taitava customoija! ;D

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen Ai :)

    VastaaPoista
  6. inananananan pikku söpöläinen:)
    harmi se lakka juttu
    pikkulaiskiaisenblogi1 blogger.com

    VastaaPoista
  7. Ihana! ♥

    monsterilaakso.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Varmaan ihanin nukkesi ikinä owo

    VastaaPoista
  9. Kandee ostaa suihkutettavaa mattalakkaa: ne ei oo koskaan levittäny mulla yhdenkään pullipin tai monsterin meikkei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä ;) Seuraavassa postauksessa selviää mitä keksin tuohon mattalakan aiheuttamaan ongelmaan...

      Poista
  10. Aivan ihana,muuten oma lakkani glossy levittaää myös mutta akryyli maalia. AI-van ihana nimi muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Lakka voi levittää akryylimaalia periaatteessa vain siinä tilanteessa kun akryylimaali on vielä märkää. Odota ensi kerralla että akryylimaali ehtii kuivua kunnolla ennen lakan laittamista ;)

      Poista
  11. Voiko sinulle lähettää nukkeja kustomoitavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kustomointi palveluni ovat tällä hetkellä kiinni. Ilmoittelen täällä blogin puolella kun otan taas tilauksia vastaan ;)

      Poista
  12. Hieno tuli! Kasvot sopivat mainiosti hiusten kanssa ;) Kannatti jättää nuo huulet :D
    Harmi kun silmät töhräytyivät :'(

    hertanbloggailua.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Nätti neiti! Jotenkin herkän näköinen! :3
    Odottelen innolla seuraavaa postausta :)
    PS: Niinkuin aina :D

    VastaaPoista
  14. Kustomoimisessa suosittelen käyttämään suihkutettavaa mattalakkaa. Pistä vaikka jokin pussi hiuksien ympärille ja kropan ympärille, etteivät mene pilalle. Lakkaa saa muunmuassa fantasiapeleistä. :)

    VastaaPoista
  15. Sääliks käy ku tuo lakka ei anna armoa.. :( Onneks hommasit suihkutettavaa mattalakkaa(ko) se oli! Mutta silti todella kaunis ♥♥

    VastaaPoista
  16. KIROTTU MATTA LAKKA! Upea tulos silti. Saat olla jotenkin tyytyväine.

    VastaaPoista
  17. Today, I went to the beach with my children.
    I found a sea shell and gave it to my 4 year old daughter and said "You can hear the ocean if you put this to your ear." She placed the shell to her ear and
    screamed. There was a hermit crab inside and it pinched her ear.
    She never wants to go back! LoL I know this is completely
    off topic but I had to tell someone!

    mossyoak rtym united arab emirates currency mandtbank namibian
    http://massagingevansville.com/node/163894
    http://networkbuffalo.com/v2/cheap-twitter-followers-free-or-wants
    http://www.encine.poram.com.br/content/step-step-relatively-easy-components-intended-buy-twitter-followers-cheap
    http://www.bizimtoptan.com.tr/en/content/convenient-cheap-twitter-followers-free-opportunities-and-good-opening
    http://data.montpellier-agglo.fr/?q=node/81748
    loopdiloop lorsayinc
    dancehall shirlington
    philly

    My page; trudel

    VastaaPoista
  18. Hey I know this is off topic but I was wondering if you knew of any widgets I could add to my blog that automatically tweet my
    newest twitter updates. I've been looking for a plug-in like this for quite some time and was hoping maybe you would have some experience with something like this. Please let me know if you run into anything. I truly enjoy reading your blog and I look forward to your new updates.

    derg mohaa longcreek mcnally adalats
    http://www.veronikadrahotova.com/page/data-subject-valuable-cheap-twitter-followers-free-suggestions
    http://www.encine.poram.com.br/content/extensive-things-relating-social-media-services-and-marketing-and-clear-cut-useful-informati
    http://gcchallenge.com/content/important-features-when-cheap-twitter-followers-free
    http://determinedtodevelop.org/?q=node/283087
    http://test.grinia.ru/content/affordable-products-and-services-regards-cheap-twitter-followers-free-so-what-necessary
    falsos dairy loferamine south africa airways lokai

    Here is my website - bulgarian lev exchange rates

    VastaaPoista
  19. Marvelous, what a website it is! This weblog provides helpful facts
    to us, keep it up.

    crnjanski localtalk anticipation goettsch locashion
    http://www.scoala.savinesti.ro/?q=node/12614
    http://webdesigndirectoryuk.com/content/information-n-easy-buy-twitter-followers-cheap-cures
    http://svosr.cz/?q=node/4828
    http://uni0n.net/node/36217
    http://de.excondo.com/?q=node/73973
    panama t譩phone birds of ecuador maltaverne wallis and futuna donaghue

    My weblog :: sayisal

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English