perjantai 11. lokakuuta 2013

Puron Ametistin kustomointi +tilaukseni on saapunut :)


Kustomoin tässä kaikessa hiljaisuudessa ystäväni Puron Ametistin (Puro tosiaan kirjoittelee Dolliewood Dolitas blogin puolella). Puro pyysi minua tekemään Ametistilleen uudet silmät :)

Puro's Ametisti 

Tuollaiset silmät sain aikaiseksi :) Silmät onnistuivat hyvin ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Tällä kertaa tein silmät hiukkasen eri tavalla, sillä käytin kuivapastelliliitujen (pölyliidut) sijasta ruskeaa kuivapastellikynääni, jolla silmä meikit + silmien värin teko onnistuin hyvin. Muuten tein silmät ihan normaalisti käyttäen akvarellikyniä, akryylimaalia ja lakkoja.

Puro's Ametisti 

Puron Ametisti on Huuto.netin kautta tilattu Basic Cleo De Nile, jolle Puro on re-rootannut uudet hiukset ja maalannut kulmakarvat.

Puro's Ametisti 

En malta odottaa, että Puro saa Ametistin otsatukan pysymään näin. No en kyllä muutenkaan malta odottaa neidin valmiina näkemistä :D

Puro's Ametisti 

Vielä yksi kuva Ametististä uusien silmiensä kera.

Sitten Ametististä muihin asioihin. Tilasin Puron kanssa Dollyhair:sta hiuskuituja monstereille :) Vihdoinkin pääsen vähentämään kaljujen nukkejen määrää!

Hair 

Tälläistä mukavaa minun osuuteni tilauksesta sisälsi, paljon erivärisiä kuituja ja re-root tool (tuo metallinen tikku tuolla kuitujen alapuolella), jolla pääsen re-roottaamaan muutamia nukkejani :)

Dollyhair.com on omien tietojensa mukaan maailman laajin maailmanlaajuisesti nukkekuituja myyvä nettikauppa. Jos mielii saada nukellensa uudet ja laadukkaat hiukset, suosittelen lämpimästi Dollyhairia. Valikoima on todella laaja, eivätkä hinnat päätä huimaa (minun ostokseni postikuluineen maksoivat noin 55e). Ainut miinus on siinä että kuitujen toimituksessa menee hetki, kun tulevat Yhdysvalloista saakka (muutamista viikoista kuukauteen).

Anceliga

Minä lähden tästä nyt re-roottaamaan Anceligalle uusia hiuksia (aah, olen odottanut tätä hetkeä viime tammikuusta lähtien..). Katsotaan kuinka kauan menee että pääsen esittelemään teille Anceligan uudet hiukset :)

-Alien-Chan

muistakaahan kommentoida!

38 kommenttia:

  1. Kivaa kun sait noi hiuskuidut c: en malta odottaa että nään Anceligan valmiina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en malta odottaa, että saan Anceligan valmiiksi :D

      Poista
  2. Jee, jään innolla odottamaan että saat Anceligan hiukset valmiiksi ! n u n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin odotan innolla, toivottavasti olen nopea re-roottaamaan ;D

      Poista
  3. Kaunis tuo Ametist! En malta oottaa että saat Anceligalle uudet hiukset!

    Voisitko laittaa muuten ohjeet tuohon kuitujen laitto hommaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kokeilen & opettelen tekniikan ensin kunnolla, ennen kuin rupean ohjeistamaan toisia. Mutta näillä näkymin tulen kuvaamaan seuraavan re-root projektini vaihe vaiheelta :D

      Poista
  4. Jee, odotan innolla hiuskuitujen paikalle laittamista!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii! tosin siinä menee hetki, kun kumminkin sen verta hidasta puuhaa ;D

      Poista
  5. Hienoa!!!
    Nyt kaljut nukkesi saavat hiukset. Olen jo unohtanut miltä Angelica näyttää hiuksilla!!!!! Odotan innolla!!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahah :D itselläni on hämärä mielikuva siitä miltä Anceliga näytti hiukset päässä...hänethän tosiaan on viimeksi nähty hiukset päässä viime tammikuussa :O

      Mitään tietoa muuten miksi sinun kommenttisi on triplaantunut tänne? jokin Blogger ongelma?

      Poista
    2. Juu blogger ei oikein tykkää puhelimella kommentoinnista että tätä sattuu aikas usein.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. todella kivat simmut tulivat :D
    uuh aivan ihanan värisiä kuituja olet ostanut! toivottavasti saat nukeille hiuksia päähän nopeasti :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Itsekin toivon samaa että saisin kuidut neideille nopeasti päähän :)

      Poista
  9. ihanan väristä tuo alimmainen oikeanpuoleinen pinkki :3 toivottavasti nähdään pian tyttösen uusi ilme! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaaleanpunainen on tullut kaupanpäällisenä Puron aiemmassa tilauksessa. Hän ystävällisesti antoi sen minulle, kun minun tilaamani pinkki oli pikkuisen liian tummaa, eikä hänellä ollut käyttöä tuollaiselle hattara sävylle :D Kiitoksia Puro!

      Pitääkin tästä palata äkkiä re-roottaamaan, kun niin moni odottaa täällä lopputuloksen näkemistä ;D

      Poista
  10. Ametisti on kaunis c:
    Ihania kuituja olet tilannut, olenkin odottanut postauksiasi joissa nukeille tulee uudet hiukset :3 ja muuten postauksiasi joissa kustomoidaan nukkeja.
    Niin, olisi mukavaa jos voisit pistää tänne ohjeet tähän kuitujen laitto operaatioon? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Nyt syyslomalla tuleekin postattua paljon näitä kustomointi postauksia, koska minulla koko loma aikaa kustomoida nukkeja :D
      Laitan kuitujen laittoon ohjeet heti kun itse hallitsen tekniikan tarpeeksi hyvin, jotta voin ohjeistaa toisia ;)

      Poista
  11. Ihana Ametisti! En malta odottaaa että nään Angelican valmiina<3

    VastaaPoista
  12. Sä oot taitava! Nyt mä olen värkkäämässä omaa kustomiani. Mä vaan rakastan sun postauksia. Ja tottakai Yulian postauksia myös.

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus (taas) ;3 ♥
    Ittekki ajattelin että voisin joskus kokeilla tota re-root:taamista. c; Onkos se vaikeeaa? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minun mielestäni re-roottaaminen ei ole vaikeaa :3

      Poista
    2. Okei :3
      Oliko DollyHairista helppo & turvallinen tilata? :3

      Poista
  14. En jaksaisi enää oottaa et nään Angelican valmiina!Se on ihana varmasti valmiina ;)

    VastaaPoista
  15. Kenet kustomoit Angelican jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti Toorun, koska hänkin on ollut jo sen verta pitkään ilman hiuksia :)

      Poista
  16. Eeep, puron Ametisti on niin suloinen ^w^ Ihanaa, Angelica, Tooru, Chika, Miyuki, Pikku Robotti ja Muut saa hiukset jälleen. Innolla odotan varsinkin Chikan ja Miyukin hiuksia. Olivat niin suloisia ennen hiusten liimaongelmaa. Onko muuten muilla nukeilla ilmennyt liimaongelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kaikki kaljut nukkeni eivät vielä saa hiuksia, koska tuosta ei riitä kaikille :( Näillä näkymin ainakin Anceliga, Tooru, Chika ja Venukseni tulevat saamaan hiukset :) No kaikilla Indonesiassa valmistetuilla nukeillani on joko ilmennyt tai tulee luultavasti ilmenemään myöhemmin liimaongelma.

      Poista
  17. Onko mahdollista saada tuon Dollyhair sivun käyttöön/sieltä tilaamiseen ohjeet?
    Kiinnostuin todella paljon, mutta meikäläisen silmään sivusto on melko epäselvä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin väkertää ohjeet Dollyhairista tilaamiseen ;D Sivusto on kyllä pikkuisen epäselvä minunkin silmääni, mutta kyllä sieltä tilata pystyy :)

      Poista
  18. Oih!!!!!!!!!!!! Odotan niiiiiiiiin kovasti, että saat tehtyä Angelicalle kuidut(Ja kaikille muille). Blogisi on sitten taas oma itsensä !~ (En loukkaavalla tavalla mutta siis voit taas tehdä esim. kuvatarinoita johon kaikki pääsevät)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alien ilmoitti jo kauan sitten. ettei kuvaa enää kuvatarinoita vaan shootteja koska nuket menevät"rikki"

      Poista
    2. Kiitos :)
      En kyllä tule jatkossa edelleenkään tekemään kuvatarinoita, joitakin lyhyitä saatan tehdä, mutten pitkiä. Syynä on juuri se että pitkiä kuvatarinoita kuvatessa saa kuvauksien jälkeen aina korjailla nukkeja esim. kampauksia yms.

      Poista
    3. Äwäwäwää ei saa ;_; ne oli just parhaita mitä nyt noita vanhoja olin lukenut ;_;

      Poista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English