sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Nukkemiitti part 3: Kaksi miittiä!

SS Ghoulia

Päätimme nyt loppujen lopuksi järjestää kaksi miittiä siitä syystä, että sekä Helsinkiin että Tampereelle olisi pääsemässä suunnilleen yhtä paljon porukkaa.

Tamperemiitti:

Alustavasti tiistaina 2.7. kello 14 eteenpäin.
Ideana tosiaan on nyyttäri-idealla toimiva piknik, eli kaikki tuovat jotakin yhteistä syömistä sekä viltin, jonka päällä voi istua.
Mikäli joku sattuu tietämään hyvän puistoalueen/miittiin soveltuvan alueen Tampereelta, kertokoon meille mahdollisimman pian!

Helsinkimiitti:

Alustavasti keskiviikkona 3.7. kello 14 eteenpäin
Myös tässä miitissä ideana on nyyttäri-idealla toimiva piknik.
Paikaksi ajattelimme Linnanmäen vieressä olevaa Alppipuistoa.

Kummankin miitin järjestämiseen vaaditaan vähintään 10 osallistujaa meidän lisäksemme.
Ja mikäli miittipäivänä sataa kaatamalla ja ukkostaa säätiedotusten mukaan, siirrämme miittipäivää.

Ilmoittakaa kommentilla, jos pääsette tulemaan jompaan kumpaan miittiin ainakin näillä näkymin. :) Tietenkin molempiin miitteihin saa tulla, jos haluaa ja pääsee. Myös nukeista innostuneen kaverin saa tuoda mukanaan.
Mukaan voit ottaa kaikenlaisia nukkeja, kuten monstereita, pullippeja yms.

Toivomme mahdollisimman monen pääsevän mukaan! :)

-Yulia & Alien-Chan

Muistaakaahan kommentoida :)

74 kommenttia:

  1. Paska. (anteeks ruma sana) En pääse tulemaan... :/
    ***** TAAA!!!! Mutta viettäkää te hauskaa miitissä. :)

    VastaaPoista
  2. Itse pääsen Tampereelle :) Olisko Pyynikin uimarannan takana oleva puistoalue?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai pääsen Tampereelle, riippuen paikasta.. Äiti ei ehkä päästä kovin kauas kotoa D:

      Poista
  3. Pääsen Tampereelle (ellei tuu mitää yllättävää) . Ehdottaisin samaa paikaa ku edellisessäki postaukses, eli Sorsapuisto :3

    VastaaPoista
  4. Pääsen aika varmasti tampereelle jos saan kaverin mukaa :DD

    Makukarva




    VastaaPoista
  5. Niisk ;__; Kaukana kaukana..Ja mun Tampereelle meno ei enää onnistu en saanu lupaa täksi vuodeksi ehkä joskus 2 vuoden päästä ;__; Mutta te jotka pääsette pitäkää hauskaa :)

    VastaaPoista
  6. Tuun tampereelle:) Jos ei haittaa, niin mun äiti saattaa mut tähän "histrialliseen" Miittiin:) Eli tulen tampereelle, ilmoittakaa vaan paikka:) Sorsapuisto olis aika hyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se haittaa, vaikka sinut saatetaan miittipaikalle. Hyvä vain jos äitisi näkee, ettemme me ole mitään hämärää porukkaa ;) Hmm, täytynee katsoa Google Mapsista missä on tämä paljon puhuttu sorsapuisto..! :D

      Poista
  7. Voisin tulla tampereelle leen ja kinokon kanssa, ELLEI ole mitään menoa tai tjs. ongelmia tule matkaan. Pitääpä kysäistä kavereilta (ja ilmoittaa asia äidille xd).
    Ilmoitan myöhemmin, pääsenkö vaiko en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Tampereelle miekin. JOS EI ole mitään juuri silloin.... ^^

      -Kinoko

      Poista
  8. taidanpa päästä tampereelle ! mahassani on perhosia kosta unelmat käyvät toteen saan sittenkin tavat alien-chnin ja yulian! IIIIIIHHH! anteeksi mutta unelmat.... >//U//<
    minäkin suosisin sorsapuistoa ja tullaanko sinne miittipaikkaan suoraan, vai tvataanko jossain ja sitten siirrytään miittipaikkaan?^3^ olen jo vähän liiankin innstunut siitä miitistä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miittipaikkaan olisi näillä näkymin tarkoitus mennä suoraan ja siellä sitten tavattaisiin ;) Mukavaa että olet innostunut!

      Poista
  9. Oujee! Mä pääsen varmasti! Älkää sitten ihmetelkö koska oon vasta 11... O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  10. Helsinkiin pääsen ehkä ja Tampereelle ehkä :D Ilmoittelen sitten kun oon jutellu iskän kanssa :D

    VastaaPoista
  11. Minäkin pääsen! Tampereelle, siis. Sorsapuisto tai sit se pyynikillä oleva...... Paikka(?) olisi paras. Jeeee!!! Älkää ihmetelkö olen vain...... 10!!! Tuodaanko sinne kuinka monta nukkea ja saanko esim. Minä koskea muiden nukkeihin ja muut minun nukkeihini vai ovatko ne vain katseltavana ja kuvattavana?



    Nuottiteline

    Ps. Näin ei ehkä saisi tehdä mutta nuottiteline.blogaaja.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkeja saat tuoda niin monta kuin itse haluat, mutta tietenkään ei kannata ottaa liian montaa nukkea mukaan, ettei niiden kuljetuksessa tule ongelmia ;D Se, että saatko koskea muiden nukkeihin riippuu nukkejen omistajista. Jos he antavat siihen luvan, niin mikä ettei. C:

      Poista
  12. Yyy en osaa tulla Alppipuistoon muuten kyllä varmaan tulisin ;___;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppipuistohan tosiaan sijaitsee aivan Linnanmäen vieressä. Jos siis löydät tiesi sinne, niin silloin osaat myös Alppipuistoon. :D

      Poista
  13. Tulossa oåen, ainakin näillä näkymin tampereelle. Paikaksi ehotan Sorsapuito+ vieressä oleva tullintori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, juu, mukaani taitaa tulla nukkeni Iridae (Tangkou Vampire) ja Arai (Little pullip Madam Racoon). Sorsapuisto on lähellä rautatieasemaa, ja ainakin viime miitissä epämääräistä porukkaa ei näkynyt.

      Poista
  14. Olen tulossa hesaan ja ehk kaverikin 🐙🐙

    VastaaPoista
  15. Harmi etten voi mitenkään päästä kun olemme tuolloin reissussa :(

    VastaaPoista
  16. Pääsen Tampereelle ellei tuu estettä. Osaan kulkea siellä itse vain Koskikeskukselta linkkariasemalle :'D mutta on mulla kartta mukana ^^

    Olisi plussaa jos kaikki mukaan pääsevät ilmoittais et minkä nuken ja mitä nyyttärihyvää tuo. Helpottaa valintojani :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme Alienin kanssa aivan hukassa Tampereella, emme nimittäin ole käyneet siellä >w< Mutta kartta on tosiaan aika hyvä apuväline. ;)

      Luultavasti teemme vielä yhden aiheeseen liittyvän postauksen, jossa ohjeistamme mukaan pääseviä siitä, mitä syömisiä kukin voisi tuoda mukanaan. :D Ja tietenkin jos tahtoo ilmoittaa minkä nuken/mitä nukkeja tuo mukanaan, saa toki kertoa mutta se ei ole tarpeellista, jos vaikka ei osaa päättää ennen kuin miittipäivänä. ;)

      Poista
  17. Yhyy haluisin tulla, mutta tuskin vanhemmat antaisi ;__; Ja oon niin ujo, ainakin aluksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysypä huviksesi vanhemmiltasi, saatat yllättyä ;D Ja miitteihin tulee varmasti niin mukavaa porukkaa ettei siinä tarvitse kauaa ujostella ^w^

      Poista
  18. Voi minä olen liian kaukana kumpaankin :( Mutta pitäkää te hauskaa ja ottakaa paljon kuvia! :D

    VastaaPoista
  19. Yh, olen juurikin muualla Tamperemiitin aikaan D:
    Kaverin syntymäpäivät mökillänsä. Eh.

    VastaaPoista
  20. En pääse me ollaan mökillä just hesan miitin aikaa joten mun on ees turha yrittää mutta kummassa ikinä sitten pidättekin ottakaa oooikein paljon kuvia koska on niitä kuitenkin kiva katsella :)

    VastaaPoista
  21. Lollipopper, munki äiti saattais mut sinne :D
    Pääsisin Helsinkiin (maybe) saatan olla mummolassa, saatan olla kotona.
    Ja otan tietty Ropzun mukaa jos se pääsee >u<
    Lintsin lähellä oleva alppipuisto on hyvä, koska kaikki melkeimpä tietää missä lintsi on ;)

    VastaaPoista
  22. En ole vielä varma pääsenkö, mutta halu on suuri!! Jos pääsisin mun äiti tulis mukaan. Onko se ok?
    Ois muute ihanaa tavata nukkeilijoita, koska omat kamuni eivät oikein nukkeile...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin äitisi saa myös tulla mukaan, jos hän haluaa katsastaa minkälaista väkeä me olemme ;D Tule ihmeessä mukaan! ^^

      Poista
  23. Mnkä ikäsille toi on ? oon itte 10 ja haluisin tulla tonne tampere- miittiin, siellä oli sorsapuisto ja tullintori hyviä miittipaikkoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikärajoitusta ei ole ;) Alien-Chan on 17-vuotias ja minä täytän 17 kesällä, joten moni osallistuja on meitä nuorempia. ^^

      Poista
  24. Hei oon sit diabetikko (google avuks jos et tiiä), nii mun syömiseni on sit vähän sellasta sähläystä... Ja joudun pistään insuliinia, et älkää jooko ihmetelkö... Pelottaa sen takia tulla...:c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun veljelläni on myös diabetes, joten osaan jonkin verran pitää huolta diabeetikosta jos tarve vaatii. ;) Olen tottunut näkemään verensokerin mittausta yms. Älä siis diabeteksen vuoksi pelkää tulla! ^^

      Poista
    2. Kiva jos ymmärrät :) Nyt pelottaa vähemmän tuleminen :)

      Poista
  25. Jasminator:ille tiedoksi nuket jotka ainakin näillä näkymin pääsevät mukaan:
    - Dot Dead Gorgeous Spectra Vondergeist
    - School´s out/Wawe 2 Clawdeen Wolf
    - Basic Venus McFlyTrap/Tai Kreetalta löytyvä tyttönen (huom: jos löydän)
    - Create a Monster Three eyed ghoul
    - Basic Rochelle Goyle
    - Roller Maze Ghoulia Yelps
    - Roller Maze Operetta Pantom

    VastaaPoista
  26. Pääsen jos Juliutus ja Ansku lähtee mukaan ja hankittais kyyti ;D

    VastaaPoista
  27. Tampereen miittipaikaksi ehdotan Näsinpuistoa! Se on paljon rauhallisempi paikka kuin esimerkiksi Sorsapuisto, Sorsiksessa on aina ryyppyporukoita yms. Ja Näsinpuisto on niin kaunis paikka, saisi otettua mahtavia kuvia! Googlettakaa ihmeessä kuvia paikasta, ette pety ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Pyynikin uimaranta ja sen vieressä oleva puistoalue on tosi nätti c: Iso puistoalue jossa paljon puita ja minisuihkulähde. Rannalla on sit taas hienot kalliot ja järvi on muutenki kaunis :)

      Poista
    2. Kuinka lähellä nämä puistot ovat Tampereen rautatieasemaa? :) Puiston olisi hyvä olla kävelymatkan päässä, mikä tietenkin saattaa hiukan rajata valintamahdollisuuksia. Näsinpuisto ja Pyynikin uimaranta kuulostavat joka tapauksessa tosi kivoilta! :DD

      Poista
  28. Enpäs tuota oikein minäkään pääse tulemaan, mutta pitäkäähän te oikein hauskaa :D

    Ehdottomasti juu vanhempien kannattaa saapua paikalle katselemaan ja vaikka kyselemään niin ei jää epäselväksi minne heidän lapsosensa ovat menossa, se kun voi monesti olla tällaisissa jutuissa arveluttavaa. Meinasin jo muutenkin ehdottaa, että olisi joku ihminen, johon vanhemmat voisivat olla yhteydessä ja jutella miitin tarkoituksesta ja aikatauluista ja kulkemisista. Juuri että missä ja monelta porukka kokoontuu ja monelta on tarkoitus lopettaa, katsotaanhan ettei kukaan jää jälkeen ja niin edespäin. Olisin voinut jopa itse tähän tehtävään tarjoutua, mutta kun aikataulu ei natsaa omani kanssa.
    Kannattanee tehdä miittiä varten myös jokin kylttelöinen tai vastaava, jotta popula löytää toisensa, etenkin kun varmasti suurin osa on toisilleen irl tuntemattomia :D
    Ja pahoitteluni tästä sivusta huutelusta xD Voitte hyvinkin olla ottanu huomioon ja mietintään näitä asioita, mutta pakko silti omasta kokemuksesta jakaa näitä ^^'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa emme olleet tulleet edes ajatelleeksi noita ^w^' Täytynee tehdä lisäsuunnitelmia. :)

      Olisiko sinun ollut mahdollista päästä mukaan esim. jos miittipäivä olisi jokin toinen? :DD Haluaisimme Alienin kanssa sinutkin sinne. :3

      Poista
    2. No mulla tää kesä on kaiken kaikkiaan vähän epämääräinen kun on paljon liikkumista ympäriinsä tiedossa, mutta en vielä kunnolla tiedä aikatauluja. Tuolloin miittien aikoihin oon kotipuolessa enkä sieltä oikein viitsi lähteä kesken poies kun on paljon ihania ystäviä ja sukulaisia nähtävänä ^^
      Mutta elokuussa oon tulossa Tampereelle, tosin varmaan aika tiukalla aikataululla xD Ja Helsingissä käyn moikkaamassa kavereita milloin pääsen, joten voihan sitä myöhemmin jotain pienimuotoista järkkäillä jos ei nyt onnistu ^^

      Poista
    3. Ok, ymmärrän :) Ei vaikuta onnistuvan tuo, mutta ei se mitään! Jos sitten tosiaan järkkäisimme miitin uudestaankin niin, että sinunkin olisi mahdollista päästä mukaan! ;) Mutta se jää vielä ajatuksen tasolle, mietimme sitten myöhemmin tarkemmin.

      Poista
  29. Pyynikin uimarannalle pääsee rautatieasemalta bussilla numero 25 :) Kyllä sen matkan kävellenkin taittaa, mutta onhan se parin kilometrin pituinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja multa voi kysellä muutenkin ohjeita Tampereella kulkemiseen :) Itse kun siellä olen asunut, ja edelleenkin "mökki" on siellä :)

      Poista
    2. Kiitos paljon, Maria! ^w^ Kysymme sitten lisää jos tarvitsemme tarkempaa tietoa :DD

      Poista
  30. Yulia, saako äiti tulla mukaan? Jos saa niin kiva :)
    En tiiä pääsisinkö, saattaa olla et oon mummolassa, pitää jutella äitin kaa. Pääsisin Helsinkiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki, eihän siinä mitään! ^^ Hyvä vain jos hän näkee meidän olevan ihan mukavaa porukkaa :)

      Poista
  31. Luna Feyn idea on hyvä, nimittäin en usko että äiti päästää minua tuntemattomien mukaan ihan niin vain :D Ehkä jos se toteutuu, saattaisin päästäkkin c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti rupean itse yhteyshenkilöksi jotta äidit voivat soitella minulle ja kysellä tarkemmin. ;) Mutta ilmoitan kyllä myöhemmin tarkemmin. ^^

      Poista
  32. Tuleeko jossain vaiheessa kuvatarina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, en osaa sanoa tuleeko lähiaikoina, mutta eiköhän vielä jossakin vaiheessa! ^^

      Poista
  33. Kiva mut en pääse. Pitäkää hauskaa ja ottakaa kuvia :)!
    Kattokaa: www.sipunjanepunmhblogi.blogspot.com
    vai oliko fi sitäkin voi kokeilla.
    -Sipu

    VastaaPoista
  34. Tulipas tässä mieleen noista syömisistä, että mikään rasvainen/suttaava/sormiin jäävä ei ole kovin käytännöllistä, koska puistoissa ei ole käsienpesumahdollisuutta, ja jos (ja kun) miittiin tulee Pullip-perheen nukkeja (ja muitakin kalliimpia nukkeja, joilla ei pää ole pehmeää muovia, kuten Monstereilla). Kukaan nuken omistaja nimittäin tuskin tahtoo rasvajälkiä ja vastaavia nuken kasvoihin.

    Luna Feyn kyltti-idea om mustakin hyvä, ja tuli mieleen, että tutustumista helpottaisi, jos osallistujat tekisivät itselleen nimilaput (ihan nimimerkillä siis, ei tarvitse laittaa oikeaa nimeään siihen jos ei halua :D ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta entä jos jokainen osallistuja toisi oman ...öh kosteuspyyhkeen? Mutta ei sinne kukaan tuo jotain hot wingsejä( ainakin luulen niin) ja täytyy kysyä äidiltä jos olisi joku kauppa josta niitä saisi niin voisin huolehtia ne kosteuspyyhkeet(?) miittipaikalle. Minulle on muuten ainakin näillä näkymin tulossa kaveri mukaan!


      Nuottiteline

      Poista
    2. Olen samaa mieltä Stafire, syömisiksi kannattaa tosiaan valita mahdollisimman vähän sotkevia tuotteita. :D Kysyn Alienilta käykö hänelle tuo kyltti-idea, itselleni se sopii. :) Ja voisi olla ihan hyvä toteuttaa nimilaputuskin!

      Kosteuspyyhkeet voisivat toki olla ihan hyvä asia ihan vaikka söisimmekin niitä vähän sotkevia ruokia, Nuottiteline :DD Mutta ne eivät ehkä kuitenkaan ratkaisisi sotkuisen ruoan ongelmaa. ;)

      Poista
  35. Rautatiasemalta Näsinpuistoon on n. 1,5 km, ei siis erityisen pitkä matka ja paikka on tosiaan upea! Googlen karttasysteemihän antaa reittiohjeetkin ja kaikki :) Lähtöosoitteeksi 'Rautatieasema, Rautatienkatu, Tampere' ja saapumisosoitteeksi 'Näsinpuisto' ja siinä se :) Tämähän auttaisi kaikkia jotka ovat vähänkin epävarmoja osaavatko paikalle. Ja vaikka menisittekin johonkin toiseen puistoon, niin kannattaa käyttää tuota karttapalvelua, tietää sitten mihin mennä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja Googlen avulla me Alien-Chanin kanssa ainakin etsiydymme paikalle :D

      Poista
  36. Pääsen<3 Mutta Hesaan lähtiöitä on aikas vähän ainakin kommenttien perusteella niin minä tulen Tampereelle //ellei tuu mitää yllättävää :D

    VastaaPoista
  37. Eiii. En osaa mennä ees lintsille yksin, eikä mua varmaa päästettäis ;__;. Mut voitais toki viedä, mut jos porukat kuulis vielä että meen tapaamaan nettikavereita... ja olen juuri iskällä, eli en ainaskaa pääse.. huohhei.

    VastaaPoista
  38. Milloin tulee uusi postaus?

    VastaaPoista
  39. Moi - ootteko pysyny jo laskuissa monta on tulossa Tampereelle ja monta Hesaan? Meinaan et pidetäänkö hesan miittiä enää, kun sinne tuntuu olevan tulossa niin vähän tyyppejä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme ole vielä laskeneet osallistujien määrää kummassakin miittipaikassa. Mutta emme vielä sulje Hesan miittiä pois laskuista! :D Älä huoli siis ^^

      Poista
  40. Eli vielä olisi tulossa yks mukaan, ja olisin tulossa Stafiren seurassa :)

    VastaaPoista
  41. Voishan tuota miettiä?(Haslinki miittiä) Ettekai työ syö minnuu sitten jos tulen sinne ja otan ehkä kaverinkin? Koska olis ihan mukavaa nähdä miitti tunnelmia? Ja kun muutenkin asun tyyliin alle kilsan päästä lintsii nii vois ehkäpä harkita?

    ~Beni

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English