sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tooru :)


Onneksi Toorun kampauksen ja asukokonaisuuden valmiiksi laittamisessa ei mennyt yhtä kauan kuin re-roottaamisessa. Tässä teille muutamia kuvia valmiista Toorusta! :)

Tooru 

Tooru sai profiililleen ja aikaisemmalle tyylilleen uskollisen asukokonaisuuden ja kampauksen.

Tooru 

Joten Tooru jatkaa edelleen kietaisuhamelinjalla. Harmittaa kyllä pikkuisen, etten onnistunut löytämään Toorun alkuperäistä vihreää kietaisuhametta, jonka olen tehnyt. :(

Tooru 

Toorun kampaus koostuu useasta letistä, ponnarista ja hiuslakasta.

Tooru 

Tein Toorun asukokonaisuuden sellaiseksi, että voin lisäillä siihen jotain pientä kivaa, jos sellaista satun löytämään. Esim. Toorun päähän ja vyölle olisi kiva saada vielä jotain, vaikkapa koruja :) Eli jotain pientä lisää voi tulla, mutta muuten neiti on kyllä valmis.

Tooru 


Tooru 


Tooru 


Tooru 


Tooru 


Tooru 


Tooru 


Tooru 


Tooru


Tooru


Tooru


Tooru

Olen iloinen, siitä että olen nyt saanut kaikki ensimmäiset kuusi nukkeani valmiiksi (sain hiljattain Anna-Marin asukokonaisuuden valmiiksi, kuvia tulossa!). Tulee mieleen muistoja harrastukseni alkuajoilta, kun näkee Cleon, Yuukin, Angelican, Mikun, Anna-Marin ja Toorun nukkekaapissa valmiina samalla hyllyllä. :') Kustomointi-intoni on nyt huipussaan enkä malta odottaa, että saan kaikki nukkeni kustomoitua! Siihen on pisteeseen on kyllä vielä pitkä matka. ;)

Anna-Marista on tosiaan tulossa kuvia, samoin kuin yhteiskuvia kuusikosta :)

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida!

34 kommenttia:

  1. Voi nyt Tooru on niin lutuinen kuin aina ennenkin!! :3
    Ja tuo kampaus on juuri täydellinen Toorun maanläheiseen elämäntyyliin. Sopivan sekaisin ja silti poissa tieltä.
    Olet laittanut nuo letit kyllä juuri oikeisiin paikkoihin koristeeksi. Oma silmäni havaitsee myös jotain jonkun kiinalaisen ninjan vaikutteita.
    Itse lasken kaikki alkuperäisessä blogissasi pomppineet nuket niiksi ihan alkuperäisiksi eli vielä Miykin ja Alex-Sandran. Tulee tässä itsellekkin mieleen muistoja blogin vanhoilta ajoilta. :)
    Pian kuvia Anna-Marista!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se kiinalainen ninja juttu johtuu saman sävyisistä vihreistä hiuksista kuin Jinafirellä.

      Poista
    2. Kiitos :D
      No se riippuu ihan siitä mihin rajan vetää sen suhteen että ketkä kuuluvat "alkuperäiseen" kokoonpanoon. Tässä muutama tapa miten rajan voi vetää:
      1. Cleo, Yuuki, Angelica, Miku ja Anna-Mari, koska aloitin bloggaamisen tällä kokoonpanolla
      2. edellä mainitut + Tooru
      3. edellä mainitut + Miyuki ja Alex-Sandra
      4. edellä mainitut + Anthony ja Rin
      5. edellä mainitut + Chika ja Ryoo
      Rajan veto lähtee tuolta Cleosta ja päättyy viimeistään Ryoohon, koska sen jälkeen nukkeperheeseeni tulleet nuket eivät ole olleet niin ns. kiinteästi tekemisissä näiden ensimmäisten kanssa (esim. kuvatarinat). Vaikka näin myöhemmin minulle onkin selvinnyt näitä erilaisia yhteyksiä nukkejeni välillä, niin "alkuperäisten" kuin "uusienkin" välillä ;)

      Poista
  2. Voi kun on supernättiihanaupeasöpösuloinen Tooru!

    VastaaPoista
  3. En oo varmaan ikinä nähny yhtä upeita hiuksia kuin Toorulla o__o <3

    VastaaPoista
  4. Ihanat hiukset Toorulla! Upeaa jälkeä. Ei voi muuta sanoa kuin WAAAAUU.

    VastaaPoista
  5. Hyvää työtä Toorun suhteen WAU!

    VastaaPoista
  6. Tooru on aivan ihana ♥ Nuo hiukset, vau :o aluksi ne näyttävät sotkuisilta, sitten tajuaa niiden olevan täydellisellä tavalla ''sotkuiset'' upeat! tuo asukin on silttaa rakkautta ui ♥

    VastaaPoista
  7. Wau, hiuskuiduilla reroottamasi nuket ovat molemmat saaneet uskomattoman upeat kampaukset :O Ei voi kuin tuijottaa suu auki, upeita viritelmiä ja yhdistelmiä! Vaikka kampauksissa on paljon kaikkea, yksityiskohdat ovat silti tasapainossa ja kokonaisuus on jotain käsittämättömän mahtavaa :3

    Alkaa jo melkein tehdä mieli kustomoida joku omista monstereista, mutta en taida kuitenkaan raaskia :D

    VastaaPoista
  8. Ihanan yksityiskohtainen tukka :3

    VastaaPoista
  9. So so beatuful
    mistä muuten tilasit pullippisi peruukin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Tilasin Michikoni peruukin Mollamaniasta, linkki sinne löytyy tuolta "nukkeinfo" -osiosta ;)

      Poista
  10. Nyt täytyy kyl sanoo et vedin aika nosebleedit kun näin tän o_____o
    ehdottomasti hyppäsi yhdeksi ykkössuosikeiksi sun nukeista. I-HA-NA *__* ♥ hrr

    VastaaPoista
  11. Ihana!!!upeat hiukset,kuinka teit ton kampauksen??? Kuka on seuraava???
    ~bunnygirl~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Tein kampauksen siten että jaoin Toorun hiuksia eri osioihin, jonka jälkeen päätin että tuleeko osiosta letti vai ponnari. Sen jälkeen yhdistelin muutamat osiot yhdeksi ja laitoin ison ponnarin myös = Toorun tukka ;D
      Suunnitelmissani on että Chika olisi seuraavana vuorossa ja hänen jälkeensä Venus :)

      Poista
  12. Oih! Sun nuket on niin täydellisiä. Mun on pakko saada nyt lähiakoina neuvoteltua vanhempien kanssa jos mun åari nukkea voisi sulle lähettää, vaikka se viivästää sitten sun nukkejen valmistumista :/

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että sait vihdoinkin Toorun valmiiksi! <3 En malta odottaa, että sun kaikki monsterit on valmiita :3 Toorusta tuli kyllä ihana, oot tosi taitava! Hiukset onnistu tosi hyvin, ihanan omaperäiset :) Tuo tassukin on tosi suloinen :"3

    Juuri alkanut draamatarina, vielä ennätät lukea sen täältä:
    ibbesdollslife.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Ja hei, se mainostaminen tuonne "mainosta blogiasi" -osioon, kiitos! Ei sitä osiota turhan takia ole luotu ;)

      Poista
  14. Ihana Tooru ! ;3

    Ps. Ootko tulossa porvoon miittiin ? :D Jos olet niin minulla olisi sinulle lahja :3

    Pps. Mitä Manga pokkaria ET OMISTA? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3
      Ps. näillä näkymin olen tulossa. Toivottavasti mikään yllättävä este ei pomppaa tielleni :D
      Pps. Ehkä on helpompi luotella mitä minulla on, kuin mitä minulla ei ole ;D Tässä oleppa hyvä:

      Sarjat, joista puuttuu osia:
      Inuyasha 1-45 ja 47-56 (vain 46 puuttuu!)
      Salapoliisi Conan 1-31 ja 61-65
      Shugo Chara 1-2
      Yuu Watase the Best Selection 1
      Fushigi Yuugi 12 ja 14
      One Piece 1-2 (en ole aikeissa hankkia enempää)
      Navi Luna 1-2
      Dragon Ball 36-38 (en ole aikeissa hankkia enempää)
      Kasumi 1
      Doors of Chaos 1-2
      Teiniagentti Luna 2 ja 5
      Liikkuva linna 1
      Azumanga Daioh 4
      Pet shop of horrors 4 (en ole aikeissa hankkia enempää)
      Hokuto manga 1
      Tuulen laakson Nausicaa 2-3

      Sarjat, joista minulla on kaikki osat:
      Happy happy clover
      Romeo x Julia
      Hollow Fields
      Doubt
      K-ON (mukaan lukien jatko-osat)
      Wolf's Rain
      Hamsteripäiväkirjat
      Yotsuba&!
      Tokyo Mew Mew (mukaan lukien alamode jatko-osat)
      Grimmis manga
      Fruits Basket
      Ranma ½
      Death Note
      Magic Kaito
      Kuroshitsuji
      Etsiväkoira Sherdock
      Chi's sweet home
      Soul Eater
      Gon
      Kamikaze kaitou Jeanne
      Time Stranger Kyoko
      At laz Meridian
      Vampire Knight
      Hack, taru iltahämärän rannerenkaasta
      Finlandia
      Eläimiä kerrakseen
      Yhdessä kotiin
      Sandland
      Princess Ai: rumours from the other side
      Olet vampyyriorjani (Iveran suomennokset X'D )
      Ja kaikki suomeksi julkaistut Hopeanuoli julkasut (Hopeanuoli, Weed yms.)

      Englannin kieliset:
      Gacha Gacha 3
      Galaxy Angel 1
      The Legend of Zelda 1-3 ja 10
      Soul Eater NOT! 1
      Death Note 13

      Tuossa pitäisi olla kaikki (on hyvin mahdollista, että joku unohtui...) :DD

      Poista
  15. Ihana Tooru! *U* Rakastuin hiuksiin!<3


    jazminennuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  16. Kiitos ja kumarrus kaikille :D ! Aivan ihania kommentteja, josta saa paljon kustomointi-intoa ;DD !!!

    VastaaPoista
  17. Tooru on ihana!
    Mun yhen nuken nimi muuten oli tooru :D

    VastaaPoista
  18. uiuiui >w<
    Toorusta tuli ihan syötävän suloinen !

    VastaaPoista
  19. Aivan mielettömän hieno tooru.
    Saako tuollaisia tooruja mistään?
    En oli aikaisemmin kuullut toorusta.

    VastaaPoista
  20. Ei tuota toorua kyllä myydä missään.
    Se on customoitu toraleista.😁

    toorun tukka on ihana! Valitsit toorulle ihanat värit itse ei olisi kyllä tullut heti mieleen tuollainen😉')'J

    <3<3<3<3 Tykkään <3<3<3<3<3;););)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English