tiistai 9. huhtikuuta 2013

37 neitiä ja kolme herraa :D


Päätin, että tälläinen "käydäänpä kaikki Alienin nuket yksitellen läpi" -postaus voisi olla hyvä, koska nyt noita neitejä on tullut sellaisella vauhdilla, etten meinaa itsekään pysyä perässä O.O! 
Aloitetaanpa sitten. :3


Vähäsen "taustamusiikkia", jota kuuntelin kun väsäsin tätä ihan järjettömän pitkää postausta OwO!!!

Alien-chan's dolls

1.
Nimi: Cleo
Malli: Dead Tired Cleo De Nile
Ensimmäinen Monster High -nukkeni, jonka tosiaan sain vuoden 2011 marraskuun lopulla ^w^! Cleo on kustomoinnin osalta valmis, mutta saatan tehdä vielä jotain pientä hienosäätöä Cleon vaatteiden suhteen. Kyllä otti päähän, kun Cleon kaulasta mekkoon menneiden helminauhojen langat päättivät pettää ja helmet lensivät ympäriinsä, joten suunnitelmissa on ainakin niiden uudelleen teko luotettavammasta langasta kuin ensimmäisellä kerralla...


Alien-chan's dolls

2.
Nimi: Yuuki
Malli: Dead Tired Ghoulia
Sain Yuukin pikkusiskoltani Puupilta joululahjaksi vuonna 2011. Yuukikin on kustomoinnin osalta sen verran valmis, ettei hänelle tarvitse mitään ihmeellistä tehdä. Minun pitää tosin korjailla pikkuisen Yuukin toista korvaa ja kampausta myös + ehkä pikkuisen laittaa vaatteita paremmin, eli periaatteessa vain pientä perushuoltoa. :)


Alien-chan's dolls

3.
Nimi: Anceliga
Malli: Basic Lagoona
Anceligaaah ;____; kuten kuvasta varmaankin näkyy oikein selvästi, jouduin ajelemaan Anceligan kaljuksi liimaongelmien takia ja siitä lähtien neiti on odottanut uusia hiuksia, mutten ole vielä saanut tilattua niitä. u___u Ottaa kyllä päähän, kun sain Anceligan joululahjaksi vanhemmiltani vuonna 2011, ja yhtäkkiä hänen ihanat hiuksensa piti ajella pois jonkin typerän liiman takia... No, toivotaan että saan hankittua Anceligalle uudet hiukset pian ja että Mattel vastaa jotakin järkevää niihin tuhansiin valituksiin, joita me ollaan Yulian kanssa aiheesta kirjoiteltu. :) Olen ajatellut että hankkisin Anceligalle vaaleat hiukset sinisillä raidoilla, eli aika lailla samanlaiset kuin mitä hänellä olikin. ;)


Alien-chan's dolls

4.
Nimi: Miku
Malli: Basic Draculaura
Ensimmäinen liimaongelmainen nukke, jolle onnistuin vaihtamaan uudet hiukset OwO! Miku on kustomoinnin osalta valmis, ja olen iloinen että tuo villalankatukka sopii noin hyvin Mikulle ^^!


Alien-chan's dolls

5.
Nimi: Anna-Mari
Malli: Basic Ghoulia
Anna-Marikin kärsi liimaongelmasta, mutta nyt olen jo saanut vaihdettua hänelle uudet hiukset. Neiti odottaa enää vain uusia vaatteita, ja sitten hän on valmis. :) Ajattelin tekeväni Anna-Marille jonkin hienon mustan mekon, joka istuisi neidin tyyliin.


Alien-chan's dolls

6.
Nimi: Tooru
Malli: basic Toralei
Tooru parka... ;____; Toorun kohdalla minulla on vielä pohdinnassa, että saako neiti vihreät vaiko ruskeat hiukset ja mistä materiaalista. Toisaalta tahtoisin hänelle aika lyhyet hiukset ja toisaalta sitten pitkät. Taidan päätyä vaihtoehtoon ruskeat hiukset parilla vihreällä raidalla ja taakse pitkä letti nwn! Mutta materiaali on vielä auki; villalankaa, peruukki vai ihan kunnon kuidut? No, eiköhän sekin selviä minulle joku kaunis päivä. :)


Alien-chan's dolls

7.
Nimi: Mio
Malli: Basic Spectra
Omistaja: pikkusiskoni Puupi
Myös Puupin Mio kärsi liimaongelmasta, ja Puupia harmitti se tooosi paljon.. Lupasin siis, että sisko korjaa nuken hänelle. :) No, tekemäni lupaus piti sitten toteuttaa, joten "korjasin" Mion Puupille. Ja ta-daa! Tuollainen Miosta sitten tuli. OwO Puupi halusi tehdä Miosta synkän, tuollaisen mustan enkelin tyyppisen olennon. Kun Mion piti muuttua pikkutytöstä synkäksi, hänen toinen silmänsä sokeutui, hiukset vaihtovat väriä ja kasvoivat pidemmiksi ja Mion vaatteet tahriintuivat pahuuteen. Tuota Mion mekkoa oli kyllä hauska värjätä laimennetulla akryylimaalilla, mutta kuivumiseen meni yllättävän pitkä aika...


Alien-chan's dolls

8.
Nimi: Miyuki
Malli: Sweet 1600
Miyukin kohdalla liimaongelma harmittaa erityisen paljon, koska iskä toi Miyukin minulle Ruotsista tuliaisena, joten Miyukilla on paljon tunnearvoa. ; u ; Miyukin kohdalla on ihan sama juttu kuin Anceligankin kohdalla, eli uusia kuituja odotellaan, pitäisi vain tilata ne. u___u Miyuki tulee mitä todennäköisimmin saamaan mustat hiukset. Ja joudun myös tekemään Miyukin kasvoja pikkuisen uusiksi, koska punainen väri meni ja levähti kun poistin Miyukilta hiuksia ja liimoja. (Hiusten poistoon tarvitaan tulikuumaa vettä jotta nuken pää pehmenee tarpeeksi että saa helpommin pois, ja huonoilla materiaaleilla toteutetut kustomit eivät oikein siitä tykkää.)


Alien-chan's dolls

9.
Nimi: Alex-Sandra
Malli: Skull Shores Black & White edition Frankie
Myös Alexin kohdalla liimaongelma harmittaa erityisen paljon, koska pidin kovasti Alexin lyhyistä hiuksista, eivätkä Alexin kasvot oikein tykänneet hiusten poistosta. Moni varmaan ihmettelee miten Alexin naama on tuossa kunnossa, ja selitys on yksinkertainen: Alex kuuluu kategoriaan "vanhat kustomit" (kustomoimani nuket ennen kuin sain kunnon tarvikkeet nukkejen kustomointiin), joten kunnon lakan sijasta Alexin kasvoja suojasi vain läpinäkyvä kynsilakka, joka sitten hiuksia pois ottaessa muuttui tahmaksi kuumassa vedessä. Ennen Alexia olin samalla vedellä poistanut jo useammalta nukelta hiukset jolloin vedessä pyöri tuollaisia pieniä hiustuppoja joista sitten suurin osa tarttui Alexin kasvoissa olleeseen tahmaan. -___- Alexin suhteen olen pikkuisen suunnitellut laittavani hänelle villalankahiukset.


Alien-chan's dolls

10.
Nimi: Anthony
Malli: Basic Deuce
Anthony on kustomoinnin osalta valmis nyt, kun sain ommeltua hänelle nuo uudet vaatteetkin. :D Muuta sanottavaa minulla ei Anthonysta olekaan.

Alien-chan's dolls

11.
Nimi: Rin
Malli: Basic Cleo De Nile
Rinkin kärsii (tai kärsi, eihän sitä liimaa enää ole Rinin päässä), siitä ikävästä liimaongelmasta, joten myös hän odottelee uusia hiuksia itselleen. Rinin kohdalla olen päättänyt, että hän tulee aika varmasti saamaan kunnon kuidut, mutta sitten minulla on vielä pohdinnassa, että tulevatko kuidut olemaan mustat vai ruskeat. Ja laitanko hänelle lisäksi vielä jotain shokkiväriraitoja vaiko en?

Alien-chan's dolls

12.
Nimi: Chika
Malli: Basic Rochelle
Rochelle, tuo kaikkien tuntema liimapää.. u___u Chikalla oli kauniin väriset hiukset... Chikan kohdalla minulla on hiussuunnitelmat kyllä täysin auki. Toisaalta voisin haluta hänelle sellaisen mohair -tyyppisen peruukin, jossa toinen puoli olisi pinkki ja toinen sininen.. Hei, sehän voisi näyttää hauskalta Chikalla! OwO! Eli Chika tulee nyt sitten varmaan saamaan sellaiset hiukset. Tosin Chika tulee saamaan joko peruukin taikka sitten ihan kunnon kuidut.


Alien-chan's dolls

13.
Nimi: Ryoo
Malli: Basic Jackson
Ryoon kohdalla minun pitäisi ommella herralle uudet vaatteet ja laittaa myös uudet siteet. Pitäisi myös varmaan putsailla pikkuisen Ryoon kasvoja. Ai niin, ja laittaa Ryoon tukkaa pikkuisen, eli lisää hiusgeeliä Ryoon nuppiin. :D Minusta on kyllä hassua etteivät Indonesiassa tehdyt pojat kärsi liimaongelmasta (tai no, minun kolmikkoni ei ainakaan kärsi), vaan ongelma näyttäisi olevan enemmin Indonesiassa tehdyillä tytöillä..?


Alien-chan's dolls

14.
Nimi: Melody
Malli: Dead Tired Clawdeen with Bed
Omistaja: pikkusiskoni Puupi
Puupin Melody odottaa tällä hetkellä uusia vaatteita, jotka sopisivat hänen tyyliinsä paremmin, muuten Melody on suht koht valmis :)

Alien-chan's dolls

15.
Nimi: Kaito
Malli: Basic Clawd (Forbitten love -tuplasetti?)
Kaiton kohdalla minulla on vielä paljon tehtävää kuten hiukset, kasvot ja vaatteet + tietenkin sitten vielä erilaiset yksityiskohdat, joten Kaito tulee muuttumaan vielä ja paljon. ;D


Alien-chan's dolls

16. (lasken tällä kertaa Create a Monsterin erikseen, koska haluaisin saada jokaiselle oman kehon)
Nimi: Keikotsu
Malli: Create a Monter Skelecton
Haluaisin kovasti saada Keikotsulle oman kehon, koska Reika-neiti on kyllä täysin ominut ainoan Create a Monster kehon itselleen... ja tästä johtuen lasken kaikki kolme yhdeksi nukeksi, koska kaksi on osissa. :( pitäisi varmaan koittaa tilata Keikotsulle ja Satsukille omat kehot eBaysta...

Alien-chan's dolls

17.
Nimi: Reika-neiti
Malli: Create a monster Sea Monster
Kuten tuossa Keikotsun kohdalla jo mainitsin, Reika-neiti on täysin ominut tuon ainoan kehon itselleen eikä halua luopua siitä, saati edes lainata sitä muille. u___u No, Reika-neiti on sitten kustomoinnin osalta valmis kun hänellä on kaikki osatkin, ja hän on kasassa.

Alien-chan's dolls

18.
nimi: Satsuki
malli: Create a Monster Vampire
Satsukille haluaisin myös kovasti oman kehon ja oman peruukin, koska jäljellä oleva lyhyttukkainen peruukki on varattu Keikotsulle... toisin sanoen Satsukissa riittää vielä työtä ja paljon. :) Vaikka tämän neidin kohdalla työ onkin suurimmaksi osaksi osien tilaamista (jos vain saisin sen aikaiseksi..).

Alien-chan's dolls

19.
Nimi: Aisu
Malli: Skull Shores Abbey
Aisun kohdalla kävi pikkuisen hassusti, koska alunperin en oikein ollut innostunut Abbey -mallisista nukeista ja ostin Aisun, koska halusin kokeilla tehdä toisen nukkuvan nuken. Taka-ajatuksena oli, että myisin Aisun sitten kustomoituna jollekulle. Mutta kun olin saanut Aisun kustomoitua kiinnyin neitiin aivan liikaa, enkä raaskinut myydä häntä uwu. Ja niin Aisu jäi sitten minulle...


Alien-chan's dolls

20.
Nimi: Vanilla
Malli: Skull Shores Draculaura
Vanillalle kävi lähes samalla tavalla kuin Aisulle, mutta tällä kertaa sain Vanilla myyntiin asti. Kukaan ei sitten vain ostanut Vanillaa, joten päätin pitää hänet sitten itse. :) Vanillan kohdalla hiukset pikkuisen epäilyttävät, koska vaikka hän on onkin Kiinassa tehty ja kaikki sanovat ettei Kiina-nukeilla ole ongelmaa, niin Vanillan hiukset tuntuvat hassuilta hiusjuurista... Kellään muulla Kiinassa tehdyillä nukeistani hiusjuuret eivät tunnu sellaisilta kuin Vanillalla. Jos joku tietää suht hyvin miten nukkejen hiukset on Kiinassa kiinnitetty, voisiko kyseinen henkilö jakaa tietojaan minulle? Siitä olisi suuri apu minulle Vanillan suhteen. :) Tiedän, että Indonesiassa hiukset rootataan nuken päähän ja sisäpuolella heitetään sitä inhaa liimaa, joka lähtee sieltä sitten karkuteille, mutta miten sitten Kiinassa?


Alien-chan's dolls

21.
Nimi: ???
Malli: Sweet 1600 Frankie
Olin ihan innoissani, kun iskä suostui ostamaan minulle K-Cittarista sweet 1600 Frankien ilman mitään erityisempää syytä (tosin sain sitten tehdä paljon kotitöitä siitä hyvästä, mutta kumminkin...). Ja mitä sitten käykään? Liimaongelmien tullessa ilmi huomasin, että myös tämä neiti kärsi liimaongelmasta. ;____; Tällä hetkellä tämä vielä toistaiseksi nimetön neiti odottelee hiuksia ja ylipäätään kustomointia. En uskalla tehdä kasvoille mitään ennen kuin olen laittanut uudet hiukset, sillä en halua, että hiusten laiton yhteydessä vaivalla tehdyt kasvot tuhoutuisivat/kärsisivät.

Alien-chan's dolls

22.
Nimi: ???
Malli: Ghouls Rule Draculaura
Tämäkin neiti kuuluu suureen kaljupäiden laumaan, joka istua nököttää kustomoitavien hyllyllä odottaen uusia kasvoja ja hiuksia sekä omaa nimeä ja persoonallisuutta.

Alien-chan's dolls

23.
Nimi:???
Malli: Ghouls Rule Frankie
Ärsyttää... Ghouls Rule -nukeilla oli niin hauskan tavallisesta poikkeavat hiukset, mutta ne olivat samaan aikaan kaikkein alttiimpia liimaongelmille. Löysin kummaltakin joululahjaksi saamaltani GR -neidiltä pahan luokan liimaongelman. :'(  Mattel saa kyllä vielä kuulla tästä (niiden edellisten valitusten lisäksi)!!!

Alien-chan's dolls

24.
Nimi: ???
Malli: Roller Maze Operetta
Olen niin iloinen, että tämä ensimmäinen Operettani kuulu onneksi Kiinassa valmistettuihin nukkeihin. Tähän mennessä olen vasta saanut laitettua tämän neidin hiukset. Kasvot pitäisi vielä kustomoida (teen hänelle varmaankin kokonaan uudet kasvot) ja asukokonaisuus päättää. :D


Alien-chan's dolls

25.
Nimi: ???
Malli: Basic Venus
Venuksen kohdalla minulla on jo pienimuotoisia kustomointisuunnitelmia. Olen muun muassa ajatellut, että voisin peittää tuon nukkakohdan ehkä kukkasilla, taikka sitten voisin laittaa hänelle värikkään Mohair -tyylisen peruukin. :) Kasvot tulen myös tekemään uudelleen.


Alien-chan's dolls

26.
Nimi: ???
Malli: Basic Robecca
Tämän neidin kohdalla harmittaa erityisesti se, että sain kustomoitua hänet ja sitten huomasin, että hänkin kärsi siitä liimaongelmasta. -___- Joten tämäkin neiti odottaa mahdollisesti uusia kuituja. Toisaalta robotille sopisi myös elämä ilman hiuksia, mutta katsotaan nyt millaisia päätöksiä tulen tämän neidin kohdalla tekemään. :)


Alien-chan's dolls

27.
Nimi: Celeste
Malli: Skull Shores Lagoona
Celeste on kustomoinnin suhteen valmis, tosin tulen aina välillä lisänneeksi häneen jotakin. :3 Nyt olen vähän aikaa sitten lisännyt hänen kokonaisuuteensa tuon kolmen helmen helminauhan. Celeste on ensimmäinen nukke, jolta olen värjännyt hiukset. Värjäsin ne näin:
1. Sekoitin "hiusvärin" laimentamalla akryylimaalia veteen.
2. Suojasin nuken kehon kunnolla, lähes niin että vain hiukset olivat näkyvillä.
3. Levitin väriä pensselin avulla hiuksiin useaan kertaan ja harjasin hiuksia samalla (etteivät ne kuivu yhdeksi isoksi klöntiksi).
4. Annoin hiusten kuivua rauhassa, mutta harjasin ne aina säännöllisin väliajoin.

Alien-chan's dolls

28.
Nimi: ???
Malli: Coffin Bean Clawdeen
Coffin Bean Clawdeen odottelee vielä kustomointisuunnitelmien syntymistä. Sen voin kyllä jo sanoa, että teen nuo huulet uudelleen...

Alien-chan's dolls

29.
Nimi: Luna
Malli: Roller Maze Ghoulia
Luna on valmis. Kustomoinnin suhteen minulla ei ole mitään tehtävää Lunalle. Pitäisi varmaan taas joku päivä kuvailla Lunaa.. :D

Alien-chan's dolls

30.
Nimi: Cinnamon
Malli: Skull Shores Draculaura
Minun pitäisi pikkuisen korjailla Cinnamonin vaatteita, ja hiuksia pitäisi myös vähän laittaa. :3 Ja voisin ehkä laittaa Cinnamonille myös kynsilakat sillä Vanillallakin on.

Alien-chan's dolls

31.
Nimi: Katrina
Malli: Scaris Skelita
Kat on nyt valmis, joten hänen suhteensa minulla ei ole mitään tehtävää. Tosin pitänee vaihtaa hänen omat vaattensa noiden vaatteiden tilalle, jotka ystäväni Ninnuli puki Katille. :3 On tuo kyllä suloinen asukokonaisuus, mutta Katin on jo aika vaihtaa omat vaatteensa takaisin...

Alien-chan's dolls

32.
Nimi: Mei
Malli: Basic Meowlody
Tämä neiti on vielä tarkkailussa liimaongelman varalta. Mikäli hänelle ei tule liimaongelmaa, voin hyvillä mielin aloittaa kustomoinnin. :3 Mutta pelkään pahoin, että liimaongelma tulee iskemään jälleen. ;___;

Alien-chan's dolls

33.
Nimi: Pei
Malli: Basic Purrsephone
Tämäkin neiti on vielä tarkkailussa mahdollisen liimaongelman varalta, mutta jos hänellä ja hänen kaksoissiskollaan ei ilmene mitään, pääsen kustomoimaan nämä kissakaksoset. :)

Alien-chan's dolls

34.
Nimi: Cabriella
Malli: Skull Shores Lagoona
Omistaja: Pikkusiskoni Puupi
Puupi on sitä mieltä, ettei minun (vielä ainakaan) tarvitse tehdä hänen Cabriellalleen mitään, joten yksi kustomoitava nukke vähemmän OwO! Kyllä minä sain pisamat poistaa häneltä, mutta muuta ei nyt ainakaan toistaiseksi ole tarvinnut tehdä.


Alien-chan's dolls

35.
Nimi: ???
Malli: Roller Maze Frankie
Tämän neidin kohdalla suunnitelmissa on hiustenvärjäys ja uusien kasvojen tekeminen + asukokonaisuuden luominen yms.

Alien-chan's dolls

36.
Nimi: hänestä tulee Yuki, jos se ei haittaa ystävääni Deathneaa. Mutta jos se haittaa, tämän neidin nimi on edelleen sitten auki.
Malli: Picture Day Abbey
Kustomoinnin osalta tämä neiti on valmis, ja siksi toivonkin todella etten tule löytämään häneltä joskus liimaongelmaa. u___u

Alien-chan's dolls

37.
Nimi: ???
Malli: Ghouls Rule Cleo De Nile
Tämän neidin kustomointisuunnitelmissa on tehdä vain kasvot uudelleen, jolloin neiti saisi pitää alkuperäisen asukokonaisuutensa. :3 Ainoastaan kasvojen kustomointi edellyttää toki sitä, ettei tälläkään neidillä ilmenisi liimaongelmaa. Mutta sen näkee sitten ajan kuluessa...


Alien-chan's dolls

38.
Nimi: ???
Malli: Skull Shores Ghoulia
Tämä neiti tarttui mukaani Prismasta halvan hintansa takia (14.90 euroa!!!). Olin muutenkin jo pidemmän aikaa harkinnut tämän neidin ostamista, sillä hän on todella hyvä custompohja. nwn

Alien-chan's dolls

39.
Nimi: Airi
Malli: Dot Dead Gorgeos Operetta
Olen tässä hiljattain saanut kustomoitua Tallinnasta ostamani Operettan, joka sai sitten nimekseen Airi. :) Airista on pian tulossa lisää kuvia :D !!!

Alien-chan's dolls

40.
Nimi: Sofi
Malli: Dot Dead Gorgeos Spectra
Omistaja: Pikkusiskoni Puupi
Puupi ei ole vielä oikein päättänyt mitä haluaa minun tekevän Sofilleen, joten katsotaan mitä Puupi oikein keksii ;)

Huhuh! minulta meni monta tuntia tämän postaukseen tekoon, mutta sainpas käytyä kaikki 40 nukkea yksitellen läpi, vihdoinkin! :D

-Alien-Chan

Muistakaahan  kommentoida!

43 kommenttia:

  1. Vaude, tosi hienoja o__o teethän postauksen sitten myös vasta kustomoiduista nukeistasi? Koska haluaisin nähdä etenkin tuota Airia lähempää owo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 Airista on tulossa lisää kuvia piakkoin ;)

      Poista
  2. Oh, ihania. :) Mulle tulee jotenkin Anthonystä mieleen Johnny Depp. :DD

    VastaaPoista
  3. Mion siipien pinkki hyppii vähän silmille, saattais olla hieno jos pinkit kohdat spraymaalais sinisiksi (samaa sävyä kun hiuksissa) :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pikkuisen suunnitelmissa moinen, mutta katsotaan antaako puupi luvan ja saanko minä moisen aikaiseksi ;)

      Poista
  4. Eiks Ghouls Rule Cleo ja Picture day Abbey ole tehty indonesiassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu molemmat on Indonesiassa tehty :( Tarkkailen nyt tilannetta mahdollisen liimaongelman varalta...

      Poista
  5. Suosittelen Cleon helminauhan matskuksi siimaa :D Kestää ja kun tekee kunnollisen solmun niin ei aukeakaan. Itse olen näin pelastanut pari ihan omaani helminauhaa.
    Ja kiina-nukeissa on käytetty perinteistä roottausmenetelmää, jossa hiukset muodostaa silmukkaa pääkopan sisään. EIkä niissä perinteisesti käytetä liimaa. Tosin, olin jostain (kai) viime vuoden puolella lukevinani, että Mattelin uusimmissa nukeissa myös kiinavalmisteisissa olisi saattanut esiintyä liimaongelmaa. Tästä en ole enää kyllä yhtään varma ja toivon ettei niin ole. Pitäisi tutkailla tarkemmin tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla tuota siimaa, jospa ne helmet sitten pysyisivät Cleon menossa mukana ;)

      Juu, itsekin muistelin jotain tuollaista, mutta Vanillan kohdalla pikkuisen huolestuttaa, sillä hiusjuuret tuntuvat pikkuisen tahmaisilta O.O! No täytyy varmaan ottaa Vanillan pää irti ja tutkia mitä sieltä löytyy...

      Poista
  6. Saanko ehdottaa coffiin beanille nimee?
    Cafge
    Gafe
    Cof-Clau
    Claudiana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai clawdiana?

      Poista
    2. Juu nimiä saa ehdotella kaikille nimettömille neideilleni :)

      Poista
  7. Ihania nukkeja jokainen ja oot kustomoinut noin hyvin.....Ihanaa!

    En tiedä mikä vanillassa on niin ihanaa mutta hän on lempparini:)

    VastaaPoista
  8. Tosi harmi että sulla on noinkin paljon liimapäitä! Itselleni on sattunut vain kolme liimaongelmaista yksilöä (Basic Rochelle, Basic Ghoulia ja Basic Spectra). En tosin aio tehdä niille hiuksille mitään, kun tuo ei minua itseäni häiritse. Johtunee varmaan siitä etten touhuile nukkejeni kanssa yhtä paljoa kuin sinä, pidän ihan koristenukkeina vaan lähinnä.

    Luin muuten jostain että joku oli kokeillut Rochellelleen kuivashampoota, ja se oli auttanut pitämään liimat poissa! :o En tosin tiedä oliko hän suihkuttanut sitä jo ennen liimojen esiintuloa, vai silloin kun ne olivat jo tulleet. Koska jos ne eivät olleet vielä tulleet, niin voi olla mahdollista että nukelle ei olisi ilman kuivashampootakaan tullut liimaongelmaa... Hitsit, nyt jäi häiritsemään se että milloinka hän sitä suihkutti, menenkin etsimään sitä juttua täältä internetin ihmeellisestä maailmasta :D --->

    Ainiin, ja ihana kokoelma siellä! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liimaongelma on kyllä todella ikävä ja minun mielestäni kaikkien liimaongelmaisten monstereiden omistajien olisi hyvä tehdä asialle ajoissa jotain ettei liima pääse leviämään liikaa ;(

      Vai kuivashampoota? no voisihan sitä kokeilla mahdollisesti jolle kulle :)

      Kiitos :D

      Poista
    2. Jotkut on myös talkkia käyttäny liimaongelman hoitoon tuon kuivashampoon tapaan. Ovat tupsutelleet sitä hiuksiin tahmaisuuden ilmestyessä, ilmeisesti aina niin kauan kuin ongelmaa ilmenee uudelleen ja uudelleen. Nämä kun ei kerrasta poista ongelmaa.

      Poista
    3. Niin tuollainen ratkaisu tapa on kuin siirtäisi ongelman ratkaisua koko ajan huomiseen. Ikävää että ongelmasta pääsee eroon vain poistamalla ongelman lähteen eli liiman nuken päänsisältä :( Miksi Mattel ylipäätään käyttää liimaa nukkejen hiusten kiinnitykseen?

      Poista
  9. Oih, ihana postaus:-) huomasin ihmeekseni, että et ole muokaannut Angeligaa silmista ja suusta ollenkaan(?) Airin silmät ovat todella nätit ja Sofi on kaikin puolin täydellinen( vaatteista ja tukasta)


    Nuottiteline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ole raaskinut kustomoida Anceligaa yhtä paljon kuin uudempia nukkejani, johtunee siitä että Anceliga on kolmas nukkeni ;)

      Poista
  10. kivaa luettavaa :)) siltä löyty muutama, ainaki neljä, mun stailaama nukkeakin XDD
    ~Ninnuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aha ha hah, kiitos ja kiitos myös stailauksesta XDD

      Poista
  11. Ihana idea tämmöinen! En edes muista mitä nukkeja sulla on. Helpottaa huomattavasti, kun pitää varmaan valita uudestaan miittiin osallistujat. Osahan on nääs kaljuja. Eikö olisi järkevämpää ostaa Reika-neidille Satsukin sijaan uusi keho? Olisi sitten joka kohdasta saman värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mistä miitistä puhut OwO? Reika-neidille ei olisi järkevää ostaa uutta kehoa, koska mekko on ommeltu suoraan tuon kehon päälle...

      Poista
    2. Mini miitistämme kun pääsen sinne päin.

      Poista
  12. Heei laitahhan kun oot kustomoinut muutkin nukkesi niin postaukset ja varsinkin haluaisin nähän SS-Ghoulian kustomoinnin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toki postaan heti kun saan kustomoitua lisää nukkejani, Airistakin on tulossa kuvia ja paaaljon ;) ja minulla pikkuisen suunnitteilla tälläinen samantyyppinen postaus sitten kun olen saanut kaikki kustomoitua :D

      Poista
  13. Sulla on kyllä ihana nukkekokoelma. Jahka jonain päivänä saat kaikki kustomoitua valmiiksi olisin kyllä niin iloinen ♥ Kenet aiot kustomoida seuraavaksi ?
    Innolla odottaisin ainakin Angelican ja Chikan kustomeja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 En tiedä vielä kuka päätyy seuraavaksi kustomoitavaksi, se riippuu kyllä paljon siitä, että miten minulla on aikaa ja tarvikkeita :) Anceligan ja Chikan kohdalla odotan että saisin tilata heille uuudet kuidut, joten heidän kustomoinnin aloittamiseen menee vielä paaaaljon aikaa...

      Poista
  14. ihaniaa!!! Kävisikö Robekan nimeksi shiita ja se tietääkseni tarkoittaa japaniksi peltiä.:-) t. Roksi




    VastaaPoista
  15. yhyy alien miks et vastaa mun sähkäriin :( muutes tuleeko blogikuvat kun nuket ovat vielä siellä vai vasta kun ovat päässeet kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan sinulle sitten kun neidit lähtevät postin kyydissä kotimatkalle, en yksinkertaisesti ehdi kommentoimaan sinulle sähköpostitse jokaista kustomoinnin vaihetta ;)

      Poista
  16. Hei,kävisitkö katsomassa tämän postauksen?

    http://lapasenmonsterit.blogspot.fi/2013/04/ghoulian-uusi-naama.html#comment-form

    siellä minä kiittelen sinua ja kyllä se on sen veroista!

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn kyllä lukemassa kaikkien seuraamieni blogien uusimmat postaukset kun kirjaudun bloggeriin sisään, joten ei tarvitse tulla tänne muistuttelemaan ;)

      Poista
  17. Kyllä on paljon nukkeja! Ja hienoja!:)

    Kommentoisitko blogiini?

    http://pinkunmhnuket.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ja kommentoin silloin kun kommentoin, joten ei tarvitse tulla erikseen pyytämään kommenttia, jookos nwn?

      Poista
  18. paljonko maksaa tuoda sulle yks nukke kustamoitavaksi liima ongelman takia leikkaisiot hiukset siltä pois poistaisit liiman sen päästä ja laittaisit lanka hiukset valkoiset kun voisin lähettää rochellen sinulle kustamoitavaksi liima ongelman takia.

    VastaaPoista
  19. Celestestä tulee mieleen Comission-lagoona for Chantal saman tyyppiset silmät eli ihanat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English