tiistai 15. lokakuuta 2013

Angelica on valmis!


Sain Angelican tänään valmiiksi :) Vihdoinkin Angelica pääsi pois kustomointihyllyltäni ja muuttamaan nukkekaappiini asumaan muiden nukkejen kanssa.

Anceliga 

Tässä vielä Angelica ennen re-roottaamista. Tosiaan jouduin ajelemaan hänet kaljuksi viime tammikuussa liimaongelman vuoksi, Angelicalla oli yksi pahimmista liimaongelmista mitä nukeiltani löysin :(

Angelica 

Angelica re-roottaamisen jälkeen :) Re-roottaminen oli nopeampaa kuin mitä olin ajatellut. Aloitin Angelican re-roottaamisen perjantai iltana ja sain hänet valmiiksi jo sunnuntai iltana (en tietenkään re-rootannut yötä päivää, koska minulla on muutakin elämää...). Re-roottaminen tuntui minun mielestäni nopeammalta kuin villalanka tukan tekeminen MH nukelle, mutta molemmat tekniikat taitavat loppujen lopuksi vaatia ihan yhtä paljon kärsivällisyyttä.

Angelica 

Angelican hiusten sävy on pikkuisen vääristynyt näissä kuvissa :(  Laitoin Angelicalle Buttercup Blonde (aika blondi sävy) ja Honey Blonde (maantien värinen ruskea-blondi) nimisiä Saran kuituja. Niiden lisäksi laitoin Angelicalle myös Pink Sugar (vaaleanpunainen) nimistä Nylon kuitua. Eri kuiduista yms. tulossa lisää re-root tuto postauksessa ;)

Angelica 

Tässä kuvassa Angelican hiukset ovat lähemmäs oikean sävyiset :)

Angelica 

Joku takuulla miettii kuinka hyvin nuo itse kiinnitetyt hiukset sitten pysyvät nuken päässä? Ne pysyvät hyvin nuken päässä, jos ne kiinnittää oikein. Minä en ole vielä onnistunut irroittamaan Angelican päästä yhtäkään hiustupsua :)

Angelica 

Dollyhairin kuitujen laatu on ihana, Angelican hiukset ovat todella kiiltävät, pehmeät, suorat ja helposti muotoiltavat :) Eivätkä ne myöskään tunnu sotkeentuvan helposti.

Angelica 

Vielä yksi ennen kampauksen ja lopullisen ulkoasun tekoa otettu kuva :)

Angelica 

Kuten Sylvanian Families lelukauppa postauksessa mainitsin että löysin ostosreissulta myös jotain kivaa monstereille. No löysin HongKong tavaratalosta nukkejen juhlamekkoja hintaan 2,95e kpl. Eiväthän nämä mekot suoraan istu monstereille, koska ne on tarkoitettu lähinnä vanhemmille barbie nukeille (sen voi päätellä rintamuksen koon perusteella). Mutta näistä saa helposti ommeltua monstereille sopivia :) Ostin tuon vaaleanpunaisen mekon nimenomaan Angelicalle. Vihreästä en vielä tiedä kenelle se tulee menemään, mutta eiköhän sillekin löydy pian omistaja ;)

Angelica 

Angelica valmiina uudessa kampauksessaan ja mekossaan :D

Angelica 

Leikkasin ja kiharsin Angelican uudet hiukset. Sen jälkeen asettelin pikkuisen kiharoita paikoilleen ja lisäsin kukat. Tuohon kyllä upposi hiuslakkaa, koska halusin varmistaa että Angelican kiharat tulevat säilymään vielä pitkään :)

Angelica 

Minulla ei ollut aavistustakaan onnistuisiko Angelican uusien hiusten kihartaminen, onneksi se onnistui oikein hyvin ilman ongelmia.

Angelica 


Angelica 


Angelica 


Angelica 


Angelica 

Koitin tässä josko saisin Angelican hiusten kolmivärisyyden näkymään paremmin. Jos katsoo oikein tarkasti voi nähdä hiusten erisävyt.

Angelica 

Tästä sen voi nähdä myös, jos katsoo oikein tarkasti :)

Angelica 


Angelica 


Angelica 


Angelica 


Angelica 

Angelican uusi mekko on tosiaan Barbeille suunnattu prinsessamekko, jonka ompelin Angelicalle sopivan kokoiseksi.

Angelica 

Ompelin mekon takaa pienemmäksi, leikkaamalla kaistaleen yläosasta pois ja ompelemalla loven umpeen.

Angelica 

Ompelujälkeni näkyvät onneksi vain vähän. Samalla kun ompelin loven umpeen, taitoin pikkuisen mekon keskiosaa kasaan, jolloin siihen syntyi vyötärölle nauhan tapainen osa. Siten sain samalla myös lyhynnettyä mekkoa enemmän Angelicalle sopivaksi.

Angelica 

Ompelin myös mekon kiertävän pitsin takaa kiinni, koska alunperin pitsi oli kummallisesti auki takaosasta, jolloin pitsi repsotti rumasti.

Angelica 

Siirsin mekon edessä olleen rusetin mekon sivulle, koska se näytti edessä pikkuisen hassulta.

Angelica

Olen nyt todella iloinen ja tyytyväinen kun sain vihdoin ja viimein Angelicani valmiiksi :) Mitä pidätte valmiista Angelicasta?

-Alien-Chan

muistakaahan kommentoida!

56 kommenttia:

  1. Aww neidistä tuli todella upea! :3
    Olisi kyllä hauska nähdä miltä noiden hiusten re-roottaaminen näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww,Angelicasta tuli ihan mega söpö!! Kenelle aiot laittaa uudet hiukset seuraavaksi???

      Poista
    2. Kiitoksia :)
      Teen re-roottaamisesta tuton tässä lähipäivinä ja pyrin kuvaamaan hyvin yksityiskohtaisen tuton. Ja näillä näkymin seuraavaksi hiukset tulee saamaan Tooru :D

      Poista
  2. Naaw, tulipas lutuinen! n u n
    Laitotko hiuskuidut samalla tavalla nukenpäähän kuin villalanka hiukset ? :3
    Jään innolla odottamaan että muutkin nuket valmistuvat koska jos jälki on näin hienoa niin kohta makaan tossa lattialla tajuttomana Cx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :))
      Ei, niitä ei kiinnitetä samalla tavalla (sen voi toki tehdä niin, mutta se on työläämpää ja hitaampaa) vaan kiinnitän ne re-root-toolilla. Teen siitä tuton tässä lähipäivinä :3

      Poista
  3. Oijoijoi! Mitä menit tekemään!... NIIN IHANAN NEIDON!!
    Joo, siis tosi suloinen/nätti!

    VastaaPoista
  4. Wow!! Angelicasta tuli ihan superhyper suloinen!!! oot tosi taitava!!

    VastaaPoista
  5. Upea!!!!
    Parempi kuin vanha Angelica!!!!!
    Noi Dollyhairin kuidut on kyllä huippulaatuiset!!!!!!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Täydellinen!! :)) Siis noi hiukset ja mekko on ihanat! <3 Annoit mulle taas inspistä ;-)

    VastaaPoista
  8. Ihanan täydellinen Angelica!! ♥♥♥ Oot todella taitava :)

    VastaaPoista
  9. Vautsi, ihan sairaan ihana lopputulos! Mieleen tulee ehkä vähän Celeste, siis noista kampauksista:)

    VastaaPoista
  10. TODELLA upea!!!! Ihana kun neiti Angelica sai hiukset päähän :)

    VastaaPoista
  11. Angelicasta tuli oikein sievä neitonen :3 Olis itekkin kiva kokeilla Re-Roottaamista, mut mun kärsivällisyys ei sitä kestäos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 Re-roottaaminen on nopeampaa kuin luulisi, joten kyllä varmaan kärsivällisyytesi riittäisi siihen ;D

      Poista
  12. Angelicasta tuli todella kaunis, ja heti yksi lempparinukeistani sulta :3

    VastaaPoista
  13. Sairaan ihana Anceliga! :)

    VastaaPoista
  14. Upea!! Mekko on aivan ihana, ja hiukset erityisesti! :O Nuo hiukset näyttää siltä että ei uskoisi että ne on "itse tehty" jossei tietäisi. :) Tee joskus ohje re-roottaamisesta ja tuon kampauksen tekemisestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Re-roottaamisesta on tulossa tuto tässä lähipäivinä (riippuen siitä kuinka nopeasti saan Toorun valmiiksi). Tuo kampaus ei ole sen kummalisempi kuin että olen laittanut Angelicalle ponnarin ja kihartanut hiukset, ohjeet nukkejen hiusten kihartamiseen pitäisi löytyä tuolta kustomointinurkan puolelta ;D

      Poista
  15. Aww.. Niin suloinen haluaisin vain ottaa tuon ja halata :3

    VastaaPoista
  16. ooh kuinka kaunis olento hän onkaan

    VastaaPoista
  17. sä oot kyllä aivan älyttömän luova! :'o ♥ aivan upea kaunotar angelicasta tuli, kivaa nähdä häntäkin pitkästä aikaa (:

    VastaaPoista
  18. Oioioioioioioioioiiii!!! IHANA PIKKU PRINSESSA!

    VastaaPoista
  19. Aaww Angelica on niin sulonen, että mä halkeen. :3 Ihanat värit hiuksissa, upee kampaus, ihana mekko, Vompatti kuolee tuollaisen suloisuuden edessä. Mekot oli kyllä tosi hyvä löytö, vois iteki käydä Hongkongissa ettiin noita. :3

    Mitä sä teitkään Alien, nyt lempinuken päättämisestä tuli entistä vaikeempaa D:

    VastaaPoista
  20. Vastaukset
    1. Muuten mitä kuituja tilasit sieltä? :3

      Poista
    2. Tilasin sieltä nylon ja saran kuituja :3

      Poista
    3. Hyvä laatuisia ovat, kuten varmaan kuvista näkyy Angelican hiukset kiiltävät kauniisti :)

      Poista
  21. Upeat hiukset kieltämättä. :3

    VastaaPoista
  22. Ihana Angelica! Mistä siis ostit nuo kuidut? Minä en löydä mistään päin Suomea hyviä kuituja nukeille :/ Osaisitko suositella jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ostin kuidut dollyhair.com :sta (linkki löytyy Puron Ametisti on kustomoitu + tilaukseni on saapunut :) -postauksesta) joka sijaitsee Yhdysvalloissa. Suomessa ei liiemmin taideta myydä hyviä kuituja nukeille?

      Poista
    2. http://aviksenpaja.fi/shop/index.php/

      Aviksen pajalta saa kuituja - ihan Suomesta!

      Poista
  23. Kiitos kaikille ihanista kommenteista :))

    VastaaPoista
  24. Hei mites, voiko nukelle tehdä uudet huulet vesiliukoisilla puuväri kynillä (akvarelli kynillä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voi tehdä, mutta jälki ei välttämättä ole yhtä siistiä kuin kuivapastelliliiduilla tehtäessä :)

      Poista
  25. Tulipa siitä hieno! :)

    VastaaPoista
  26. Onpa Angelica ihana milloin teet kysymyspostauksen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyspostaus on pian valmis ;) enää vastaukset vain pariin kysymykseen ja sitten :D

      Poista
  27. Oi Angelica näytää ihan prinsessalta, hän on todella kaunis :3 <3

    VastaaPoista
  28. Piitääpä ruveta nimittämään Angelicaa pikku prinsessaksi, kun tyttö sellainen onkin :_D

    VastaaPoista
  29. Ainoa kaunis monster high jonka olen koskaan nähnyt...
    t. Uya

    VastaaPoista
  30. Angelican uusi tyyli on aivan uskomattoman ihana!!

    VastaaPoista
  31. Tosi kaunis lopputulos! Kampaus on ihan superihana!! <3

    VastaaPoista
  32. Rakastan Angeligaa!<3 Haluun kans<3! Alien oot uskomattoman taitava!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English