tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ghouls Alive Spectra -tutkimista ja kustomointia


Juhannuksena oli mukavasti aikaa nukkejen kustomoinnille, mutta keskeneräiset kustomointiprojektini (esim. kaljut nukkeni kustomointihyllyllä) eivät jaksaneet innostaa. Päätin sitten, että voisin avata yhden korvausnukeistani (korvausnuket = Norstarilta korvauksena minulle saapuneet nuket). Päätin tutustua Ghouls Alive Spectraan.

Ghouls Alive 

Ghouls Alive Spectra on kiehtonut minua jo pidemmän aikaa. Mielenkiinto johtunee pakkauksesta (poikkeaa huomattavasti muista MH -nukkepakkauksista) ja nuken muista MH -nukeista poikkeavista ominaisuuksista.

Ghouls Alive 

Pakkaus oli yllättävän tyhjä :( vain nukke ja kummallinen ständi. Nuken ja ständin lisäksi ei tullut edes hiusharjaa.

Ghouls Alive 

Nuken käyttöohjeet...Tuossa näkyy myös miten kummallinen ständi toimii.

Ghouls Alive 

Käyttöohjeisiin sisältyi tietenkin myös paristojen vaihto-ohjeet. Paristojen sijainti yllätti minut. Ajattelin, että paristot olisi sijoitettu joko nuken selkään tai päähän (pään valtavan koon perusteella voisi luulla että patterit ovat siellä..).

Ghouls Alive 

Nukke ulkona pakkauksestaan ständissään. Tuo ständi on kyllä mukavan huomaamaton ja nuken saa asetettua helpommin tuohon ständiin kuin niihin, joita yleensä tulee tavallisten Monster High -nukkejen mukana.

Ghouls Alive 

Tuollaiselta ständi näyttää koottuna :)

Ghouls Alive

Nukkeen tosiaan syttyy siniset valot käsiin ja jalkoihin. Valojen lisäksi nukke pitää sanoin kuvaamattoman ärsyttävää ääntä (aavemainen ulina?). Valoja pidän vielä hienona ominaisuutena, mutta ääni on jo pikkuisen liikaa.

Ghouls Alive

Toisenlainen ständi ei ollut tämän nuken kohdalla ainut yllätystekijä. Ständiä suurempi yllätys oli se, että nukella ei ole niveliä (paitsi lonkat, kaula ja olkapäät, mutta ne liikkuvat sen verran vähän, ettei niitä voi oikein laskea kunnon niveliksi). Toisin sanoen nuken jalat ja kädet liikkuvat ees taas, mutteivat sitten sen kummemmin (tämä neiti ei voi mm. istua). Myös pää liikkuu vähän puolelta toiselle, muttei alas-ylöspäin suunnassa ollenkaan.

Ghouls Alive

Jaloissa ei tosiaan ole niveliä polvien kohdalla, toinen jalka on suorana ja toinen pikkuisen koukistettuna.

Ghouls Alive

Nukke ilman vaatteita. Valo- ja ääniefektit "heräävät henkiin" tuota vatsassa olevaa nappia painamalla. Sain sätkyn, kun unohdin koko efektin ja tulin vahingossa painaneeksi tuosta napista.. :(

Ghouls Alive

Paristot sijaitsevat käyttöohjeiden mukaisesti nuken jaloissa, toisella puolella kaksi pikkuparistoa ja kuvassa näkyvällä puolella yksi.

Ghouls Alive

Valoefekti syntyy nuken nivelten kohdalle upotettujen lamppujen avulla. Aika ovelaa, jos minulta kysytään, koska näin läpinäkyviin osiin joihin valoefekti halutaan ei tule näkyviin lamppuja tai johtoja yms.

Ghouls Alive

Nukke "purettuna" eli kaikki irti lähtevä on otettu irti. Yllättävää etteivät nuken korvakorut ole ollenkaan irroitettavissa.

Ghouls Alive

Sitten bongasin nuken otsassa menevän pikkuisen auenneen sauman, kyllähän sitä piti lähteä tutkimaan lähemmin. Avasin saumaa pikkuisen lisää, koska minua kiinnosti mitä nuken pään sisästä löytyisi. Pään sisällä oli vain nuken tekniikkaa niin huolellisesti koteloituna etten päässyt edes käsiksi siihen.

Ghouls Alive

Nuken takaraivo, oli.. kovin mielenkiintoisen näköinen. Nuken päätä kiinni laitettaessa osa hiuksista on näemmä livahtanut sauman väliin. Takaraivossa on myös ääniefektin kuuluvuuden takaavat reiät.

Ghouls Alive

Suljin avaamani sauman uudelleen erikeepperillä. Pikkuisen jäi harmittamaan, etten onnistunut avaamaan saumaa kokonaan jolloin olisin nähnyt kunnolla nuken pään sisään.

Ghouls Alive

Nuken perusteellisen tutkimisen jälkeen päätin kokeilla nuken kustomointia. Tämän nuken kustomoinnissa minua eniten epäilytti se, että nuken pää on samaa materiaalia kuin nukkejen vartalo yleensä, eli kovaa muovia.

Ghouls Alive

Poistin nuken silmät ja kulmakarvat asetoonittomalla kynsilakanpoistoaineella.

Ghouls Alive

Nuken tavallisesta poikkeavan pään muovin ja kynsilakanpoistoaineeni välillä ei onneksi tapahtunut mitään kemiallista reaktiota.

Ghouls Alive

Kuivapastelliliiduista raastettua pölyä ja meikkisivellin, jolla yleensä levitän pölyn nukkejen kasvoihin.

Ghouls Alive

Liitujen pöly tarttui todella huonosti nuken kasvoihin. :( Toisaalta se oli ihan odotettavissa, kun kyseessä on noin kova muovi.

Ghouls Alive

Myös akvarellikynät, joilla piirrän kasvojen yksityiskohtaisimmat alueet (kuten silmät) eivät oikein ottaneet tarttuakseen.

Ghouls Alive

Monen kerroksen jälkeen värit alkoivat joten kuten näkymään nuken kasvoissa. :)

Ghouls Alive

Suojasin nuken kasvot spray-mattalakalla, heti sen jälkeen kun värit näkyivät mielestäni tarpeeksi.

Ghouls Alive

Pienimuotoisen kustomoinnin jälkeen päätin pukea neidiln ylle Norstarin korvauksessa mukana tulleen Spectran vaatesetin.

Ghouls Alive

Aaveneiti valmiina.

Ghouls Alive

Harmittaa, ettei tätä neitiä tuon paremmin pystynyt kustomoimaan kovan muovin vuoksi.

Ghouls Alive

Toinen, mikä pikkuisen harmittaa myös on se, että tästä neidistä ei saa kovinkaan erilaisia kuvia, nivelten puuttumisen vuoksi.

Ghouls Alive


Ghouls Alive

Minulle tulee tästä nukesta enemmän mieleen figuuri kuin nukke. Saatta hyvin ollakin, että tämä neiti päätyy enemmin hyllyn päälle koristeeksi kuin nukkekaappini asukkaaksi.

Ghouls Alive

Mitä mieltä olette Ghouls Alive Spectrasta?  Entä muista Ghouls Alive -nukeista? onko kellään kokemusta tästä samaisesta nukesta tai muista Ghouls Alive -nukeista?

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida :)

52 kommenttia:

  1. En ole ikinä livenä nähnyt tuollaista Spectraa... En osaa sanoa kovin mitään mutta tuo pipo (ainakin näyttää pipolta) sopii hyvin noiden hiusten kanssa! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyseessä on vaatesetin mukana tuleva huivi, ei pipo ;))

      Poista
    2. Joo huomasinkin jälkeenpäin :D

      Poista
  2. ei ole kokemusta ja en aijo hankia yhtään mh alive nukkea koska en tykkää niistä minusta ne ova rumia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en ole ollut aikeissa hankkia omilla rahoillani, mutta tämä yksilö sattui tulemaan muiden korvausnukkejen kanssa. Ihan mielenkiintoinen tutkimuskohde, mutta ei tästä nukesta oikein muuta irtoa ja nivelten puuttuminen on pitkä miinus :(

      Poista
  3. eiks ookkin kivan tönkkö mutta siihen tottuu (onneksi...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kivan tönkkö nukke on. Tälläkin hetkellä neiti vain seisoskelee ständissä...No toivon todella, että nuken tönkköyteen tottuu :)

      Poista
  4. Milloin uus postaus?! Mahdollista nopeesti! :D

    VastaaPoista
  5. Noinko huonosti kustomointi tarvikkeet nukkeen tarttuu? ;_;
    Tyhmää että polvet eivät edes liiku (pidin sitä mh nukkejen erikoisuutena)
    Jaa-a tämä on minusta aika tyhmää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu noin huonosti tarttuvat (u___u)
      Sanopas muuta, mitä iloa on nukesta jota ei saa liikuteltua kunnolla? no ehkä keksin tuohon kysymykseen vastauksen joku kaunis päivä :)

      Poista
  6. Mä en tajua... Mitä iloa on noin tönköstä nukesta:D Etenkin jos se on kuvaus käyttöön. Hmmm... Onneks kaikkeen tottuuu <3 Ihanan meikin neidille teit <3

    VastaaPoista
  7. Pienoinen vinkki kovan muovin kustomointiin: suihkuta pohjalle ohut kerros suojalakkaa, tekee pinnasta "rakeisemman", jolloin väreillä on jotain mihin tarttua ;) Samaista tekniikka käytetään BJD:issä helpottamassa värin tarttumista (värikerrosten välillekin voi suihkuttaa lakkaa jolloin saa taas lisää väriä tarttumaan) mutta myös suojaamassa nukkien aavistuksen huokoista hartsia (ei sitä paljain silmin huomaa) värin "imeytymiseltä" näin ollen mahdollistaen myös myöhemmät uusintameikit.
    Aika jännä tuo nivelten puuttuminen, mut tekniikan rajoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta vinkistä, siitä tulee olemaan minulle paljon hyötyä :)
      Jep, mielestäni myös jännä ratkaisu ja ymmärrän, että tekniikka rajoittaa nukkea tietyn verran. Mutta periaatteessa kun lamput, joilla valoefektiluodaan, ovat polvensisällä, olisi pienimuotoinen polvinivel ollut mielestäni ihan mahdollinen.

      Poista
    2. Jeah... Mutta polvinivelen osat ois saanu valon reagoimaan eritavalla ja ne ois paljastanu kaikki mahdolliset pinnat nivelen sisästä, jolloin tuollainen tasainen valo ei onnistu. Tai näin ainakin mun pää asian nyt käsittää :D Mut joo, nivelet ois kyllä aika päheys.

      Poista
  8. Voiko tuolle Spectralle antaa nimiehdotuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta kai voi antaa, jos sattuu olemaan hyviä nimeä mielessä :D

      Poista
  9. Minun mielestä nuo Ghouls Alive nuket ovat kauheita:( Ei siis pahalla niille jotka omistavat ne. Olen sita mieltä ettei onnistunein kustomisi ( luultavasti johtuen huonosta muovista) mutta ei nyt rumakaan.

    Nuottiteline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ainut, joka on sitä mieltä :) Olen iloinen ettei korvausnukkejen mukana tullut Ghouls Alive Clawdeenia, koska se olisi ollut minulle yhtä tyhjän kanssa. Ghouls Alive Spectraan ja Frankieen koitan tottua parhaani mukaan...Itse olen myös samaa mieltä siitä ettei tämä neiti kuulu onnistuneimpiin kustomeihini, mutta aivan kuten sanoit ei se rumakaan ole :D

      Poista
  10. Ghouls Alive Frankie on ihan hauska kun muovin alta pilkottaa valojen välkkyessä luut :)
    Mutta en usko ikinä itse hankkivani mitään näistä. En ole ikinä lapsenakaan osannut arvostaa sellaisia leluja jotka nappia painamalla leikittävät itse itseään O_o
    Ghouls Alivet eivät tietenkään ole pahimmasta päästä mutta koen pärjääväni ilman ääni ja valo efektejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ainut, joka ei lapsenakaan ollut kiinnostunut tämmöisistä "paina minua" -leluista. Kyllä se on hauskempaa itse leikkiä leluilla kuin että lelut leikittävät itseään taikka yrittävät saada sinut leikkimään. Kuka edes sai idean, että hei laitetaan tuohon välkkyvät valot, lapset takuulla pitävät! No ehkä jotkut lapset saattavat pitääkin, mutta minä en ainakaan ole koskaan pitänyt (päinvastoin osa "paina minua" -leluista oli lähes pelottavia kun olin pieni...etenkin ne jotka yksinään rupesivat meluamaan lelukaupoissa kun käveli ohi..)
      Jep jep kyllä sitä pärjää ilmankin noita efektejä, kyllähän me nukkeharrastajat olemme tähänkin asti pärjänneet ilman :D

      Poista
  11. Aika "kakka" nukkeja. Ihan liian tylsiä, herkkiä ja meluisia minulle. Tylsiä, koska eivät tee muuta kuin loistavat ja meluavat. herkkiä, koska kun yritän taittaa jotain kohtaa "Kyllä se menee" se katkeaa. Ja meluisia, koska on se aika pelottavaa, kun yhtä äkkiä tuollainen rupeaa ulisemaan tai jotain. Miksi tuollaisia on pitänyt keksiä?

    Tutkin pitkään noita kuvia ja tuli mieleen kysymys, että onko nukella ollenkaan kenkiä vai laitoitko sille nuo korut pelkästään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta. Itse sain aikamoisen sätkyn tuossa nukkea tutkiessani kun unohdin koko valo-ääni-ominaisuuden ja painon vahingossa nuken vatsaa (-___-)' pikkusiskoani nauratti kovasti kun säpsähdin nuken alkaessa välkkymään ja ulisemaan...

      Nuken mukana tulivat nuo kuvissa näkyvät violetit kengät ja vaatepakkauksen mukana tuli läpinäkyvät kengät. Mutta päätin jättää neidin ilman kenkiä, koska pelkät ketjut näyttivät hienoilta yksinäänkin :)

      Poista
  12. Kiitos :) täällä on moni ollut sitä mieltä, että Ghouls Alive nuket saavat jäädä kaupanhyllylle.

    VastaaPoista
  13. Tosi mielenkiintoinen postaus ylipäätään. :) Mut toi uus meikki on aivan ihana <3 :3

    ibbesdollslife.blogspot.com

    VastaaPoista
  14. Ooooh toi meikkiii *_* *rakkaus* Oot vaan niin hyvä! (:

    VastaaPoista
  15. Alien!

    Tiedätkö saako mistään netistä peruukkeja nukeille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mille nukeille? Monster High nukeilleko?
      Monster high nukkeperuukkeja löytyy mm. täältä:
      http://www.monstrodesignsshop.com/category/wigs-monster-high
      Pullip yms. nukeille peruukkeja löytyy mm. täältä:
      http://mollamania.net/
      Nukkejen peruukkeja löytää myös helposti esim. Ebaysta :)

      Poista
  16. Näin Clawdeen, Frankie ja Spectra Ghouls Alive nuket eilen ja järkytyin niistä. Etenkin Clawdeenista. Ohan ne hienoja, mutta jotenkin ne järkytti mua... 8DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat aika pelottavia livenä, pään muoto poikkeaa tavallisesta ja kasvot näyttävät oudoilta yms.

      Poista
  17. Taidan jättää GA Spectran kauppaan eniten tuo nivelten puuttuminen häiritsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nivelten puuttuminen on aika häiritsevää, etenkin jos haluaisi kuvata nukkea :(

      Poista
  18. Mä muuten huomasin huuto.netissä pullip hakusanalla obitsu-kehon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kyseisen kehon sieltä bongannut, mutta kyseessä on 25 cm Obitsu. Olen aikeissa hankkia Michikolle SBH-S white 27 cm Obitsun :)

      Poista
  19. Ghouls Alive nuket ovat tosi järkyttäviä! Minäkään en oikein pienenä tykännyt noista puhuvista nukeista. Tosin jotkut barbiet lauloivat ihan kauniisti. Suurin ongelma noissa on se että ääni kuulostaa liian epäaidolta, jolloin ne ovat pelottavia ja ärsyttäviä! Toipumattomat niveletkin ovat aika tylsät! mutta tuskin kaksi tuollaista figuuria haittaa. Kaappisihan on muutenkin täynnä! :D Harmi että kova muovi saa customin näyttämään suttuiselta, kun väri on tarttunut vähän sieltä sun täältä. Mutta muutoin oikein onnistunut. Ketjut on muuten tosi söpöt noissa jaloissa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtikö ääni muuten pois?

      Poista
    2. Voih! Tyttö oli kovin suloinen, vaikka paljon miinuksia.
      Jos tuo liitujen pöly ei tarttunut niin laitoitko pohja lakkauksen? Se auttaa saamaan pölyn kii

      Poista
  20. Leen neitiä olenkin jo hiplaillut ^w^ Nukke on alkuun kyllä nimenomaan tönkkö (juuri kuvaava sana!), mutta siihen tottuu hyvinkin piakkoin.
    Mullekin tulee GA-nukeista mieleen enemmän figuurit kuin nuket.

    Hyvää työtä jälleen. ^-^ Todella kaunis lopputulos. Harmi ettei ton kovan muovin takia voinut enempää kustomoida. ;_; Mutta kaunis on noinkin !

    VastaaPoista
  21. Kiinnostava postaus tämä kyllä c:
    Miks sait tollasia korvausnukkeja?

    Aina kun luen tätä blogia tekee yhä enemmän ja enemmän mieli mennä kauppaan ja ostaa oma Monster High xd

    VastaaPoista
  22. Näin tollasen siinä Cittarissa, missä olin tällä viikolla hankkimassa itselleni Michikon (basic-Frankien). Siellä oli myös Frankie ja Clawdeen, niillä oli basic-asut ja hiukset, mut ne näytti jotenkin erilaisilta.. En kauheesti tykännyt, mutta kustomoituna toi näyttää kerrassaan ihanalta.

    VastaaPoista
  23. Mullakin on toi spectra ja Frankie!
    spectra on NYT aika tylsä kun nivelet tietty puuttuu mut se Frankie on ihan hyvä nukke:3
    suosittelen eniten sitä KU en tykkää siittä clawdeenista!
    mut ite en aijo customoida!"3
    mutta toi SUN oma onnistu toooosiiii hyvin'3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English