perjantai 3. lokakuuta 2014

~Vaaleanpunaisesta Violetin kautta Siniseen~


Nyt vihdoinkin Monster High -aiheista postausta c; !

Minulla on nyt vierähtänyt paljon aikaa kustomointiprojektieni parissa, enkä ole vielä edes saanut ketään täysin valmiiksi. Jos en ole vielä ketään saanut täysin valmiiksi, niin miksi sitten olen täällä höpöttämässä? Siksi koska sain merkittävän osan Chikaa valmiiksi c: Sain vihdoin ja viimein rerootattua neidille uudet hiukset!

Chika Chika 

Chika on tosiaan 11. Monster High -nukkeni ja ensimmäisiä joilta jouduin leikkaamaan alkuperäiset hiukset pois liimaongelman vuoksi (MH -nukkejen liimaongelmasta lisää kohdassa "Nukkeinfo"). Hiusten leikkaamisen ja liiman poistamisen jälkeen Chika on pomppelehtinut kaljuna reilusti yli vuoden jo (tammikuussa olisi tullut kaksi vuotta täyteen!). Nyt vihdoinkin ajan ja inspiraation osuessa kohdilleen päätin ryhtyä toimeen ja rerootata Chikalle uudet hiukset.

Chika 

Olin tilannut Chikalle jo kauan aikaa sitten (viime vuoden puolella?) Dollyhair:sta uudet kuidut. Chika ja kuidut ovat sitten vain odotelleet sitä oikeaa inspiraation hetkeä :')

Chika Chika 

Ennen kuin pääsin reroottailemaan, minun piti hiukan putsailla Chikan kasvoja asetoonittomalla kynsilakan poistoaineella sekä suojata sininen silmä uudelleen maalattavalla lakalla. Olisin hyvin voinut tehdä nämä pienet operaatiot reroottauksen jälkeenkin, mutta tämä tuntui loogisemmalta järjestykseltä minulle ja näin Chikan uudet hiukset eivät olleet tiellä ;)

Chika

Kasvojen siistimisen ja silmän suojaamisen jälkeen laitoin kuidut valmiiksi reroottaamista varten. Alunperin olin ajatellut käyttää Chikan tukkaan neljää väriä, mutta lopulta päädyin karsimaan räikeimmän pinkin pois.

Chika

Medium pituista nylon kuitua väreissä Old Bubblegum, Pink Sugar ja Atomic Turquoise :)

Chika

Olen jo muutaman reroottaus tuton kuvaillut, joten päätin tällä kertaa vain ikuistaa projektin. Kaikkien tutojen pitäisi löytyä tuolta "Kustomointinurkka" -osiosta reroottauksesta ja ylipäätään nukkejen kustomoinnista kiinnostuneille c; Pitäisi kyllä taas päivitellä kaikki blogin sivut...

Chika

Mutta takaisin aiheeseen~ Se on aina yhtä jännittävää saada rerootattua kaikki eri värit ja päästä katsomaan miltä ne näyttävät yhdessä. Reroottauksen alussa saatan olla vielä epävarma valitsemistani väreistä, mutta mitä lähemmäs pääsen valmista lopputulosta sitä enemmän pidän niistä.

Chika

Ensimmäinen kierros pään ympäri tehtynä :) ! Reroottaan kuidut aina samassa järjestyksessä, ensimmäisenä pään ympäri, toisena jakaus ja viimeisimpänä kaikki muu. Olen todennut tämän järjestyksen toimivaksi, mutta miksipäs ei kuituja voisi jossakin toisessakin järjestyksessä rerootata.

Chika

Jakauksiin uppoaa aina loputtomasti kuitua. Jakaukseen pystyy aina laittamaan lisää, tosin pitäen sen  mielessä, että nukkejen pään muovi repeytyy todella helposti eritoten jakausten kohdalla. Kuten Chikankin jakauksesta näkyy, jakauksen reiät ovat venyneet. Muovi on rasittunut alkuperäisistä kuiduista ja joutuu koville reroottauksessa. Minulle on usein rerootatessa käynyt niin että jakaus on laajentunut hiusreikien revetessä isommiksi ja yhdistyessä isommiksi reiksi.

 Chika

Jakaus valmiina :) ! Ja vielä pitää mainita kaikille innokkaille reroottaajille, kannattaa rerootata sitä väriä minkä haluaa näkyvän parhaiten eniten jakaukseen koska päällimmäiseksi jäävät kuidut näkyvät lopputuloksesta parhaiten. Olen usein tehnyt sen virheen, että olen rerootannut raitoja kerroksiin jotka jäävät alimmaksi tai keskelle. Eivät ne raidat sieltä minnekään ole koskaan näkyneet :') Nyt Chikan kohdalla koitin vihdoin ja viimein ottaa opikseni taktikoimalla mitä väriä reroottaan minnekin.

Chika

Kaikki hiusreiät täytetty! Reroottaus vaati kyllä kärsivällisyyttä ja aikaa. Minulta meni pari päivää Chikan reroottaamiseen, vaikka reroottasinkin lähes koko ajan (hyvin käytin nekin vapaapäivät :D). Toisena reroottaus päivistä reroottasin yli kolme tuntia yhteen menoon, eikä Chikan tukka tuntunut valmistuvan koskaan :'D

Chika

Sanoisin että yhdellä runsaalla kuitunipulla voi saada hyvällä tuurilla rerootattua yhden Monster High -nuken. Kolmessa vara parempi ;) Old Bubblegumista ja Atomic Turquoisesta jäi vielä hyvin kuituja tuleviin projekteihini~

Chika

Päätän reroottauksen aina siihen että kaadan nuken pään täyteen askarteluliimaa, jotta kovalla vaivalla reroottaamaani kuidut pysyvät varmasti. Moni on sitä mieltä, että rerootatut kuidut pysyvät ilman liimaakin, mutta haluan olla varma asiasta.

Chika

Reroottauksen viimeistelyyn suositellaan niin askartelu- kuin kangasliimaakin. Olen sitä mieltä että mikä tahansa muu liima kuin Mattelin käyttämä liima soveltuu, mutta asiasta on aina hyvä ottaa selvää testaamalla erilaisia liimoja. En ole kyllä koskaan kuullut minkään muun liiman lähteävän samalla tavalla liikeenteeseen kuin Mattelin liimojen.

Chika

Välikevennyksenä päättömät kaverukset ;)
Ja kuten kuvasta näkyy toinen vanhempi Monster High -nukkeni, Alex-Sandra, on parhaillaan työn alla ♪ Toivon saavani hänenkin hiukset pian valmiiksi!

Chika

Liimojen kuivuttua pääsin vihdoinkin kiinnittämään Chikan pään takaisin paikoilleen. Kiinnittämisen jälkeen vuorossa oli irtohiuksien pois harjaaminen ja tietenkin hiusten muotoilu c; !

Chika

Yleensä en ikuista hiusten muotoilua taikka sen välivaiheta, mutta tällä kertaa oli pakko. Miksikö? Koska Chika näytti aivan pieneltä elefantilta :D Kuvassa tosiaan hiusten suoristus ja otsatukan teko menossa~

Chika

Kuva heti hiusten muotoilun jälkeen kauhistuttavasssa valaistuksessa.

Chika

Kuva seuraavalta päivältä hiusten muotoilun jälkeen luonnonvalossa.

Chika

Olen todella tyytyväinen siihen millainen Chikan tukasta tuli c: Siitä tuli huomattavasti parempi, kuin mitä osasin kuvitella. Myös Chikan otsatukka onnistui hyvin ensimmäiseksi itsetehdyksi ♪

Chika

Yllätyin todella siitä miten kuidut sekottuivat toisiinsa, jopa niin hyvin että värit sekottuivat keskenään. Violettia kuitua minulla ei tosiaan ollut käytössä missään vaiheessa reroottausta vaan siniset kuidut ovat sekoittuneet pinkkeihin c:

Chika

Ylhäältä päin katsoessa näkee kovalla vaivalla tekemäni jakauksen. Jakauksen teossa varmaankin hankalinta oli saada kuidut pysymään aloillaan ennen hiuslakan laittamista.

Chika

Chika sai vanhat asusteensa takaisin heti kun olin saanut muotoiltua neidin tukan. En ollut muotoilussa ottanut ollenkaan huomioon Chikan silmälappua, joten sain jännityksellä sovittaa sen paikoilleen. Yllätyksekseni Chikan silmälappu istui uuden tukan kanssa paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Chika

Ja tietenkin minun oli otettava vielä yksi lähikuva takaa Chikan hiuksista c;

Chika

Nyt on enää edessä uusien vaatteiden ompelu Chikalle sekä pientä liimailua noiden "kivien" osalta. Sitten pääsen esittelemään teille valmiin Chikan c: Tuskin maltan itsekään odottaa, että pääsen näkemään Chikan jälleen "kokonaisena" !

Mitä mieltä olette Chikan uusista hiuksista? Onko teillä kustomointiprojekteja työn alla? Aiheuttavatko nukkejen liimaongelmat päänvaivaa?

Hauskaa viikonloppua kaikille c: !

LISÄYS: Ja aivan unohdin! Sweet Errorilla on nyt tasan 250 lukijaa! Uskomatonta :D
Haluan kiittää kaikkia teitä ihania lukijoita: kiitos ja kumarrus o(^ w ^)/ ♪ !!!

-Alien-Chan

Muistakaahan kommentoida!

In English:
I finally rerooted one of my oldest dolls, which have been waiting new hair over a year now :') What you think about Chika's new hair? :)

34 kommenttia:

  1. Aaah! Miten kaunis Chikasta tulikaan loppujenlopuksi! ♥ :3 Siis oikeesti WAU miten IHANA!! ^ w ^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ^ w ^ Odotas vain kun saan Chikan vaatteet valmiiksi c; !

      Poista
  2. Ihanan väriset kuidut valitsit! Teit hyvin, kun jätit räikeimmän pinkin pois, se ei varmaan olisi sopinut.. Mutta siis siisti otsatukka, ja hiukset muutenkin kivat (vaikkei kallooni mahdu hiusten muotoilulogiikka:D). En vain tajua tuota polkkatukka - pitkät hiukset-systeemiä D: Mutta ei se mitään. :) Kiinnostaa tietää, että millä sinä liimaat nuo tekotimanttijutut? Viitsinkö noita tekotimantteja alkaa liimailla nukkeeni Neoon? Oon mä kyllä sille jo kulmalävistyksenkin tehny...
    -Ohralehti
    -Ohralehti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Minäkin ajattelin että se räikein pinkki ei olisi istunut Chikan tukkaan ja silloin olisi myöskin tullut liikaa eri värisiä pinkkejä. Alunperin minun ei pitänyt tehdä tuollaista polkka-pitkät-hiukset-systeemia. Mutta otsatukkaa leikatessa huomisin, että olin varannut liian leveän tilan sille jolloin päädyin tuollaiseen ratkaisuun c:
      Liimailen yleensä tekotimanttijuttuja ynnä muita nukkeihin pikaliimalla. Kannattaa ennen liimailua sovittaa nukkeen, jolloin näkee että miltä näyttäisi. Jos on epävarma siitä että pitääkö näkemästään, niin en suosittele liimaamaan~

      Poista
  3. Olen juuri toista kertaa elämässäni reroottaamassa nukkea, tällä kertaa villalangalla kuidun sijasta, uhrina Howleen ^^

    Tykkään Chikan erikoisesta kampauksesta! En itse ole vielä juurikaan harrastanut hiusten muotoilua, jotenkin jännittää, että entä jos nipsaisenkin liikaa tai pilaan muuten vaan kaiken @__@ Suunnittelen omallekin Rochellelle uusia hiuksia, ehkä jotain tummaa vaihteeksi...

    Katsoin muuten ensin noita takana näkyviä sinisiä peruukkeja, että Chikalla olisi ollut siniset sulkasiivet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reroottaat villalankaa? Ihan neulallako hiusreikiin sitä tökit vai kiinnitätkö virkkuukoukulla? Itse teen villalankatukat aina virkkuukoukulla pujottamalla langan aina edellisen silmukan läpi ^ ^

      Kiitos :D Nipsaisee aina vain vähän kerrallaan, niin ei voi nipsaista liikaa. Rohkeutta saksien käyttöön c; !

      Siniset sulkasiivet olisi aivan ihanat jollekin kustomille! No niin nyt on seuraava askarteluprojekti keksitty :'D

      Poista
    2. Sinun tutoriaalisi avulla minäkin opettelin roottaamaan villalankaa, virkkuukoukulla ja samalla tekniikalla :D

      Yritän opetella jossain vaiheessa kampausten tekoa, ja sitä leikkaamistakin sitten! Jos jotain ihan hillittyä aluksi, jotain mikä on vaikea feilata...

      Mie olen itse asiassa vähän suunnitellut sulkasiipiä jollekin nukelle, mutta kenties valkoisia sitten. Siniset olis kyllä komeat, ja erikoiset. Toivottavasti teet jonain päivänä vielä :D

      Poista
  4. Ihana Chica !
    NÄTIT HIUKSET JA ALEXANDRAKI näyttää jo hyvältä ! X3
    minua EI NYT oikein customit tai monsterit kiinnostaa ... 3"
    pullip perheen nuket on tietenki alkanu enemmän kiinnostaan.
    onko Soul Eater sinusta muuten hyvä sarja ( vaikka sulla onki niit) ????
    mut kiva jos vastaat / :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D
      Ja hahah, Alex-Sandrahan vielä aivan kesken X3
      Ja kyllä, Soul Eater on minusta hyvä sarja. Eilenkin piti lukea yömyöhään, kun ei voinut jättää uusinta pokkaria kesken ja käydä nukkumaan :'D

      Poista
  5. Awww... Aivan mahtavat noi Chican uudet hiukset.
    Nyt kun itsellä nukkejen kuvaaminen ei ole innostanut niin olen miettinyt niiden kustamoimista. Siis ei mitään suurta kuitenkaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos c:
      Tiedossa siis pieniä kustomeja? Mitä olet ajatellut c: ?

      Poista
    2. Ehkä pientä silmien muokkausta, yksityiskohtien lisäämistä ja vaatteitten tekemistä

      Poista
    3. Kuulostaa hauskalta pieneltä puuhastelulta c;

      Poista
  6. aiivan ihana chika, tuo hiusten väriyhdistelmä on täydellinen *-* ja otsatukka supersöpö~ c;

    VastaaPoista
  7. Värit on vähän kuin alkuperäisellä! ^^
    Ja voisiko Kaitoa näkyä välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin katsoin samaa, että aika samaa väriä, mutta hienommat on kuin alkuperäiset!
      -Ohralehti

      Poista
    2. Pyrin Chikan reroottauksessa lähelle alkuperäistä hiusten väriä, koska pidin Chikan alkuperäisistä hiuksista todella paljon ^__^ ♥ Ja Kaitoa tullaan kyllä näkemään täällä, hänen aikansa tulee myös c; !

      Kiitoksia :D

      Poista
    3. Jee! Kaitoa kun olen nähnyt vain pari kertaa tässä blogissa. Kysynpä vielä,mikset käytä monsterien alkuperäisvaatteita nukeillasi? Siis on sinunkin tekemät kauniita,mutta siis tarkoitan että vähän sekoittelet niitä vaatteita,ettei ihan stock-kunnossa ole (hupsis,stock-sanaahan käytetään pullipeista)

      Poista
  8. Aivan ihanan väriset hiukset neidillä! ♥ Mahtavaa työtä teit jälleen Alien! ;3

    VastaaPoista
  9. Oiii :33 Aivan täydellinen ^^ Värit sopii tosi hyvin yhteen :D

    VastaaPoista
  10. Voi itku! Taas yhdellä nukella havaittu lievä liimaongelma! Hmmp.. No, valitin asiasta Mattelille, toivottavasti antavat edes osanottonsa.. :(
    -Ohralehti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi :(
      Toivottavasti valitukseesi vastataan pian~

      Poista
  11. Todella kaunis Chika! Onpas mielenkiintoista seurata, että miten etenet vaihe vaiheelta. Olet saanut nukestasi uskomattoman kauniin, mystisen ja herkän. :3 Odotan lopputulosta innolla!

    VastaaPoista
  12. Hiusten väri on nyt aika samanlainen kuin alkuperäisellä mutta tämä uusi kampaus on kivan erilainen ^-^ Chikasta tulee varmasti aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin todella paljon Chikan alkuperäisistä hiuksista, siksi pyrin alkuperäistä väriä lähellä olevaan väriin c: Kiitos :D

      Poista
  13. Olinkin jo pitkään odotellut Chikan kustomia, ja pakko sanoa että neiti on kyllä ihan mielettömän täydellinen! Tuo kampaus on erittäin suloinen ja värikin juuri sopiva ~ Hyvää työtä taas jälleen u v u <3

    VastaaPoista
  14. Aivan upea reeroottaus Chikalle :D Rakastan neidin uusia hiuksia, vaikka hiukset ovat samaa väri sävyä niin jotenkin reeroottaus on kauniinpi n__n

    VastaaPoista
  15. Ihanat hiukset! ^.^ Chika on tosi söpö, näyttää aivan karkilta, jonka voisin syödä! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English